KEVÄTVÄSYMYKSESTÄ VOITTO

Maanantai 11.6.2018 klo 21:29 - Erätuulia

Monelle kevät on henkiin heräämisen aikaa. Useimmille lisääntyvä valo tuo energiaa pitkän ja pimeän talven jälkeen.

Itselleni keväällä on täysin päinvastainen vaikutus. Vaikka pidän Suomen jokaista vuodenaikaa  ja luonnon kehityksen vaihetta kauniina, jostain syystä kevät ahdistaa. Kun jättipakkaset lähtivät ja lumet alkoivat sulaa, toivoin mielessäni, että talvi vielä jatkuisi pidempään. Sulanut lumi oli kuin nestemäinen kulta, omaisuuteni, joka valui sormieni lävitse paskaiseen viemäriin. Auringon alettua paistaa olin kuin sokea myyrä, joka oli nostettu päivännäköön pimeästä maakäytävästä. Aamulla kellon soidessa ensimmäinen ajatukseni oli painokelvoton, päivä meni puolivaloilla ja päivän päätteeksi kaaduin sänkyyn ja nukuin. Seuraavana aamuna sama juttu alusta. 

Eräänä päivänä Kuura oksensi sänkyyn. Viimeisillä voimillani sain pestyä patjan puhtaaksi, mutta kuivunut oksennus jäi lakanan nurkkaan ja lakana osittain roikkumaan sängystä. En yksinkertaisesti jaksanut sitäkään vaihtaa. Ajattelin, että omapa on elämäni, sänkyni ja lakanani - olkaammekin oksettava perhe, eipähän tarvitse vieraita täällä katsella. Emme ole tarkkoja siisteyden suhteen, mutta perussiivo on oltava, että mieli pysyy virkeänä. Myös terveelliset ruoat pitävät vireystasoa yllä, mutta kun väsyttää, tulee mentyä sieltä mistä aita on matalin myös ruokien suhteen. Tätä jatkui pitkään - jokainen vapaapäivä oli täyteen tumpattu harrastukseeni liittyviä juttuja. Olen tyytyväinen kaikista asioista, joihin olen osallistunut, mutta olen oppinut myös sen, että joka paikkaan ei tarvitse itseään luvata oman jaksamisen kustannuksella. Mieluisatkin asiat saattavat alkaa stressata, kun tarpeeksi väsyttää.

Olen kuullut, että jotkut kärsivät jopa kevätmasennuksesta. Itse en ollut masentunut, olen kaikin puolin onnellinen ja minulla on asiat hyvin. Olin vain väsynyt. Yksinkertaisesti poikki. Valon lisääntyminen saattaa joillakin vaikuttaa fysiologisesti siten, että väsymys lisääntyy ja minusta tuntuu, että olen tällainen kevätnuokkuja. Syksy taas on paras vuodenaika, eikä aiheuta minulle minkäänlaista mielipahaa, kuten se joillekin voi tehdä. 

Vierailut Etelä-Pohjanmaalla ovat olleet minulle aina henkireikä, mutta tarkoittavat sitä, että useat ihmiset haluaisivat nähdä ja treffata minut. Ystäviä on ihana nähdä ja haluaisin nähdä useamminkin, mutta tie kulkee myös tähän suuntaan. Miksi minulla olisi velvollisuus juosta sekuntikellon kanssa paikasta A paikkaan B, kun olen lähtenyt muutamaa vapaapäivää viettämään viiden tunnin ajomatkan päähän? Ei täälläkään kukaan tuntemani henkilö vapaapäiviään vietä. Tiedän, että on eri asia lähteä paikkaan, jonne ei ole mitään muita kytköksiä kuin yksi ystävä, mutta ei myöskään ole itsestäänselvää, että minä aina jaksaisin kyläillä. Näen niitä ystäviä, keitä ehdin, ja toisia sitten seuraavalla kerralla. 

Nyt minulla oli viikko vapaata ja ajelin tietenkin kotiin Lapualle. Näin niitä ystäviä, joiden näkemisestä oli vierähtänyt eniten aikaa, mutta vietin myös paljon aikaa omissa oloissani koirien kanssa. En kulkenut kello kaulassa vaan tein juuri niitä asioita, joita mieli teki. Sain niin valtavasti energiaa tuosta reissusta, että olen kuin uudestisyntynyt. Nyt olen alkanut saada valosta voimaa ja puiden lehdistä positiivista energiaa. Nyt vain odotellaan kesää ja kesän parasta tapahtumaa, Erämessuja, jotka ovatkin jo ihan nurkan takana.

Oletko sinä kärsinyt joskus kevätväsymyksestä?

 

EVE

Ps. Lakanakin on nyt vaihdettu.

Kommentoi kirjoitusta.

HAULIKKOKOULU - PAREMPIA RIISTALAUKAUKSIA

Maanantai 11.6.2018 klo 21:28 - Erätuulia

Toteutettu yhteistyössä Haulikkokoulun kanssa

 

Osallistuin viime sunnuntaina Haulikkokoulun järjestämään haulikkopäivään Rauman Lapissa. Päivä alkoi aamupalalla sekä Haulikkokoulun tavoitteen esittelyllä. Aamulla esittäytyivät myös kouluttajat, iloiset veljekset Kai ja Juha Hämäläinen kertoen omista taustoistaan metsästämisen ja haulikkoammunnan parista. Osallistujia kurssilla oli kymmenkunta, aika tasaisesti jakautuen miehiä sekä naisia, aloittelijoita sekä kokeneempia. Haulikkokoulu on koulutus, joka on tarkoitettu kaikille haulikkoammunnasta kiinnostuneille, oli sitten metsästyskortti plakkarissa tai ei.

Aamupäivällä kävimme läpi haulikkoammunnan teoriaa, johon kuului riistalaukauksen ja oppimisen teoriaa, aseteknologiaa ja turvallisuutta sekä asesopivuutta ja fysiologian tuntemusta. Tällä kurssilla selvisi sekin, miksi minulla on ongelmia saada aseita itselleni istuviksi. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että olen nainen ja fysiologisilta rakenteiltani erilainen kuin miehet. Ei ole siis tuulesta temmattua, että on olemassa nimenomaan naisille suunniteltuja aseita. Toki aseen sopivuudelle on monta eri mittaria, ja sukupuoli on vain yksi niistä.

Ilma ei ainakaan aamusta ollut järin keväinen, mutta lounastauolla kuuma lihakeitto lämmitti sisältäpäin sen verran, että tarkeni lähteä radalle tositoimiin. Jakauduimme kahteen pienryhmään ja jokaiselta tarkastettiin hallitseva silmä, asento, tähtäinkuva sekä valittiin sopiva ase. Koulun puolesta oli paljon aseita, ja valitettavasti omaani joutui laittaa niin paljon peränkorotusta, että kouluttaja antoi minulle suosiolla käyttöön koulun aseen. Haulikkokoulu tarjosi minulle haulikkopäivän veloituksetta, mutta loppujen lopuksi kurssista taisikin tulla melkoisen kallis, kun kaikki omat varusteet taitavat mennä uusikisi!

Aloitimme ampumarastit ampumalla poispäin lentäviä kiekkoja. Eihän siitä alussa meinannut mitään tulla. Jokaisen epäonnistuneen laukauksen jälkeen kouluttaja käski miettiä, mitä tuli tehtyä väärin. Tilanteet olivat tosi nopeita, mutta pian osasin hahmottaa, mikä laukauksessa meni pieleen. Pyrin kokoajan korjaamaan tekemistäni ja kuuntelemaan neuvoja. Pahin virheeni oli tähtääminen. Tykkään tähtäillä, se ei vain haulikkoammunnassa toimi, ja tästä lähtien muistan sen.

Minä olin kierroksen viimeinen ampuja, ja minulle tuli hyvä mieli, kun kouluttaja käski muut vierestä katsomasta kauemmas odottamaan. Olen tottunut  työ- ja yleisen elämänkokemuksen kautta siihen, että ihmiset seuraavat tekemisiäni. Silti oli helpottava huomata, että kouluttaja huomasi jännittämiseni kilometrin päähän. Kun olin kouluttajan kanssa kahdestaan, kiekot alkoivat poksua rikki. Pienen tauon aikana sain kasattua itseni ja pahin jännitys meni ohi, ja onnistumisia alkoi tulla.

Olen aloittanut ammunnan noin kolme vuotta sitten, ja se oli suoraan sanottuna hirveää. En ole koskaan kuullut kenenkään metsästäjän suusta, että ampuminen jännittäisi, mutta minulla ainakin on munasarjaa myöntää, että näin asia todella omalla kohdallani on. Jännittämisestä olen kuullut kyllä useammalta ampuma-asekouluttajalta, mutta en koskaan metsästäjältä. Kun aikoinani aloitin, kädet tärisivät, kylmä hiki valui otsaa pitkin ja säikähdin jokaista pamahdusta ja rekyyliä. Tuolloin ajattelin, että minusta ei tule ikinä metsästäjää, kun tämä on näköjään minulle niin vaikeaa. Paljon on vesi virrannut Nurmonjoessa, että tähän pisteeseen on tultu ja oikeasti pidän metsästysaseilla ampumisesta. Vaikka laukauksia on takana nelinumeroinen luku, ampuminen jännittää edelleen ja etenkin pitkän tauon jälkeen paukkuarkuus nostaa päätään. Kävin näitä asioita kouluttajan kanssa läpi ja hän sanoi, että jännittäminen on luonnollista ja että kaikkia jännittää ampuminen, toisia eri syistä kuin toisia. Itse sain tältä kurssilta taas paljon rohkeutta jatkoon. 

Iltapäivän aikana kiekot poksuivat mukavasti ja päivän päätteeksi vaikutti siltä, että kaikki olivat tyytyväisiä päivän antiin. Jopa kokeneimmatkin ampujat saivat kurssilta vinkkejä, miten omaa toimintaa voi parantaa entisestään. Kiitokset Haulikkokoululle sekä humoristisille ja helposti lähestyttäville kouluttajille! Tätä kurssia pystyn vilpittömästi suosittelemaan kaikille.

Haulikkokouluun pääset tutustumaan täältä (klik) tai Haulikkokoulun Facebook-sivulta.

Haulikkopäivään sisältyi opetuksen lisäksi laina-aseet, panokset, kiekot, ruokailut, kahvit sekä tarvittavat suojaimet. Haulikkopäivän hinta on 130 euroa.

Minä en ammu riistalaukausta, ellen ole täysin varma onnistumisesta. Varmuudesta huolimatta aina ei onnistu, vaikka yrittäisi parhaansa, mutta pyrin kaikella tekemiselläni tänä kesänä siihen, että olisin syksyllä parempi haulikkoampuja kuin koskaan.

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

LOUKKUKURSSI 2018

Maanantai 11.6.2018 klo 21:20 - Erätuulia

Ilmajoen Riistanhoitoyhdistys järjesti paikallisille nuorille metsästäjille loukunrakennuskurssin, joka toteutettiin kahtena arki-iltana. Huolimatta siitä, että kurssi oli ensisijaisesti paikallisille nuorille tarkoitettu (tosin kurssilla oli myös aikuisia), myös yksi lapualaanen jo teini-iän ohittanut metsästäjä pääsi kurssille mukaan. Niin onnettomalta kuin kuulostaakin, niin hakukoneita käyttäen en tosiaan löytänyt samanlaista kurssia yhtään lähempää, joten köröttelin viisi tuntia Pohjanmaalle näädän kuvat silmissäni.

Kurssi järjestettiin hallitilassa, jossa oli työkalua jos jonkinlaiseen lähtöön. Kurssin vetäjät, Ilmajoen RHY:n väki oli suunnitellut kaiken hyvin toimivaksi ja he todella tiesivät, miten loukkuja tehdään. Jokaiselle jaettiin oma työpiste, joissa loukut kasattiin yhteistyöllä työvaihe työvaiheelta, kunnes jokaiselle kurssilaiselle oli valmiina oma loukku. Ensimmäisenä iltana väänsimme lähestulkoon valmiiksi asti 20 näädän keinuntaloukkua ja toisena iltana 23 näätärautojen suojakoteloa sekä vielä 15 sorsan keinopesää. Kyllä siinä sai porakone viuhua niin, että ranne oli hellänä.

Kun 20 ihmistä häsää loukkujen parissa, on vetäjäporukan todellakin tiedettävä, missä järjestyksessä työt tehdään, ja kurssi olikin niiltä osin erittäin hyvin järjestetty. Työkaluja ja suojavälineitä oli riittävästi sekä ne olivat ensiluokkaisen hyviä työskentelytiloja myöten. Kurssi maksoi 20 euroa, ja jokainen sai näätäloukut sekä halukkaat myös sorsanpesän. Myös näätäraudat kuuluivat kauppahintaan, joten ei jäänyt osallistuminen rahasta kiinni (vaikka viimeiset pennit tähän sijoitinkin). Näätärautojen viritystä tosin täytyy opetella kaikessa rauhassa, kurssin aikana nimittäin kuulin muutamia kauhutarinoita siitä, kuinka raudat olivatkin läpsähtäneet omille sormille. Eivät kuulemma läpsähdä toista kertaa!

Juuri kun meikäläisellekin oli muistunut kaikkien työkalujen käyttö mieleen ja hommat alkoivat luistaa, loukut olivatkin jo valmiita. Nikkaroiminen on mukavaa puuhaa, ja nuorisokin pääsi työn touhuun kun aikuiset antoivat kunnon ohjeet. Minä olin käsittänyt, että kurssilla tehdään pelkät näätäloukut ja iloinen yllätys oli, että aikaa jäi vielä sorsan keinopesiinkin, sellaista kun olin koko kevään himoinnut tekeväni. Kerrostaloasuminen hidastaa hieman näitä minun projektejani, pahnoja ja minkkiverkkoja kun on varsin ikävä levittää yleiselle parkkipaikalle. Iso plussa siis tästä!

Kiitos järjestävälle taholle hienosta kurssista! Nyt vain odottelemaan näätäjahdin alkua. Mitäs syöttiä suosittelette näätäloukkuun? Kertokaa mehevimmät annokset, joita olette loukkuihin tarjoilleet!

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

UNELMIA

Maanantai 11.6.2018 klo 21:17 - Erätuulia

Herään aamulla auringon ensimmäisiin säteisiin. Avaan tuvan oven ja annan auringon tulla sisään. Kaksi suomenpystykorvaani nauttivat kesästä ja nukkuvat yönsä mielellään ulkona. Kuura on jo vanha, eikä ole koskaan oppinut kunnioittamaan tontin rajoja. Sen sijaan nuorempaa koiraani voi pitää huoletta vapaasti pihamaalla, se on opetettu pienestä pitäen.

Koska syksyyn on vielä hyvä tovi, kulutan päiväni viljelysteni parissa. Kasvimaa puskee niin paljon vihannesta ja hedelmää, ettei kaupasta tarvitse ostaa juuri muuta kuin leipää ja maitotuotteita, isäntä kun ei antanut omaa lehmää ostaa. Liha ja kala on hankittu suurimmaksi osaksi itse, mutta syömme myös paljon kasvisruokaa. Ehkä ensi kesäksi hankimme muutaman kanan. Mitähän Kuura niistä sanoo?

Olen vihdoinkin saanut oman talon ja maapalan, joka on poissa keskustan humusta ja jossa pystykorvani saavat haukkua niin paljon oraville ja pikkulinnuille kuin sielunsa sietävät ilman, että naapurin ukko ja akka katsovat kieroon - sillä naapureita ei yksinkertaisesti ole, ei ukkoa eikä akkaa.

Katseeni siintää jo tulevaan syksyyn, kantarellien kiiltoon, mustikoiden värjäämiin sinisiin sormiin, teeren lauluun.. Kuura ei enää paljon jaksa, mutta nuorempi pystykorvani odottaa innolla elämänsä ensimmäistä lintujahtia. Sillä ei ole vielä nimeä, sillä tämä tarina on mielikuvitusta.

Tämä päivä.

Herään aamulla tekstiviestiin: "Fitnesstukkuun alennuskoodi!" Kuura mönkii kyljessä kiinni ja ilahtuu, kun on jo aamu. Kävelen makuuhuoneesta kolme metriä eteenpäin ja käännyn, niin olenkin jo keittiössä. Ensimmäisenä vilkaisen ikkunalaudalla olevia viljelyksiäni ja tunnen olevani jonkin sortin voittaja, kun kurkku on itänyt.

Isännän tultua kotiin sanon, että "muista astua Kuuran kanssa varovasti ulko-ovesta, kun nuo kersat vetelee noilla mopoillaan ihan oven edestä". "Tottakai", kuuluu vastaus. Teemme kahta eri ruokaa, isännälle jauhelihasta ja minulle kikherneistä. Teen mitä huvittaa, eikä minua huvita syödä kaupan jauhelihaa.

Lähden Kuuran kanssa lenkille ja otan kameran mukaan. Kävelymatkan päässä kotoa on iso järvi. Asun viiden tunnin päässä metsästysmaista, mutta luonnossa kävelemme joka päivä. Kävellessäni suunnittelen jo seuraavaa viikkoa, kun taas pääsen Kuuran kanssa Pohjanmaalle.

Kuvaamme sorsia ja sinivuokkoja ja tulemme kotiin. Unelmoin omasta talosta ja kasvimaasta, niin kuin olen tehnyt joka ikinen päivä täytettyäni 19 vuotta. Omasta rauhasta, luonnosta, metsästä ja koirista. 

Haaveet ovat lähempänä toteutumista, kun ne sanotaan ääneen.

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

PETTYMYS

Maanantai 11.6.2018 klo 21:16

Mielelläni en enää näitä "haavoja" avaisi, mutta koska olisin tämän asian onnistuessa jakanut teille varmasti positiiviset vaikutukset vielä pitkälle tulevaisuuteen, koen velvollisuudekseni kertoa myös negatiivisen lopputuloksen. Tänä keväänä meillä jäi pentulaatikko tyhjäksi.

Kuura ansaitsisi suorituksestaan Oscarin, olin nimittäin kokoajan lähes satavarma, että pentuja olisi tulossa. Kuura piti salaisuuden näihin päiviin asti - vielä alkuviikosta kävin jopa kesken työpäivän katsomassa Kuuraa, että onko kaikki kunnossa. Kuuran maha roikkuu edelleen, vaikka sitä ei ole yliruokittu grammaakaan.

Toki minulle sanottiin jo tiineysultrassa, kun astutuksesta oli kulunut 32 vuorokautta, että pentuja tuskin Kuuralla on. Eläinlääkäristä lähdin itkien kotiin ja pari päivää siinä meni nyyhkiessä, sillä koirat ovat minulle kaikki kaikessa ja niiden kanssa touhuilu herättää minussa aina voimakkaita tunteita. Vaikka kuinka etukäteen tiedostin, että näin voi käydä, en mahtanut sille mitään, että suru tuli puseroon. Pettymys oli niin kova, sillä tämä oli Kuuran viimeinen mahdollisuus. Kuura on jo 8-vuotias, eivätkä syksypennut tule kysymykseen.

Pääsiäisviikolla Kuuran maha alkoi roikkua kunnolla ja kaikki oireet viittasivat siihen, että kohdussa saattaisi olla yksi tai kaksi pentua - jos olisi ollut vain yksi, en olisi ikinä antanut sitä kenellekään, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut pitää pentueesta yhtäkään pentua itsellä. Nyt pentusuunnitelmat siirtyvät kauas, kauas tulevaisuuteen.

Valeraskautta pidetään moitittavana ominaisuutena, mutta itse asiassa se on normaali koiran kiimakierron vaihe - joillakin oireet tulevat lievempinä kuin toisilla. Kuuralla oli tällä kertaa niin kovat oireet, että nisät täyttyivät maidosta ja alkoivat roikkua, mikä loi osaltaan illuusion, että Kuuran maha olisi isompi.

Nyt astutuksesta on kulunut sen verran monta vuorokautta pystyäkseni varmuudella sanomaan, että tyhjää on. Kaikki oli täällä pentuja varten valmiina. Syy Kuuran tyhjäksi jäämiselle oli väärä astutusajankohta olosuhteiden pakosta, mutta kovapäänä tämäkin piti kuitenkin kokeilla ja oppia kantapään kautta. Paremmalla suunnittelulla lopputulos olisi ollut toinen, sen myönnän.

Vaikka postauksen otsikko on 'pettymys', en ole lainkaan pettynyt. Olin pettynyt, mutta olen itkuni itkenyt jo kuukausi sitten, loppuaika vain varauduttiin mahdollisiin pentuihin. Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu ja välillä joutuu pettymään, se on pelin henki. Olen sitä mieltä, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu ja nyt olen onnellinen, että tämä kahden kuukauden aiheen ympärillä vallinnut turhanpäiväinen hössötys on ohi. Kuura on työnsä tehnyt kolmen pentueen edestä, ja hyvin on tehnytkin. Nyt Kuura saa viettää ansaittuja eläkepäiviä metsästäen ja sängyssä nukkuen.

Sanoin jossain kohtaa, että jos Kuuralla ei pentuja ole, syön vanhan hattuni. Kai tuolta kaapista löytyy jotain chilisoosia palan painikkeeksi.

Tämän postauksen myötä asia on pistetty pakettiin ja voimme keskittyä taas iloisempiin asioihin.

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

PUIKKOKOSKI EVENT | METSÄSTYKSELLINEN AMMUNTATAPAHTUMA

Maanantai 11.6.2018 klo 21:12

Yhteistyössä Härkila, Sauer, Zeiss ja Lapua

Moni on ihmetellyt, että mitä Erätuulian Instagramissa ja Facebookissa viikonlopun aikana tapahtui, sillä päivitin molempiin blogin somekanaviini ahkerasti tarinaa yhteistyöviikonlopusta Paltamon Puikkokoskelta.

Minulla oli kunnia kuulua nuorten, someaktiivisten metsästäjien joukkoon, jotka kutsuttiin Härkilan, Sauerin ja Zeissin järjestemään tapahtumaan. Tapahtuma järjestettin Paltamossa Camp Puikkokoskella, jonne oli meiltä päin matkaa rapiat 600 kilometriä. Emme silti matkustustoverini kanssa olleet pitkänmatkalaisimmat, sillä väkeä oli tapahtumassa peräti Ahvenanmaalta asti, eli voidaan sanoa, että koko Suomi oli edustettuna ja minäkin pääsin puhumaan englantia.

Lauantain vietimme maastossa Sauerin aseiden ja Zeiss -kiikareiden testaamisen merkeissä. Pääsimme kokeilemaan Sauerin kivääreitä erilaisilla kaliipereilla ja kiikareilla varustettuina. Kokemukseni kivääreistä ja kiikareista on olematon, mutta jopa täytenä keltanokkana pystyn sanomaan näistä vermeistä, että laatua ovat. Aseiden käsittelystä minulla on paljon kokemusta, mutta se on aina jännittävää, sillä huolimattomalla käsittelyllä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Jännitykseni liittyi myös kokemattomuuteen kiväärien suhteen, mutta Sauer -kiväärejä oli todella helppo ja vaivaton käyttää ja opastaja oli kokoajan vieressä. Kun onnistuin ampumisessa, jännitykseni pikkuhiljaa hälveni ja sain muutamia tosi hyviä laukauksia. Ei se määrä, vaan laatu. Osumatarkkuus ei ole opetteluvaiheessa tärkeintä, vaan se, että paketti pysyy kasassa - tämä paketti kattaa asennon, tietyn jämäkkyyden mutta toisaalta taas rentouden ja harkitun ja puristavan laukauksen. Kun tällaiset asiat on rakennettu lihasmuistiin, voi alkaa viilata itse osumaa.

 

 

Kivääreillä harjoittelimme hyökkäävän karhun ampumista, seisaaltaan tuelta ampumista (no, jotkut ampuivat tuetta!) sekä pitkään matkaan ampumista. Kauimmainen taulu oli peräti 580 metrin matkassa, ja kovasta tuulesta huolimatta jopa minäkin osuin pari kertaa makuulta ammuttuna siten, että kongi kumahti. Se vasta tuntui hienolta! Kiväärit olivat eri kaliiperisia ja kiikarit myös erilaisia, itse ihastuin eniten Zeissin kiikariin, jossa oli valaistu ristikko. Kohdistamiseen käytimme apuna Zeiss Hunting Appia, jonka käyttöä harjoittelimme ennen radalle lähtöä. Ps. Zeiss Hunting App on hyödyllinen ja myös ilmainen applikaatio kaikille.

 

 

Metsästyksellisessä ammuntatapahtumassa luonnollisesti tutustuttiin myös Sauerin valmistamiin, erilaisiin haulikoihin. Itse pidän erittäin paljon haulikolla ampumisesta, joten olin kuin lapsi karkkikaupassa, kun pääsin ampumaan kiekkoja. Testasin pääasiassa naisille suunnattua, lyhytperäistä haulikkoa, ja miksei siitä pienellä treenillä tulisi täysin sopiva omaan käyttöön. Tällä hetkellä minulla on jo haulikko, mutta kivääri on vielä hankkimatta. Sauer tuntuu merkkinä vahvasti juuri siltä kivääriltä, jollaisen aion hankkia. Nyt on kerta kaikkiaan päästävä radalle treenaamaan!

Ja hei - ampumamme panokset olivat luonnollisesi lapualaisia!

Saunomisen ja riistaillallisen jälkeen kävimme "leikkimielisen" ja "epätotisen" kisailun Simway Hunting -simulaattorilla Puikkokoski Campissa. Ammuimme laseraseilla tauluun, ja kenellekään yllätyksenä tulematta minä hävisin kilpailun kaikista pienimmällä pistemäärällä. Sen sijaan Jahtimailla-Jouni voitti ansaitusti pääpalkinnon. Palkintopöytää ei todella sopinut moittia, sillä jopa häviäjä sai ketunpillitysvehkeet ja otsalampun! En malta odottaa, että pääsen Pohjanmaan pelloille kettua pillittämään. Lisäksi palkintopussissa oli Sauerin lippistä ja t-paitaa, Lapua-muistitikkua, -kynää ja -hiirimattoa (siitä teen taulun!), Zeiss-kiikarien linssinpuhdistustarvikkeita sekä kuivalihaa. Kiitos vielä palkinnosta järjestäjätaholle!

Tapahtuma oli järjestetty ammattitaidolla ja minulla oli ilo tutustua uusiin ihmisiin, jotka olivat aiemmin tuttuja lähinnä Instagramista. Viikonlopun aikana paitsi testattiin uusia varusteita, solmittiin myös uusia ystävyyksien alkuja ja kylläpä on taas hieno todeta, että saan olla metsästäjä ja kuulua näin komeaan sakkiin. Olen niin inspiroitunut tästä keväästä ja voitte vain kuvitella, paljonko odotan syksyä.

 

Käyhän Instagramin puolelta tsekkaamassa loputkin kuvat sekä tapahtumaan osallistuneet hashtagilla #puikkokoskievent

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

PÄÄSIÄINEN POHJANMAALLA

Maanantai 11.6.2018 klo 21:10 - Erätuulia

Meillä oli Kuuran kanssa pääsiäisen aikaan huimat viisi vapaapäivää, ja ne vietimme tietysti kotona Lapualla. Minulla oli paljon suunnitelmia pyhien ajaksi, muun muassa metsälle menoa ja sorsanpesän ja telkänpöntön tekoa. Vaan tuntuu olevan flunssan jumalattarella jotain minun ainaisia suunnitelmiani vastaan. Torstaina veto alkoi olla pois ja viikonlopun aikana flunssa iski päälle kunnolla. En siis jaksanut tehdä mitään metsästyksen hyväksi.

Flunssasta huolimatta meillä oli oikein mukava pääsiäinen. Kerkesin nähdä suuren osan Pohjanmaalla asuvista ystävistäni ja tällä kertaa he olivat vielä sellaisia, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Ehdin myös touhuta koirien sekä siskontyttöjen kanssa paljon.

Keskiviikkona ja torstaina vein Kuuraa ja Rokkaa yhtä aikaa lenkille, mikä oli meikäläiselle varsinaista extremeä - en nimittäin ollut koskaan aikaisemmin vienyt kahta koiraa kerralla. Kuura meni nätisti vyötäröremmissä ja Rokka tuli tavallisessa hihnassa kädessä. Kun olisi ollut sukset, rullaluistimet tai ihan mitkä vaan, niin ei olisi itse tarvinnut kovin paljon evää liikauttaa. Lenkki meni hyvin, kun Rokka meni edeltä ja Kuura perässä. Raviradalla oli käynnissä hevosen ulkoilutus, joten heppa jolkotteli ohitsemme vaikka kuinka monta kertaa - sille oli aika kiva haukkua! Pieni onnettomuus sattui, kun Rokka päätti nopeasti merkata ja Kuura käveli suoraan alle, mutta päälle kusemisesta huolimatta matka jatkui iloisin mielin. 

Kävimme pitkäperjantaina Hirvijoen mummolassa, ja otin Kuuran mukaan ajatellen, että voin samalla käydä Kuuran kanssa kävelyllä. Mummolan koira, pohjanpystykorva Mosku, liittyi mielellään seuraan.

Lauantaina otin järkkärin matkaan ja lähdimme siskontyttöjen kanssa kuvaamaan. Löysimme lyhyeltä matkalta kauniita kuvauspaikkoja, ja toinen tytöistä tokaisi: "Kyllä talvellakin voi saada hyviä kuvia!" Niinpä, tuntuu, että talvella ihmisiä on vaikea saada lähtemään mihinkään, kun talvea käytetään tekosyynä milloin mihinkin saumaan. "Ei ole varusteita, on niin kylmä, on niin lunta, ei ole lunta, plää." Me ainakin nautimme viimeisistä talvisista päivistä, se on nimittäin kevät kohta! Tokihan se aurinko jo mollottaa todella lämpimästi, mutta lunta on silti vielä puoli metriä.

Monet ihmettelevät, että miksi kävelen joka paikkaan. Kävelin viiden vapaapäivän aikana yhteensä kuusi tuntia, vaikka en  ollut edes täysin terve. Käveleminen ei ole minulle mikään rasite tai rangaistus, enkä osaa ajatella esimerkiksi koiran ulkoilutusta vaivana. Meillä ei tarvitse tapella ja itkua vääntää, että kuka vie koiran ulos. Kannatti liikauttaa itsenä ulos, löysimme nimittäin yhdellä koiralenkillä kyyhkysen höyheniä, jotka tietysti keräsimme talteen. Lisäksi löysin pihakuusemme alta mustia variksen sulkia. Arvaatte varmaan, mitä näistä aarteista syntyy!

Kaiken kaikkiaan pääsiäinen oli onnistunut. Tämän päivän parantelen lenssua ja huomenna olen taas sorvin ääressä.

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

KORVISMALLISTO 2018 | RUOTSALAISET RIISTAHÖYHENET

Maanantai 11.6.2018 klo 21:07 - Erätuulia

Minulla on ilo ja kunnia esitellä Erätuulian korvisperhe. Hyvät naiset ja herrat, tässä se tulee!

Hej, jag heter Kia Koppelo! Olen korvisperheen kuopus ja minut on tehty kahdesta pienestä ruotsalaisen koppelon höyhenestä. Koska höyheneni ovat pienet, myös helmeni on pieni ja sievä. Sovin arkikoruksi sekä myös perheen pienimmille korvisten kantajille.

- Pituus noin 5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea, kulta tai ruusukulta

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 19€ (sis. alv. 24%)

Hej, jag heter Mårten Metso. Olen Kia Koppelon isoveli ja minut on tehty ruotsalaisen ukkometson höyhenestä. Minä sovin niin arkeen kuin juhlaankin.

- Pituus noin 6,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 19€ (sis. alv. 24%)

Hej, jag heter Kajsa Koppelo. Tutustuittekin jo ihastuttaviin lapsiini, mutta nyt kiinnittäkää huomionne minun upeisiin väreihini, jotka ovat peräisin ruotsalaisen koppelon sulista ja höyhenistä. 

- Pituus noin 8,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea, kulta tai ruusukulta

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 29€ (sis. alv. 24%)

Hej, jag heter Torsten Teeri. Puolisoni ja jälkikasvuni te jo tunnettekin. Minut sen sijaan on tehty ruotsalaisen teeren pyrstölyyran parhaista sulista sekä rintahöyhenistä. Olen näyttävä juhlakoru. 

- Pituus noin 9 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 35€ (sis. alv. 24%)

Hennes kunliga höghet! Olen Silvia Koppelo, metsäkanalintujen kuningatar ja korvisperheen isoäiti. Minuun on käytetty ruotsalaisen koppelon parhaimpien pyrstösulkien lisäksi kaksi muuta kauneinta höyhentä. Muodostun siis kolmesta höyhenestä, ja minua sopii kantaa vain kaikista arvokkaimmissa tilaisuuksissa.

 

- Pituus on noin 9,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea, kulta tai ruusukulta

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 45€ (sis. alv. 24%)

- HUOM. VAIN YKSI PARI JÄLJELLÄ.

Hans kunliga höghet! Olen Kaarle Metso, metsäkanalintujen kuningas ja korvisperheen isoisä sekä pää. Minuun on käytetty ruotsalaisen ukkometson parhain siipisulka sekä vihreä rintahöyhen, joka pääsee oikeuksiinsa valossa. Olen arvoltani sopiva vain kaikkein hienoimpiin tilaisuuksiin.

- Pituus noin 9,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea

-Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 39€ (sis. alv. 24%)

Korvisten tilaajien on otettava huomioon, että meihin käytetty materiaali on uniikkia, eikä meitä tule kahta samanlaista milloinkaan. Pituuksiemme kanssa on myös pelivaraa, kunhan esität toiveesi Erätuulialle. Tilaajan siis ei kannata pahastua, jos saamansa koru ei ole täysin samanlainen kuin kuvissa esiintyvä mallinsa. Ja hej! Miedät on kaikki pesty ja käsitelty asianmukaisesti!

Ps. Tilaajien on myös syytä ymmärtää, että materiaalia on rajallisesti, ja meistä jokainen malli loppuu joskus. Näin kevään aikaan meitä on varsin pieni määrä, mutta jos tilaaja ei saa haluamaansa nyt, hänen on mahdollista saada se myöhemmin!

Ota yhteyttä kuuraeveliina@gmail.com


EVE

Kommentoi kirjoitusta.

PALJONKO MEILLÄ MAKSAA KÄYTTÖKOIRAN RUOKINTA | OSA 2

Maanantai 11.6.2018 klo 21:05 - Erätuulia

Sisältää mainoslinkkejä

Kiitos kaikille teille, jotka kommentoitte kyseessä olevan postauksen ensimmäiseen osaan. Sain itsekin omaan koiranruokintaan tosi hyviä neuvoja, vaikka kaikkia kommentteja ei varmasti neuvoiksi oltu alun perin tarkoitettukaan. Ammensin siis kommenteista niin hyviä ideoita, että sain pienennettyä koiran ruokintakuluja kuitenkaan laadusta tinkimättä. Itse asiassa, koiran ruoan laatu parani merkittävästi. Ja nyt kerron teille muutoksista, jotka tein!

Postauksen ensimmäisessä osassa laskin siis Kuuran sen hetkisille ruoille hintaa 72€/kuukausi. Siihen lukuun ei otettu ollenkaan namipaloja eikä lisäravinteita, jotka olisivat nostaneet hintaa entisestään. Hinnoittelemiini ruokiin sisältyi rasvainen napu, märkäruoka sekä jauheliha. Märkäruoalle tuli hintaa 0,60€/vrk, jauhelihalle 0,60€/vrk ja navulle hulppeat 1,20€/vrk. Napu oli kallis, sillä olin ostanut sen pienessä säkissä.

 

 

Ensin korjasin napuasian. Joku kehotti minua ostamaan suomalaista napua, "sellaistakin kun on nykyään saatavilla". Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Kotimaisuuteen kehottaminen oli totta kai hyvä vinkki, jota en ollut tullut tämän asian saralla ajatelluksi aikaisemmin. Tällä hetkellä markkinoilla on tasan yksi täysin kotimainen koiran kuivaruoka, valmistaja nimeltä Dagsmark Petfood. Kyseisen firman tehdaskin sattuu vielä sijaitsemaan Pohjanmaalla, joten mikäs sen parempaa olisi! Tällä hetkellä Dagsmark Petfoodilla on valikoimissa Savo- ja Häme-malliset nappulat, joiden raaka-aineet ovat täysin kotimaiset - puhtaat kaura, kala, peruna, sika, pellava ja metsämarjat - iso peukku tälle! Ainekset kuulostavat sellaisilta, joita haluaisin sujauttaa omaan aamusmoothieeni.

 

- Hyvää! Mitä sä laitoit tähän?

- Banaania, avokadoa, kauramaitoa, spirulinaa, nokkosjauhetta, mehiläisen siitepölyä ja desin Dagsmark Petfoodia!

Vitsit sikseen. Valitettavasti Savo ja Häme eivät ole sellaisia nappuloita, jotka kävisivät Kuuran tarkoitusperiin, niissä kun on vain 13 % rasvaa kumpaisessakin. Satun kuitenkin tietämään, että hyvin monelle koiralle tämä rasvamäärä on täysin sopiva. Hyviä uutisia! Dagsmarkilta on tulossa syksyllä työkoirille tarkoitettu napu, Lappi nimeltään. Sitä minä jään odottamaan kuin kuuta nousevaa!

 

 

Jouduin siis tyytymään toiseksi parhaana vaihtoehtona suomalaiseen merkkiin, jonka nappulat valmistetaan Liettuassa. Tilasin 30 kiloa Rokka-napua (hienosta nimestä plussaa!) 15 kiloa Extravoimaa sekä 15 kiloa Voimaa. Extravoimassa on rasvaa 25% ja Voimassa 20%, joten näiden välillä pystyn säätämään annostelua Kuuran aktiivisuuden mukaan. Napusäkit tulivat kotiovelle ilmaiseksi toimitettuna, kuten kaikki Koiravaruste.fi navut, kun tilaus on yli 30 kiloa. Tämä oli säästö numero 1 - mitä isompi säkki, sen pienempi kilohinta.

Kun napuasia oli kunnossa, luovuin teollisista märkäruuista ja nyt syötän Kuuralle niiden tilalta pelkkää jauhelihaa ja paistettua kanaa - ei oksettavia lisäaineita vaan täyttä tavaraa. Enemmän vaivaa, mutta myös enemmän laatua ja vähemmän teollisuuutta ja lisäaineita. Kanat ja jauhelihat ostan halvimmasta mahdollisesta paikasta eli Lidlistä. Puolen kilon paketti broilerin paistileikettä maksoi 3,98€ ja siitä riittää viisi annosta. Lidlin halvimman jauhelihapaketinkin saa alle kahdella eurolla. 

Laskin päivittäisen hinnan suurpiirteisen kulungin mukaan. Navulle sitä tuli 0,25€/vrk ja lihatuotteille 0,80€/vrk. Jos kuukaudessa on 30 päivää, kuukausihintaa tulee ruoille 31,5€/kk.

 

 

Naksuja ja herkkutikkuja ei otettu lukuun mukaan, sillä niistä pidetään meidän taloudessa nyt hetken aikaa tauko. Jospa kunnon ruokakin alkaisi maistua paremmin. Aitoja pakasteluita aion vielä hankkia, nyt kun pakastimessakin on kevään tullen tilaa.

 

Kuura on hieman nakellut niskojaan viime aikoina navuille, joten jännityksellä, odotin, minkä tuomion Rokka-napu saa. Noh - en ehtinyt saada edes kameraa asemiin, kun ruokakuppi oli jo tyhjä. 

 

Rokka-, Häme- ja Savo-napuihin pääset tutustumaan Koiravarusteen sivuilta (klik)

Mukavaa viikonloppua kaikille koirien ystäville!

 

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

ERÄTUULIA ON NYT MYÖS TOIMINIMI

Maanantai 11.6.2018 klo 21:03 - Erätuulia

Kaikki haaveet eivät toteudu. Mutta ne unelmat, jotka ovat itsestä kiinni, toteutetaan. Yksi kerrallaan.

Kun saan jonkun vision, minun on pakko päästä toteuttamaan se. Idea riistahöyhenkorviksista tuli jo ennen kuin olin metsästänyt ensimmäistäkään lintua. Lukemattomien tuntien, yritysten ja erehdysten kautta muovasin oman tapani tehdä kauniita korviksia.

Koska metsästysasetus kieltää Suomessa metsästettyjen riistalintujen sekä niiden osien kaupan, tyydyin jo hetkeksi tekemään korviksia vain omaksi ilokseni. Minulta on useampi kysynyt korviksia nähtyään niitä blogissani tai muissa somekanavissani, mutta luulin, että en voi ottaa korviksista rahaa. Pitäähän nyt kaikkien halukkaiden saada riistakorvikset, niinpä olen tehnyt ja lähettänyt tekemiäni tuntemattomille ihmisille - ilmaiseksi. Sitä kautta sain myös näissä kuvissa esiintyvän upean korvismallin, Lauran! Kiitos Lauralle kauniista kuvista, joita sain luvan käyttää.

Käytettyäni tarpeeksi aikaa asian tutkimiseen, sain Riistakeskukselta vahvistuksen - voin käyttää tällä hetkellä omistamiani höyheniä kaupalliseen tarkoitukseen, sillä ne ovat kaikki ruotsalaisia. Kaikki höyheneni ovat Ruotsissa metsästetyistä linnuista, mikä vaikuttaa riistalintujen osien myyntiin kannaltani myönteisesti - voin myydä höyhenistäni tehtyjä korviksia laillisesti ilman erillisiä, maksavia lupia. Olen korkeimman omakätisesti ollut mukana metsästämässä kyseiset linnut ja tiedän niiden alkuperän, minkä voin tarvittaessa todistaa dokumentein. Luotan kuitenkin siihen, että rehellisen ihmisen sana riittää. Niinpä päivitin jo olemassa olevan toiminimeni sekä toimialani täysin uusiin.

Materiaalia on minulla rajallisesti, joten aion lisätä tarvikkeisiini tavalliset helmikanan höyhenet. Mallistoon tulee muutama, kaunis korvismalli ja pyrin julkaisemaan malliston mahdollisimman pian, lähiviikkojen aikana. Rajallisen materiaalin vuoksi myös mallisto tulee olemaan kappalemäärältään pieni, joten mikäli haluat varmistaa riistakorvisten saannin, varaa ne minulta jo nyt.

Kymmenen vuotta istuin kuvataidekoulun penkkiä kuluttaen ja suorittaen taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän. Luulin lahjani olevan piirtämisessä, mutta on ilo huomata, että sinnikkyydellä sormet taipuvat jos minkämoiseen näperrykseen.

Ota yhteyttä: kuuraeveliina@gmail.com


EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN PILKKISAALIIN TARINA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:54 - Erätuulia

Eräänä päivänä joku yllytti hullua. "Mikset alkaisi kalastamaan?" Niinpä, miksen! Syön kalaa niin paljon, että muutun kohta itsekin kalaksi, ja olisihan se hienoa joskus syödä itse pyydettyä kalaa. Päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen ja pakottaa isoveljeni kanssani pilkille. Isäkin innostui asiasta ja toi meille kotoa Lapualta kairan, kun oli itse matkalla pääkaupunkiseudulle. Mukana tuli myös muita tykötarpeita kuten vapoja ja joitain koukkuja, joiden hienoja termejä en uutena kalastajana vielä tunne. Lapsuudesta muistan sen, kun isä perkasi autotallissa kaloja paljain käsin. Olen aika varma, ettei se haju lähde käsistä koskaan täysin.

Sen verran lueskelin nettiä tietääkseni, että paras madeaika meni jo. Kunnianhimoisena päätin kuitenkin yrittää tuota järvien mustaa ankeriaskalaa. Isän kanssa pienenä ajoimme Saabilla Lappajärven jäälle ja kalastimme mateen, joka oli kuitenkin niin ruma, etten halunnut sitä syödä. Nyt asiat olisivat toisin. Made menisi ehdottomasti pataan, olkoonkin ruma kuin ilmestyskirjan piru.

Madetta varten täytyi olla silakkaa. "Ei sitten osteta yhtään ylimääräistä, minä en mitään silakkaa syö", sanoin. Ostimme viisi silakkafileetä, joille tuli hintaa 53 senttiä. "Tämä on minun palkkatasooni sopiva harrastus", ajattelin. Tykötarpeet, joita ostimme, maksoivat yhteensä kympin , ja niin olimme valmiita pilkille.

Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että olen hyvin valikoiva syömäni lihan suhteen. Käytännössä syön vain riistaa, kalaa ja kasvisruokaa. Tällä kertaa olin kuitenkin liikkeellä pelkän aamusmoothien voimin, ja nälkä alkoi hiukoa. Ajattelin, että pitäisikö tämän hienon retken kunniaksi paistaa ihan oikeat makkarat. Niinpä ostimme makkarapaketin evääksi ja lähdimme järvelle.

Taneli laittoi kärpäsentoukan koukkuun ja yritti ahventa, kun taas minä laitoin silakan palan jigipäähän ja yritin houkutella madetta. Tanelilla alkoi nyppiä ahven jo koukussa, eikä minun vavassani tapahtunut mitään. Taneli saikin pienen sintin, jonka päästimme takaisin avantoon kasvamaan. Hyvin nopeasti luovuin madeajatuksesta ja silakkasyötistäni ja aloin myös yrittää ahventa. Kairasimme uusia reikiä ja vaihdoimme paikkoja. Aurinko oli paistanut kauniisti koko päivän, mutta iltaa kohti pohjoistuuli yltyi erittäin navakaksi, ja kylmyys alkoi hiipiä sisuksiin paksuista vaatekerroksista huolimatta. Tanelilta alkoi kadota tunto varpaista - hän oli tehnyt aivan väärän kenkävalinnan.

Minä en ollut saanut mitään, nälkä alkoi olla karmaiseva ja kylmyys sitäkin hyytävämpi. Enää ei tarjennut edes istua paikallaan, oli pakko kalastella seisten. Sovimme, että minunkin on saatava jonkinlainen sintti, sitä ennen emme lähde minnekään. Eväätkin oli syömättä. Päätimme, että ennen lähtöä paistamme makkarat nuotiolla. Kohta myös minun vapani alkoi nykiä, ja nostin kun nostinkin elämäni ensimmäisen pilkkisaaliin ylös. Se taisi olla vielä pienempi kuin Tanen ahven, mikäli se on edes mahdollista. Päästimme myös tämän pikkukalan takaisin avantoon kasvamaan. Riemu oli kuitenkin suurtakin suurempi - tästä se kalastajan ura alkaa!

Pakkasimme tavarat ja menimme takaisin mantereelle nuotiota tekemään. Kädet olivat ihan jäässä, pohjoistuuli ei antanut yhtään armoa paljaille sormille. Mukana olleet pyöreäpintaiset puut eivät tahtoneet palaa täydellä teholla, eikä liekki ollut kummoinen. Iskin kaksi makkaraa tikkuun ja aloin paistaa niitä nuotiossa, jolla oli yhtä tehokas vaikutus kuin lehmän hönkäyksellä. Aloin muuttua epätoivoiseksi:

"Mennäänkö kotia ja laitetaan makkarat uuniin?"

Ei tarvinnut kahdesti käskeä. Tane veti oman makkaransa kylmänä huiviin ja minä yritin sinnikkäästi grillata omaani valkeassa, joka kiilui kuin vaivainen koppakuoriaisen selkä tuulessa ja tuiskussa.

 "Jos mä kerran vuares syän makkaran, niin sen pitää kyllä olla kunnollinen!"

Vaan syväjää alkoi olla niin kova, että luovuin kaikista periaatteistani ja määrätietoisuudestani, otin repun selkään ja lähdimme talsimaan kohti autoa. Matkalla vedin puolikylmää, pinnalta mustunutta makkaraa tuulensuojaan tikusta päin. Räkä valui niin raakasti sieraimista, etten saanut henkeä, makkara kun tukki loput jäljellä olleet hengitystiet. Makkaran sisältä tursuava juustoesanssi maistui suussani korostetun keinotekoiselta, sillä olin syönyt makkaraa viimeksi kesällä. Jäljellä oleva makkara halkesi ja pyöri pitkin lumihankea. Minä kontin pois pyörivien makkaranpalojen perässä kuin mielenköyhä ja laitoin ne suuhuni. Päätin, että en enää syö makkaraa. Se oli niin saatanan pahaa. Ruoho ei ole vihreämpää ruokakaupan eineshyllyllä. Päästyämme autoon, totesimme:

"Tämän täytyy olla talven kylmin päivä."

Pakkasmittari näytti -2.

Repesimme täyteen röhönauruun ja menimme kotiin syömään uunimakkaraa ja muffinsseja. Me oikeat eränkävijät.

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

PALJONKO MEILLÄ MAKSAA KÄYTTÖKOIRAN RUOKINTA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:53 - Erätuulia

Luin netistä jutun, että jonkun perheen kahden rescue-koiran ruokintakulut olivat 20€/kk. Siitä innostuin laskemaan, että paljonkohan sen oman koiran ruokailut oikein maksavat. Heti kuitenkin pystyin sanomaan, että kaksi kymppiä ei meillä kyllä riitä vielä mihinkään.

Kuura ei ollut tähän taloon tullessaan krantuimmasta päästä. Pihakoirana se ei saanut kaiken aikaa makupaloja, vain perusruokaa ja ruoantähteitä. Kaikenlaiset navut ovat olleet kova sana. Kun Kuura muutti tänne meidän kanssa vuosi sitten, napu pysyi edelleen pääasiallisena ravinnon lähteenä. Tällä hetkellä meillä on iso säkillinen napua, jossa on noin 24% rasvaa ja pienempi pussi energianapua, jossa on 30% rasvaa. Sen rasvaisempaa napua ei Musti ja Mirri myynyt. Navun on oltava rasvaista, että Kuura saa tarpeeksi energiaa runsaan liikunnan vastapainoksi. Kun liikkuminen on vähäisempää, napujakin tarjoillaan vähemmän, suhteessa liikunnan määrään. Tällä hetkellä ruokin Kuuraa nimenomaan tällä rasvaisemmalla navulla.

Kun Kuura on hoksannut, että täällähän saa vähän maistuvampaa muonaa, siitä on tullut paljon krantumpi kuin se oli ennen - navut jäävät välillä kuppiin. Se ei ole kuitenkaan mitään verrattuna isän koiraan Rokkaan, Rokalle ei kelpaa mikään muu kun ehta läski. Ostin Rokalle kokeeksi pienen pussin samaa rasvanapua kuin Kuuralle, ja niitä se jonkin verran tykkäsi syödä.

Rasvanapu maistuu siis paremmalta kuin paskanapu. Tällä hetkellä Kuura syö kaksi kertaa päivässä. Aamulla rasvanapuja ja jauhelihaa, illalla märkämuonaa. Lohella, kanalla tai ankalla vuorattuja herkkutikkuja Kuura saa 1-2 päivässä ja Dentasticksin kerran päivässä. Tikkuja ei kuitenkaan ole aina jemmassa, eikä niitä lähdetä vasiten kaupasta hakemaan, silloin ollaan ilman. Aamuruokaan lorautetaan lisäravinteeksi tarkoitettua öljyä.

Olen ostanut Nutriman Sport Intense -rasvanapua kahden kilon pusseissa, koska se on ollut vasta kokeilun asteella. Napu on kuitenkin hyväksi todettu, eikä Kuura ole lihonut korkeasta rasvapitoisuudesta huolimatta. Napujen sekaan tuleva jauheliha on aina kaupan halvinta, yleensä sikanautaa. Illalla syötävä märkäruoka on yleensä yhden annoksen patee tai purkista tuleva muona. Ostin muutaman märkämuonan Lidlistä ja olin onnessani halvoista hinnoista. Huomasin kuitenkin, että Lidlin märkäruoat sisältävät sokeria, ja niiden osto loppui siihen.

Laskin suurpiirteiset muonamäärät vuorokaudelta sekä niille vuorokausihinnan, ja tällaisella ruokinnalla Kuuran perusruoat maksavat 2,4€/vrk. Jos kuukaudessa on 30 vuorokautta, Kuuran ruoat maksavat 72€/kk. Tähän en laskenut tikkuja enkä naksuja, koska se on mahdotonta. Myöskin kaikki lisäravinteet jäivät laskennoista pois. On kuitenkin selvää, että kahdella kympillä ei Kuura voisi syödä näin.

Hintaa vääristää hiukan se, että pienessä napupussissa on paljon suurempi kilohinta kuin jättisäkissä, joten jos ostaa ison säkin, säästää pitkän pennin. Jos ostaisin kyseisen navun isossa säkissä, vuorokausihinta alenisi 50 senttiä ja kuukausittaiset kustannukset noin 15 euroa. Pikkupusseissa ostelu nostaa kilohintaa merkittävästi. Märkämuona on myös kallista, maukkaampaa ja lihaisampaa, mutta tietenkään sitä ei ole mikään pakko koiralle syöttää.

Tarinan opetus olkoon se, että laadukkaalla navulla pärjää pitkälle, mutta koira tarvitsee myös lihaa. Meillä kelpaa hyvin jauheliha, mutta tiedän tapauksia, ettei koiralle kelpaa muu kuin silkka kokoliha. Tällainen nostaa tietenkin kustannuksia roimasti. Jos on useampi koira, voi joutua siihen tilanteeseen, että jostain täytyy tinkiä. Kuura on kuitenkin meidän ainokainen, eivätkä sen ruoat ole meidän perheessä rahareikä.

Jos joku on keksinyt keinon pärjätä koiran ruokien kanssa kahdella kympillä kuukaudessa, niin mahtavaa! Itse en kuitenkaan usko, että kykenisin aivan niin alhaiseen summaan kuukaudessa, ja kuten sanottu, Kuuran ruoat eivät ole meillä se pääasiallinen säästämisen kohde.

Oletko sinä laskenut koiran ruokakustannuksia kuukaudelta?

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

KOLME SYYTÄ, MIKSI KEVÄT ON LOISTAVA VUODENAIKA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:46 - Erätuulia

Koko viikko on tullut vietettyä aika tavalla sisätiloissa. Kuurakin on saanut vain pakollisimmat lenkit, eikä metriäkään enempää. Tänäänkin minulla oli suunnitelmissa laiskotella koko päivä, mutta jostain sain ihmeellisen virtapiikin ja ajattelin ruveta työn touhuun. Juuri, kun olin aikeissa alkaa pestä meidän valkoista nahkasohvaa, työkaverini laittoi kuvan järvenjäältä. Tulin kateelliseksi ja päätin lähteä itsekin jäälle kävelemään.

Pahimmat pakkaset oli selätetty ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Aloin ajatella kevään saapumista. Metsästyskausi päättyy kevääseen, mutta metsästykseen kuuluu paljon muutakin kuin se pelkkä jahtikausi. Niinpä kerron teille minun mielestäni kolme parasta syytä, miksi kevät on loistava vuodenaika.

1. Aikaa riistanhoidolle

Jahtiajan ulkopuolella on mainiota aikaa monenlaiselle riistanhoidolle. Riistanhoitoa on rakentaa itse esimerkiksi loukku tai pesäpönttö. Loukkua en osaisi itse rakentaa, mutta eiköhän talonrakentajan papereilla yhden pöntön väsää. Pesäpaikan tarjoaminen linnulle parantaa sen mahdollisuuksia pitää poikaset hengissä ja siten meillä on taas lisää metsästettävää. Pöntön voi halutessaan rakentaa myös pikkulinnulle, mikäli tahtoo lisää sirkuttajia pihapiiriinsä iloa tuomaan.

2. Aikaa treenata

Vaikka ajatus koiran kesälomasta on hieno, on puoli vuotta liian pitkä aika pelkästään löhöillä. Niinpä koiran kunnon kohottaminen on hyvä aloittaa ajoissa ennen uuden metsästyskauden alkua. Kävelylenkit eivät hirveästi ainakaan pystykorvan kuntoa kohota, joten ajattelin rohkaistua ja lenkittää Kuuraa pyörällä. En ole muutamaan vuoteen vienyt Kuuraa pyörällä, sillä kerran kaaduin niin, että polvessa on edelleen kauhea märsti. Jotkut ovat hommanneet myös pyörillä kulkevia potkukelkkoja koiriaan varten, miten mainio idea!

Treenaaminen tarkoittaa myös omaa ampumataidon treenaamista. Kelien lämmetessä ja päivien pidetessä on paljon mukavampi lähteä ampumaradalle harjoittelemaan kuin sydäntalvella on. Itse ainakin tarvitsen runsaasti harjoitusta, mikäli meinaan ennen syksyä saada karhumerkin ammuttua. Myös kiekkoja täytyy räiskiä haulikolla reilusti, että osun syksyllä sorsaan!

3. Korkea aika nauttia työn hedelmistä

Useimmilla on pakkasessa maailman eettisintä lihaa, suomalaista riistaa. Nyt on erittäin hyvä aika kiittää perheenjäseniä heidän olemassaolostaan ja kokata vuosisadan ateria. Miksi et veisi ruoanlaittoa aivan uudelle tasolle ja kasvattaisi myös höysteeksi tulevat yrtit itse? Maaliskuussa ehtii vielä hyvin kylvää mitä erilaisempia vihanneksia ja yrttejä, ja se onnistuu vallan mainiosti vaikka kerrostalon parvekkeella. Itse laitoin tänään tilaukseen chilin, paprikan, amppelitomaatin, -mansikan, -kurkun ja ruukkupavun siemenet. Viime keväänä viljely jäi minulta välistä, mutta tänä keväänä otan vahingon takaisin. Toissa kesänä minulle tuli parvekkeella tomaatteja, kurkkuja, chiljeä ja paprikoita. Tarkoituksena olisi laittaa vielä salaattia ja yrttejä, jos tila riittää. Viljely ei ole todellakaan mitään akkojen touhua, vaan onnistuu miehiltä ihan yhtä lailla. Etenkin tulisimmat chilit kiinnostavat usein miesväkeä. Chili ei ole ehkä se paras mauste riistaruokaan, mutta kukapa chilimausteista lisuketta estää kokeilemasta.

Keväässä on paljon muutakin hienoa kuten aurinko, valo ja lämpö, pääsiäinen ja luonnon herääminen. Näistä kaikista ilmiöistä aion nauttia täysin siemauksin.

Ps. Selasin näitä tänään ottamiani kuvia ja oikein säikähdin, että mikä ihme mulla on tuossa korvassa (viimeinen kuva). En ole oikein vielä tottunut, että kävin laitattamassa eilen elämäni ensimmäiset korviksen reiät! Syy tähän oli selkeä - että voisin käyttää riistahöyhenistä askartelemiani korviksia myös itse. Tietenkin. Miksikäs muuten.

EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

DIY | KUINKA TEHDÄ PYYKINPESUAINETTA ITSE

Maanantai 11.6.2018 klo 20:45 - Erätuulia

Monenlainen ekoilu on lähellä sydäntäni. Yritän jatkuvasti kiinnittää huomiota esimerkiksi muovijätteen ja yleensä muovin määrään ja varsinkin siihen, että miten sitä saisi omilla jokapäiväisillä valinnoilla vähennettyä. Vinkin omatekoiseen pyykinpesuaineeseen löysin Pieniä onnen avaimia -blogin Instagram-tililtä (@pienia_onnen_avaimia).

Omatekoisessa pyykinpesuaineessa kemikaalit ovat minimissä, sillä pyykinpesuaineen raaka-aineet koostuvat vain vedestä ja Marseille-saippuasta. Marseille on kasvipohjainen, herkälle iholle sopiva saippua ja sitä voi käyttää minkä tahansa materiaalin pesemiseen aina omasta ihosta erilaisiin tekstiileihin ja kodin pintoihin tai ihan vaan tahranpoistoon. Saippuapaketti on myös muoviton tai erittäin vähämuovinen. Minulla oli ennen tapana ostaa aina muovipullossa olevia nestemäisiä pyykkiaineita, joten nyt pääsin niistäkin kertaheitolla eroon.

Lisäksi, että olen elämäntapailija, minulla oli toinenkin syy kokeilla tällaista pyykkiainetta. Sain nimittäin eräästä kaupan pyykinpesuaineesta niin järkyttävän ihottuman kaulaan, että en pystynyt sen takia kunnolla nukkumaan. Ihottuma oli minulla kuukauden verran, koko kaulan iho oli kuiva ja punaisen laikukas ja erittäin kipeä. Tämä oli ensimmäinen iho-oire, mikä minulla on koskaan ollut. Pääsin siitä kuitenkin eroon hoitavilla voiteilla ja minimoimalla pyykinpesuaineen. Siitä lähtien olen käyttänyt pyykinpesussa vain minimaalisen lorauksen pesuainetta, ettei ihottuma tulisi takaisin.

Raastoin siis 50 grammaa laventelilla hajustettua Marseillea tavallisella keittiöraastimella, mahdollisimman hienolla terällä ja sekoitin sen noin yhdeksään desilitraan kiehuvaa vettä. Saippuaraasteen laitoin suoraan vanhaan lasiseen kookosöljypurkkiin ja kuuman veden saippuan perään, ei tullut edes tiskiä (paitsi raastin, joka sai elämänsä saippuaisimman pesun). Sekoittelin lientä niin kauan, että saippua oli lionnut, sitten se olikin jo valmista.

Testasin ensimmäiseen koneelliseen pesemällä valkopyykkiä 60 asteessa puolella desillä pyykkiainetta (meillä taitaa olla viiden kilon kone). En ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, sillä yksi tahra ei ollut lähtenyt kokonaan. Pesin toisen testikoneellisen 60 asteessa kokonaisella desillä pyykkiainetta, jolloin tahrat lähtivät valkoisesta kokonaan. Olisin jatkanut testausta, mutta meiltä loppuivat sekä pyykit että kuivaustilat. :)

Pyykit eivät tuoksu miltään paitsi puhtaalta. Kun laitan nenäni kiinni puhtaaseen pyykkiin, niissä saattaa olla jokin erittäin vieno, miellyttävä tuoksu. Saatoin tehdä pyykkiaineesta ehkä liian tujua, sillä aine on tiivistynt nestemäisestä muodosta kiinteämmäksi, ei kuitenkaan palasaippuan vertaiseksi, kovaksi tuotteeksi. Pyykkiainetta pystyy edelleen työstää, ja seuraavan koneellisen ajattelin testata heittämällä pyykkiaineen suoraan pyykkien sekaan rumpuun enkä sitä varten olevaan lokeroon.

Jatkan testaamista heti, kun tulee lisää pyykkiä. Veikkaan kuitenkin, että kaupasta en enää valmiita pyykkiaineita osta.

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

VIISI KUVAA JA TARINAT NIIDEN TAKAA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:44 - Erätuulia

Kirjoittamisen lisäksi tykkään aivan älyttömästi valokuvata, vaikka en ole siinä mikään pro, eivätkä välineeni ole ammattitasoa. Omistan järjestelmäkameran, jolla olen kuvannut milloin mitäkin tilaisuuksia, muun muassa häitä. Metsään lähtiessä järkkäri jää vain ison kokonsa takia usein matkasta pois, joten suurin osa blogissa ja Instagramissa olevista kuvistani on otettu hyvällä kännykkäkameralla.

Instagramin galleriaan laitan ainoastaan kuvistani parhaimmat, ja ne liittyvät metsästykseen, luontoon ja koiriin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Instagram-tiliä on ihana selata, sillä siitä näkee, kuinka kesäkuvat muuttuvat pikkuhiljaa syksyksi. Syksyllä otettuja kuvia on paljon (sillä syksy on lempivuodenaikani) ja nyt mukaan ovat tulleet myös lumiset talvikuvat. Jokaisen kuvan takaa löytyy tarina, ja nyt esittelen teille viisi suosikkikuvaani. Nämä kuvat eivät välttämättä ole niitä tykätyimpiä, vaan niitä, jotka ovat minulle itselleni kaikista tärkeimpiä muistoja.

Kesälomani ensimmäinen päivä ja Etelä-Pohjanmaan pellot. Uskollinen Audini oli jälleen kerran ylihinnoiteltujen varaosien tarpeessa, joten olin sopinut hinausauton hakemaan sen kototaloni pihasta. Olin sopinut ylihärmäläisen ystäväni kanssa tapaamisen hänen luokseen, ja joka kesäiseen tapaani olin lähdössä Ylihärmään pyörällä. Sinä päivänä polkupyörä tuli kysymykseen paremmin kuin hyvin, olihan auto sanonut sopimuksen irti. Kun hinausautonkuljettaja sai autoni kyytiin, aloin tehdä lähtöä keskivertoa paremmalla hybridipyörälläni ja huomasin, että renkaat olivat aivan tyhjät. Sekasotkuisesta autotallista löysin pyöränpumpun, jonka suutin ei käynyt renkaassa olevaan venttiiliin. Hinausautomies huomasi ahdinkoni ja laittoi välineistössään olevalla kompuralla ilmaa pyöräni renkaisiin. Ilman sitä olisi jäänyt reissu tekemättä. Edelleen muistelen sitä kiltteyttä lämmöllä.

Vanhaa Jokitietä pitkin Lapualta Ylihärmään oli 27 kilometriä, ja rypsipellot olivat parhaassa kukassa. Ukkonen alkoi lähestyä ja värjäsi taivaan tummanpuhuvaksi. Kerkesin kuitenkin Ylihärmään ennen sadetta. Tällaista on minun kotiseutuni, parempaa ei ole tai sellaisesta en tiedä.

Meikäläisellä on ollut totisesti onnea - sukuun nimittäin tuli isosiskoni mies, nykyään voimme puhua jo aviomiehestä, jolla on pienessä maalaiskunnassa mökki, jonne minulla on  matkaa kaksi tuntia autolla. Tämä onni koskettaa minua sikäli, että olen ollut aina tervetullut Kuuran kanssa kyläilemään heidän luokseen, niin myös kesäviikonloppuna, jolloin tämä kuva otettiin. Mökin takapihalta on käynti suoraan metsän siimekseen, jonne tein Kuuran kanssa kävelylenkin kantarelleja etsiäkseni. Löysin kourallisen kanttiksia, mutta löysin myös älyttömän hyvän mustikkapaikan. Juoksin äkkiä takaisin mökille ja sanoin siskoni 06- ja 08-syntyneille tytöille, että löysin paljon mustikoita, ottakaa astiat mukaan, nyt mennään. Aavistuksen vastahakoisesti he laskivat puhelimet ja tabletit käsistään ja lähtivät hieman nuristen metsään muiden aikuisten tsemppaamina.

Kuitenkin metsässä ääni vaihtui kellossa, ja keräsimme minulle sangollisen mustikoita ja tyttöjen astiat täyteen. Lähdimme pois metsästä vasta, kun oli pakko, eli pimeän tultua. Lapset nauttivat, kun koira oli mukana ja sai juosta irti - sen touhuja oli mukava seurata. Lapset suunnittelivat, että miten he aikovat mustikat syödä, ja seuraavana päivänä aamupalapöydässä he totesivat, että onpa hieno syödä omapoimimia mustikoita banaanilettujen kanssa. Kädet ja naamat olivat ihan siniset. Kummityttöni nappasi siltä reissulta tämän kuvan.

Nyt päästään jo hieman syksyisempiin tunnelmiin. Kuva on otettu Kauhavalla äitini metsässä, jossa olin tarkkailemassa Kuuran kanssa lintutilannetta. Nakuttava tikka sekä kuksassani oleva metso jäivät ainoiksi havainnoiksi. Kuksan kavalsin isältäni, jolla on huoneellinen täynnä kaikenlaista metsästykseen ja koiriin liittyvää sälää. Tuo kuppi roikkui naulakossa toistakymmentä vuotta, joten päätin ottaa sen käyttööni kaikessa hiljaisuudessa.

Kun tein kotona lähtöä Kauhavalle, en löytänyt sanomalehden sanomalehteä nuotion sytyttämiseen. Rupesin miettimään, että mitähän paperitavaraa täällä voisi olla, ja silloin muistin musiikkiopiston aikaiset nuottini. Soitin seitsemän vuotta klarinettia ja vihasin sitä soitinta ja kaikkea siihen liittyvää oheistoimintaa, esimerkiksi orkesterituntia. Orkesterinjohtaja oli inhottava ukko, joka piti minua silmätikkunaan, koska minua ei kiinnostanut musiikki ja hänen surkeat kappaleensa. Hän muun muassa haukkui minua muille oppilaille selkäni takana. Kerran hän kysyi minulta, missä nuottini ovat. Piruuttani sanoin, että heitin roskikseen. Hän alkoi jylistä niin, että luokka raikasi: "nuotteja ei koskaan heitetä roskiin!" Enhän minä oikeasti ollutkaan heittänyt, ties missä olivat rutussa.

Tämän muiston kunniaksi poltin nuottini kuvassa olevassa nuotiossa, joten hyötykäyttöön menivät, eivät roskikseen. Nuotion tein sen kunniaksi, että olen aikuinen ja saan harrastaa mitä haluan. Ehkä pääsiäiskokossa palaa itse klarinetti (kyllä, Pohjanmaalla palaa kokko myös pääsiäisenä).

Tähän kuvaan kun pääsisi takaisin. Oli niin lämmin ja aurinkoinen syyspäivä, että tarkeni kevyesti pelkällä pitkähihaisella. Olimme Kuuran kanssa metsällä koko päivän, kiersimme kahdeksan kilometriä ja näin syksyn ensimmäisen teeren. Se lähti lentoon jostain pusikosta ja lensi suoraan naamani ohi, eikä tilanteesta syntynyt minkäänlaista haukkutilannetta koiralle. Muistan kuitenkin, että oli hieno tunne nähdä, että niitä yhä on. Kierroksen jälkeen menimme laavulle paistamaan makkaraa, jolloin nappasin tämän kuvan.

Viides eli viimeinen kuva on pikkujoulukautta parhaimmillaan, marraskuun loppua. Lähdimme Kuuran kanssa mummolani metsiin, jossa olen kiertänyt, vain Luoja tietää, miten monta sataa kilometriä. Kävelimme tuttuja polkuja pitkin muistoja verestellen. Kävelimme aina lintutornille asti, jonka setä rakensi joskus kauan sitten, ja jossa leikimme serkkuni kanssa lapsina. Silloin muinoin meillä oli vielä suomenpystykorva Kamu, Kuuran isä, joka seurasi meitä minne ikinä menimmekään peltoja, metsiä ja nevoja pitkin. Kamu oli hyvä koira.

Haaveillessani näin, kuinka Kuura viipotti pitkin lintutornin edustalla olevaa lutakkoa, jota kutsutaan järveksi. Sitten havahduin - Herttin tähäre, jääkerrros ei ole muuten tähän aikaan vuodesta kovin kummoinen! Kuura tuli vihellyksestä pois, ja meidän oli pakko kääntyä ja lähteä takaisin, sen verran liikaa se järvi Kuuraa kiinnosti.

Lisää kuvia Erätuulian Instagram-sivulla, @eratuulia. Tarinat kerron täällä.

 

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

HYVÄ OSTOS (KERRANKIN)

Maanantai 11.6.2018 klo 20:38 - Erätuulia

Olin jo pitempään miettinyt, että Kuuralle täytyisi hankkia valjaat ja hihna, jonka voisin kiinnittää omalle vyötärölleni. Varttia ennen eläinliikkeen sulkemisaikaa menin esittämään asiani myyjälle, ja siinä viidessä minuutissa olin lähtenyt kaupasta kädessäni pussillinen remmejä ja rensseleitä.

Valjaiden pukeminen ei käynyt helposti, sillä Kuura arkaili niitä. Loppujen lopuksi valjaat saatiin kuitenkin Kuuran ylle, ja vaikka ne ehkä olivat vähän turhan massiiviset, säätövaran ansiosta ne saatiin kuitenkin istuviksi. Kuura on loppujen lopuksi tosi pieni koira hennon rakenteensa vuoksi. Välillä ihan naurattaa Kuuran ja Rokan älytön kokoero. Rokka on ainakin kaksi kertaa isompi vaikka on laiha kuin luikku! Jos nyt menisin uudestaan valjasostoksille, ostaisin pienemmät, mutta säätövaran ansiosta nämäkin ajavat asiansa. Myös minun vyötärölle kiinnitettävässä osassa oli kasvunvaraa kenties liikaa,  mutta se ei niinkään haittaa, ainakaan talvitakin kanssa. Täytyy tutkia vyön säätöominaisuuksia vielä tarkemmin, kun malttaa.

Valjaiden ja vyön väliin tuli joustava hihna, jossa oli lukitus sekä valjaisiin että vyöhön. Lähdimme heti seuraavana päivänä (joka oli eilen) testaamaan näitä uusia hankintoja, ja nyt voin vain ihmetellä, että miksi en hankkinut näitä systeemejä jo paljon aikaisemmin. Kyllä oli mukava kävellä! Kuuran vetäminen väheni 100 % ja samalla paine sen niskasta, ja minä sain kävellä kädet vapaina. Kuuran pieni veto vain napakoitti oman selän asentoa ja kävelyryhtiä. Okei, se, että Kuura ei vetänyt, saattoi johtua pelkästä oudoksesta uutta juttua kohtaan, mutta jatkan testaamista!

Teimme retken 10 minuutin ajon päässä kotoamme sijaitsevaan saareen, jossa oli kyltein merkattu hyvinvointipolku sekä laavu. Mukavaa vaihtelua ainaisiin, koirankusemiin lenkkeilyreitteihin. Nuotiotulet täytyi tietysti tehdä, vaikka minulla ei ollut edes eväitä mukana. Tulipahan tehtyä valmiit tulet seuraaville makkaranpaistajille. Oli muuten harvinaisen helppoa tehdä nuotio, kun ei tarvinnut pitää koiranhihnaa toisessa kädessä! Jos hyviä kelejä riittää, teen kyllä kävelyretken vielä jäätä pitkin saaren ympäri Kuuran kanssa.

Tämä retki oli pitkästä aikaa jotenkin niin vaivaton, että en huomannut ajankulua lainkaan. Tällaista ajantajun katoamista tapahtuu yleensä loppukesästä, kun löydän ensimmäiset kantarellit. Luulen, että syy löytyy oikeasta talvesta, joka on vihdoin tullut myös tänne etelään. Flunssasta en ole vieläkään parantunut täysin, mutta niin paljon kuitenkin, että pystyn kävellä pitempään.

Sellaisen huomion tein jälleen eilen, että ei ole tätä selkää luotu reppua kantamaan. Ruotsin reissulla jo tuskailin asian kanssa, ajattelin, että en ole vain tottunut kantamaan raskasta asereppua. Vaan eipä tarvitse olla edes raskas reppu, kun yläselkään alkaa kohdistua painetta. Minulla on ollut yläselän kanssa ongelmia siitä lähtien, kun minua kaksi kertaa isompi henkilö kaatui kömpelyyttään lukkopainitreeneissä päälleni, ja löin yläselkäni tatamiin pahassa kulmassa. Tällöin rintarangan nikamiin syntyi lukko, joka on ollut nyt siellä vuosia. Nyt, kun elämä on ollut tosi kiireistä, on kehonhuolto jäänyt ihan minimiin. Eilinen reissu oli hyvä muistutus siitä, että nyt on korkea aika alkaa pehmittää selkärankaa, etteivät kivut pääse hankaloittamaan elämää. Ja niin, Ruotsissa minulla oli asereppu lainassa, joten sellaisen hankinta on edessä tänä kesänä.

Olisi hauska kuulla, minkälaisia hihnoja te lukijat käytätte koiran kanssa ulkoiluun. Heitä kommentilla!

Ihanaa talvisen viikon jatkoa!

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

TAKAISKU

Maanantai 11.6.2018 klo 20:37 - Erätuulia

Kulunut viikko oli yksi elämäni hirveimmistä, kiitos infernaalisen kammottavan flunssan. Ei mikään heinänuha tai kevyt talvilenssu, vaan suorastaan järjetön räkätauti, millaista en ole tähän astisessa elämässä kokenut.

Viime viikonloppuna tulimme Pohjanmaalle tarkoituksenani mennä sekä lauantaina että sunnuntaina Kuuran kanssa metsään. Rasvanavut ja ankkafileet oli pakattu mukaan ja intoa oli vaikka muille jakaa. Kun pääsimme Lapualle, totesin, että eihän sitä Kuuraa kannata  irti päästää, kun juoksuaikaa on jäljellä vielä viikko. No, tuskin siellä metsässä ketään muita olisi, mutta näin jo silmissäni kauhukuvan suomenpystykorvan ja hirvikoiran risteytyksinä syntyneistä lehtolapsista, ja päätin ottaa varman päälle ja olla ottamatta Kuuraa mukaan.

Onhan noita koiria! Kurvasin kotipihaan ja nappasin Rokan mukaani. Lumihanki oli umpimetsässä metrinen, ja vaikka minulla oli sukset, ei Rokka päässyt hangessa eteen, ei taa. Löysimme kuitenkin uria, mitä pitkin kulkea ja kun Rokka huomasi teeren, metrinen hanki ei haitannut enää yhtään.

Tarkoitus oli tehdä sama reissu sunnuntaina uudestaan, mutta aamulla herätessäni kurkussani oli kaktus. Ei auttanut muu kuin niellä tappio. Minulla ei ole ollut kahteen vuoteen flunssaa, ei minkäänlaista, joten ajattelin, että ehkä nytkin selvitään vähällä.

Väärässä olin. Flunssa paheni päivä päivältä ja Kuurakin suuttui, kun maanantaina jouduin lähteä opintoihin liittyvistä syistä kapsäkkien kanssa taas kotoa pois. Hymy alkoi pikkuhiljaa hyytyä meikäläiselläkin. Keskiviikkona ja torstaina en pystynyt edes syömään aivastamatta, ja hihaan aivastaessani koko hiha oli täynnä ruokaa ja räkää. Öisin heräsin siihen, että räkä valui solkenaan ja sehän piti ahdistuksessa pyyhkiä ensimmäiseen käteen osuvaan kankaaseen, tällä kertaa peittoon. Nenäontelot olivat aivoihin asti kipeät ja kurkkua pisteli keuhkoista kitalakeen. Kuumetta ei ollut koko shown aikana edes asteen sadasosaa.

Torstaina ajelin koomassa jälleen Lapualle. Ajattelin, että flunssan on pakko hellittää. Hellittihän se, mutta yöllä alkoi valtava hammassärky. Onneksi sain ilta-ajan hammaslääkäriin. Kysyin hammaslääkäriltä, voiko vastaanotolle tulla flunssassa ja hän sanoi, että voi, mikäli itse pystyy olla toimenpiteessä. Pystyin olla koko ajan rykimättä eikä nenäkään vuotanut, joten hammaspeikon tekemä tuhotyö saatiin paikattua. Se pelasti viikonloppuni. Soitin isännälle, jonka oletin olevan kotona etelässä, että mitä kuuluu. Hän kehui, että lähtivät Kuuran kanssa retkelle. Kysyin, että minne retkelle. "Lapualle, ollaan motarilla tulos!"

Tylsyyden takia voi ihan hyvin ajaa kotikonnuille viisi tuntia/sivu. :)

Nyt ovat sekä olo että fiilis jo paljon paremmat. Okei, Kuura mököttää minulle edelleen eikä Rokka suostu syömään kallista lihahyytelöä, mutta enää ei tarvitse niistää koko aikaa eikä enää aivastuta. Viikonloput Pohjanmaalla ja metsästysmaiden äärellä ovat niin harvinaista herkkua, että tällaiset takaiskut ottavat aivolohkoon, varsinkin, kun kausi on kohta lopussa.

Yhtä kaikki, onpa tässä tullut pohdiskeltua sitä, että kuinka kiitollinen on siitä, että pääsääntöisesti pystyy käymään edes lenkillä. Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat minulle niin tärkeitä asioita, että yhä vähemmän kykenen ymmärtämään ihmisiä, jotka eivät saa liikunnasta tai luonnosta mitään mielihyvää. Olen niin onnellinen siitä, että minut on opetettu lapsesta asti liikkumaan ja minulla on ollut etuoikeus syntyä koiralla metsästävään perheeseen.

Talvi on koko Suomessa kauneimmillaan pakkasen ja lumen ansiosta, joten mitä jos niiden Olympialaisten sijaan menisit itsekin ulos pällistelemään, että miltä se maailma näyttää. Minä ainakin menen heti, kun pääsen takaisin terveiden kirjoihin!

 

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

METSÄKANALINTUJEN TÄYSRAUHOITUKSESTA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:35 - Erätuulia

On vasta helmikuu, ja nyt jo alkavat puheet metsäkanalintujen täysrauhoituksesta muutamaksi vuodeksi romahtaneiden kantojen vuoksi. Täysrauhoituksen pituudeksi on ehdotettu  muun muassa viittä vuotta.

 

Pesimäajankohdan huonot kelit eli ilmastonmuutos ja pirstaloituneet metsät - näille emme voi lyhyellä tähtäimellä enää mitään, paska on jo niin sanotusti housussa. Asia, johon voimme vaikuttaa, on pienpetopyynti. Osa metsästäjistä on kuitenkin täysrauhoituksen kannalla, koska miksikäs ei?

 

Minäpä kerron, miksei.

 

 

Suomenpystykorvan riistavietti ei katoa, vaikka metsästäjä ei saisi ampua sille lintua. Täysrauhoitus ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei koiraa saisi haukuttaa metsässä. Toki siitä koirakin pidemmän päälle voi turhautua, jos haukutaan ja haukutaan, mutta mitään ei tapahdu. Kysymys on siitä, että kuinka moni uusi tai vanha harrastaja jaksaa innostua pelkästään koiran haukuttamisesta? Kuka haluaa hankkia suomenpystykorvan pennun, jos sitä ei saa käyttää viiteen vuoteen siihen, mihin se on tarkoitettu? 

 

On totta, että pystykorvasta on mahdollista opettaa monipuolinen metsästyskaveri. Nyt ei ole kuitenkaan kysymys hirvistä, karhuista tai pienpedoista, vaan siitä, mikä suomenpystykorva, kansalliskoiramme, lähtökohtaisesti on - lintukoira. Aito, alkuperäinen ja ainutlaatuinen. Mikäli kulttuuriperintömme, suomenpystykorvalla linnunmetsästys kielletään, rodun tulevaisuus ei näytä hyvältä. Uusia harrastajia on mahdoton saada innostumaan, jos ei ole toivoakaan saaliista. Se riistäisi ison osan suomalaista metsästyskulttuuriamme.

 

Saalis ei ole kaikki kaikessa, harvoin sitä saa ja sen eteen on tehtävä aina lujasti töitä. Fakta on kuitenkin se, että jos ei ole saaliista kiinnostunut ja kulkee metsässä ilman asetta, on retkeilijä. Nyt puhutaan metsästäjistä.

 

 

En myöskään luota siihen, että metsäkanalintujen rauhoitus pysyisi viidessä vuodessa. Pitihän autoveronkin olla väliaikainen, ja tässä sitä ollaan edelleen melkein 60 vuoden kuluttua. Ei näytä valtiontalous vieläkään kestävän autoveron poistoa.  Jos rauhoitus saadaan kerran läpi, väitän, että sen kumoaminen ei olisi enää helppoa.

 

Olen ehdottomasti metsäkanalintujen viiden vuoden, tai miten tahansa monen vuoden, täysrauhoitusta vastaan, mikäli metsäkanalintuja ei tosiasiallisesti todisteta uhanalaisiksi. Jokainen metsästäjä voi henkilökohtaisella panoksellaan olla metsästämättä kanalintuja ilman rauhoituksiakin, mikäli niin katsoo. Metsästäjien on kuitenkin lakattava sahaamasta omaa oksaansa, meillä on jo ihan riittävästi rajoituksia. Suomenpystykorvalla metsästyksen perinne on niin vahva, että sitä ei meiltä saa viedä.

 

 

EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

KUURA KOSIOMATKALLA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:33 - Erätuulia

Ensinnäkin, pahoittelut näin pitkästä postaustauosta. Nyt on ollut meikäläisellä kerta kaikkiaan niin isotöisiä kirjoitusjuttuja, etten ole mitenkään pystynyt keskittymään blogiteksteihin niiden lisäksi. Asiaa olisi kyllä ollut vaikka millä mitalla, joten nyt on aika päivittää kuulumiset.

Kerroin aiemmin, että minulla olisi haaveena teettää Kuuralla vielä yhdet pennut. No, Kuuralla alkoi juoksut, eikä asiasta oltu lyöty lukkoon vielä mitään. Päivät vähenivät, eikä edes sopivaa urosta ollut vielä tiedossa. Kaiken lisäksi Kuuran H-hetki olisi ollut juuri isosiskoni hääpäivänä. Ajattelin, että ei tämä juttu varmaan onnistu, nyt menee kaikki ihan päällekkäin. Tällä kertaa häät menivät koiratouhujen edelle.

Kuura on tehnyt yhteensä kolmet pennut, joista kahdet isäni kennelnimen alla. Viimeisetkin pennut tulisivat isän kennelnimelle, onhan Kuura virallisesti hänen koiransa (vaikka onkin minun :)). Kuura on astutettu jokaisella kerralla 15. päivänä tiputtamisen aloittamisesta ja aina on onnistunut. Moneen kertaan sitä laskettiin, ja tultiin siihen tulokseen, että päivä on perjantai, päivää ennen häitä.

Kuuran paras astutuspäivä olisi siis ollut perjantai. Vihdoin keksittiin myös sopiva uros, ja sain uroksen omistajan kiinni tiistai-iltana (ei yhtään viime tingassa). Valitettavasti hänelle ei sopinut perjantai ja hän ehdottikin lauantaita. No, sehän ei tietenkään sopinut meille, joten päätimme, että sunnuntaina kokeillaan, muuta mahdollisuutta ei nyt ole. Jos Kuura ei anna enää sunnuntaina astua, niin sitten tullaan pois. Isosiskoni sanoi, että "anteeksi, kun ei tiedetty Kuuran kiimakiertoa, kun hääpäivää päätettiin". Pakkohan se oli antaa anteeksi. ;) Kuuran käytös muuttui selkeästi perjantaina flegmaattiseksi, mikä jatkui lauantaina. Sanoin Kuuralle, että pinnistele vielä päivä!

Siispä sunnuntaiaamuna häähumun jälkeen, kolmen tunnin yöunilla ajoimme isännän ja Kuuran kanssa toiselle puolelle Suomea sulhoa tapaamaan. Sulho oli oikein kiltti ja komea, ja noin vartin kuluttua peli olikin jo selvä. Kuura antoi sulhon astua heti, joten siitä päätellen hedelmällisiä päiviä oli vielä jäljellä.

Sellainen hulabaloo oli koirain kanssa tällä kertaa. Nyt tietysti kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että astutus kantaisi hedelmää. Vien Kuuran tiineysultraan heti, kun se on mahdollista, siihen asti ei auta muu kuin jännittää. Mikäli Kuura jäi tyhjäksi eikä pentuja tule, harkitsen pennuttamista syksylle. Ensi vuodelle sitä ei enää venytetä, koska silloin Kuuran aika alkaa olla ohi.

Toivotaan kuitenkin, että saataisiin vielä yhdet pikkuiset meille.

Tiedossa on muitakin suuria uutisia, mutta tällä hetkellä ovat vielä kuulopuheiden asteella, joten kerron asioista heti, kun saan virallista dataa. Joka tapauksessa, hirveästä kiireestä huolimatta näyttää siltä, että vuosi on alkanut vähintäänkin hienosti!

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

KOIRAN KANSSA HOTELLISSA | HAIKON KARTANO

Maanantai 11.6.2018 klo 20:29 - Erätuulia

*Kaupallinen yhteistyö / Sisältää mainoslinkkejä

 

Kuura kulkee mukana arjessa ja juhlassa kuin mikä tahansa perhekoira. Viikonloppu oli touhukas, sillä perjantaina Kuura oli mukana isosiskoni polttareissa, ja lauantaina lähdimme isännän kanssa Porvooseen Haikon kartanoon, jonne Kuura luonnollisesti tuli mukaan.

Meidät otettiin hotellissa iloisesti vastaan. Majoittauduimme kylpylähotellin puolelle, jossa koirahuoneet sijaitsivat alimmassa kerroksessa maantasolla. Hotelli Haikossa on koiria varten vain tietyt huoneet, mikä on suuri plussa. Joissakin hotelleissa koiran saa ottaa mihin tahansa huoneeseen, mikä ei ole järin mairittelevaa allergikkojen kannalta. Haikon kartanossa tämä asia oli huomioitu. Maantason huoneista oli myös lyhyt matka ulos koiraa kävelyttämään, itse asiassa ulko-ovi sattui olemaan ihan meidän huoneen vieressä - lyhyempi matka ulos kuin kotona, heh! Ulko-ovi vei hotellin takapihalle kartanopuistoon, josta jatkui polut ja lenkkeilymaastot talviseen merenrantaan.

Jotkut pitävät koiran kanssa matkustamista vaivalloisena, mutta Haikossa se ei todellakaan ollut sitä. Monet ihmiset jättävät viikonloppureissut tekemättä, koska heillä ei ole paikkaa, mihin koiran voisi viedä hoitoon. Minun mielestä koiran mukaan ottaminen on mainio vaihtoehto ja meidän perheessä myös ainoa sellainen. Aluksi jännitin, että Kuura alkaa vahtia hotellissa ja pahimmassa tapauksessa se pitää viedä autoon, mut tämä kauhuskenaario ei toteutunut, vaan Kuura rauhoittui huoneeseen hyvin. Se ei moittinut yhtään, vaikka välillä poistuimme huoneesta ja se jäi yksin. Liikehdintää koirahuonekäytävällä oli muutenkin tosi vähän, vaikka oli vilkas lauantai-ilta.

Sana "koirahuone" tuo ensimmäisenä mieleen koiralta haisevan, irtokarvaisen huoneen. Yllätyimme positiivisesti, sillä meidän huoneessa ei haissut koiralta yhtään - huoneen tuoksu oli neutraali. Kuurakin nuuhki lattianrajat vain kerran ja kotiutui sen jälkeen. Myöskään yhtäkään vieraan koiran karvaa en havainnut. Olin varautunut yöpymiseen ottamalla Kuuralle omat ruokakupit mukaan, mutta tämä oli turhaa - huoneessa oli nimittäin vakiovarustuksena koirankupit, jotka olisivat riittäneet isollekin koiralle. Lisäksi huoneessa oli koiraviltti, kaksi puruluuta sekä kakkapusseja, jotka omasta takaa olin unohtanut. Koirahuoneen päiväsiivous tapahtui ainoastaan asiakkaan pyynnöstä, mutta näin lyhyellä vierailulla sitä ei tarvittu. Olihan se lomaa vähän koirallekin, kun sai ikioman tervetuliasmakupalan, jota sai syödä sängyssä!

Ihmiset oli huomioitu coolerissa olevalla kuohuviinillä ja porvoolaisella Brunbergin suklaalla, joka suli suuhun. Isännän harmiksi Brunbergin myymälät olivat meidän Porvoon vierailumme aikana suljetut, eli meillä on ainakin yksi syy lähteä Porvooseen uudestaan!

Illalla täytyi tietysti testata kartanohotellin ravintola, joka oli niin hieno, että jopa minun piti laittaa haarukka vasempaan käteen tavanomaisen oikean sijaan. Söin neljän ruokalajin illallisen, jonka maanläheiset, suomalaiset maut sopivat täydellisesti metsästäjän suuhun. Fasaanimousse, pihlajanmarjageeli, vuohenjuusto, suppilovahverot, kuha, kyytönmaitouunijäätelö sekä korpihilla kruunasivat koko hienon viikonlopun. Ruoat tulivat nopeasti, vaikka ravintola oli aivan täynnä. Erityismaininnan ansaitsee tarjoilijoiden ja koko Haikon kartanon äärettömän ystävällinen henkilökunta - jopa kahvikoneella minulta tultiin kysymään, tarvitsenko apua. Kaikki olivat hymyssä suin, vaikka hotellin pyörittäminen on välillä kiireistä.

Sunnuntaina nukuimme sikeästi ja heräsimme vasta kellonsoittoon, vaikka tavanomaisesti Kuura herättää meidät vapaapäivinä aikaisin aamulla vinkumalla ulos. Kuura todella osasi ottaa rennosti, sillä pihaustakaan ei kuulunut ennen kuin valot sytytettiin. Tällä kertaa emme urheilleet tekemällä pitkiä lenkkejä, vaikka siihenkin olisi ollut optimaaliset mahdollisuudet. Teimme rentoja kävelyitä ja tutustuimme hotellin alueeseen. Minusta oli kiva, että koiraa pääsi pissattamaan suoraan luontoon, sillä siihen on kotonakin totuttu. Koiran jätöksiä ei tarvinnut kantaa kilometritolkulla, vaan sopivia roskiksia löytyi vähän väliä. Koira on vähään tyytyväinen, mutta piristyy vaihtelusta siinä missä ihminenkin. Kuura nautti, kun pääsi nuuhkimaan erilaisia hajuja ja muutenkin erilaiset lenkkipolut virkistävät ankeiden mahavaivojen ja hammasleikkauksen jälkeen.

Tammikuinen miniloma Haikon kartanossa oli onnistunut. Hotellimiljöö oli kaunis ja ylellinen. Voin vain kuvitella, kuinka kaunis paikka se on kesällä, kun hotellialuetta ympäröivä luonto antaa parastaan. Haikon kartano vaikutti paikalta, jossa tekemistä riittäisi pidempäänkin reissuun, koiran kanssa tai ilman.

Kaiken kaikkiaan Porvoossa vierailu ja yöpyminen Haikon koirahuoneessa oli rentouttava irtiotto arjesta, eikä koiran mukana oleminen rassannut meitä ihmisiä, sillä sekä koirahuoneen sijainti hotellissa, huoneen varustus sekä mahtavat ulkoilupuitteet olivat reissaavan koiranomistajan unelma. Mikä parasta, koira ei stressaantunut reissusta yhtään, vaikka se oli ensimmäistä kertaa hotellissa.

Saatiin siis koko porukka nauttia pienestä luksuksesta, jonka Haikon kartano meille tarjosi. Jos pohdit esimerkiksi viikonloppureissua ja kanssamatkustajiisi kuuluu nelijalkainen ystävä, tämä on lämmin suositus sinulle.

EVE

 

Hotelli Haikon kartanon koirahuoneisiin sekä muihin huoneisiin pääset tutustumaan täällä (klik).

 

*Yöpyminen Hotelli Haikon kartanossa saatu veloituksetta

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »