PUIKKOKOSKI EVENT | METSÄSTYKSELLINEN AMMUNTATAPAHTUMA

Maanantai 11.6.2018 klo 21:12

Yhteistyössä Härkila, Sauer, Zeiss ja Lapua

Moni on ihmetellyt, että mitä Erätuulian Instagramissa ja Facebookissa viikonlopun aikana tapahtui, sillä päivitin molempiin blogin somekanaviini ahkerasti tarinaa yhteistyöviikonlopusta Paltamon Puikkokoskelta.

Minulla oli kunnia kuulua nuorten, someaktiivisten metsästäjien joukkoon, jotka kutsuttiin Härkilan, Sauerin ja Zeissin järjestemään tapahtumaan. Tapahtuma järjestettin Paltamossa Camp Puikkokoskella, jonne oli meiltä päin matkaa rapiat 600 kilometriä. Emme silti matkustustoverini kanssa olleet pitkänmatkalaisimmat, sillä väkeä oli tapahtumassa peräti Ahvenanmaalta asti, eli voidaan sanoa, että koko Suomi oli edustettuna ja minäkin pääsin puhumaan englantia.

Lauantain vietimme maastossa Sauerin aseiden ja Zeiss -kiikareiden testaamisen merkeissä. Pääsimme kokeilemaan Sauerin kivääreitä erilaisilla kaliipereilla ja kiikareilla varustettuina. Kokemukseni kivääreistä ja kiikareista on olematon, mutta jopa täytenä keltanokkana pystyn sanomaan näistä vermeistä, että laatua ovat. Aseiden käsittelystä minulla on paljon kokemusta, mutta se on aina jännittävää, sillä huolimattomalla käsittelyllä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Jännitykseni liittyi myös kokemattomuuteen kiväärien suhteen, mutta Sauer -kiväärejä oli todella helppo ja vaivaton käyttää ja opastaja oli kokoajan vieressä. Kun onnistuin ampumisessa, jännitykseni pikkuhiljaa hälveni ja sain muutamia tosi hyviä laukauksia. Ei se määrä, vaan laatu. Osumatarkkuus ei ole opetteluvaiheessa tärkeintä, vaan se, että paketti pysyy kasassa - tämä paketti kattaa asennon, tietyn jämäkkyyden mutta toisaalta taas rentouden ja harkitun ja puristavan laukauksen. Kun tällaiset asiat on rakennettu lihasmuistiin, voi alkaa viilata itse osumaa.

 

 

Kivääreillä harjoittelimme hyökkäävän karhun ampumista, seisaaltaan tuelta ampumista (no, jotkut ampuivat tuetta!) sekä pitkään matkaan ampumista. Kauimmainen taulu oli peräti 580 metrin matkassa, ja kovasta tuulesta huolimatta jopa minäkin osuin pari kertaa makuulta ammuttuna siten, että kongi kumahti. Se vasta tuntui hienolta! Kiväärit olivat eri kaliiperisia ja kiikarit myös erilaisia, itse ihastuin eniten Zeissin kiikariin, jossa oli valaistu ristikko. Kohdistamiseen käytimme apuna Zeiss Hunting Appia, jonka käyttöä harjoittelimme ennen radalle lähtöä. Ps. Zeiss Hunting App on hyödyllinen ja myös ilmainen applikaatio kaikille.

 

 

Metsästyksellisessä ammuntatapahtumassa luonnollisesti tutustuttiin myös Sauerin valmistamiin, erilaisiin haulikoihin. Itse pidän erittäin paljon haulikolla ampumisesta, joten olin kuin lapsi karkkikaupassa, kun pääsin ampumaan kiekkoja. Testasin pääasiassa naisille suunnattua, lyhytperäistä haulikkoa, ja miksei siitä pienellä treenillä tulisi täysin sopiva omaan käyttöön. Tällä hetkellä minulla on jo haulikko, mutta kivääri on vielä hankkimatta. Sauer tuntuu merkkinä vahvasti juuri siltä kivääriltä, jollaisen aion hankkia. Nyt on kerta kaikkiaan päästävä radalle treenaamaan!

Ja hei - ampumamme panokset olivat luonnollisesi lapualaisia!

Saunomisen ja riistaillallisen jälkeen kävimme "leikkimielisen" ja "epätotisen" kisailun Simway Hunting -simulaattorilla Puikkokoski Campissa. Ammuimme laseraseilla tauluun, ja kenellekään yllätyksenä tulematta minä hävisin kilpailun kaikista pienimmällä pistemäärällä. Sen sijaan Jahtimailla-Jouni voitti ansaitusti pääpalkinnon. Palkintopöytää ei todella sopinut moittia, sillä jopa häviäjä sai ketunpillitysvehkeet ja otsalampun! En malta odottaa, että pääsen Pohjanmaan pelloille kettua pillittämään. Lisäksi palkintopussissa oli Sauerin lippistä ja t-paitaa, Lapua-muistitikkua, -kynää ja -hiirimattoa (siitä teen taulun!), Zeiss-kiikarien linssinpuhdistustarvikkeita sekä kuivalihaa. Kiitos vielä palkinnosta järjestäjätaholle!

Tapahtuma oli järjestetty ammattitaidolla ja minulla oli ilo tutustua uusiin ihmisiin, jotka olivat aiemmin tuttuja lähinnä Instagramista. Viikonlopun aikana paitsi testattiin uusia varusteita, solmittiin myös uusia ystävyyksien alkuja ja kylläpä on taas hieno todeta, että saan olla metsästäjä ja kuulua näin komeaan sakkiin. Olen niin inspiroitunut tästä keväästä ja voitte vain kuvitella, paljonko odotan syksyä.

 

Käyhän Instagramin puolelta tsekkaamassa loputkin kuvat sekä tapahtumaan osallistuneet hashtagilla #puikkokoskievent

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

PÄÄSIÄINEN POHJANMAALLA

Maanantai 11.6.2018 klo 21:10 - Erätuulia

Meillä oli Kuuran kanssa pääsiäisen aikaan huimat viisi vapaapäivää, ja ne vietimme tietysti kotona Lapualla. Minulla oli paljon suunnitelmia pyhien ajaksi, muun muassa metsälle menoa ja sorsanpesän ja telkänpöntön tekoa. Vaan tuntuu olevan flunssan jumalattarella jotain minun ainaisia suunnitelmiani vastaan. Torstaina veto alkoi olla pois ja viikonlopun aikana flunssa iski päälle kunnolla. En siis jaksanut tehdä mitään metsästyksen hyväksi.

Flunssasta huolimatta meillä oli oikein mukava pääsiäinen. Kerkesin nähdä suuren osan Pohjanmaalla asuvista ystävistäni ja tällä kertaa he olivat vielä sellaisia, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Ehdin myös touhuta koirien sekä siskontyttöjen kanssa paljon.

Keskiviikkona ja torstaina vein Kuuraa ja Rokkaa yhtä aikaa lenkille, mikä oli meikäläiselle varsinaista extremeä - en nimittäin ollut koskaan aikaisemmin vienyt kahta koiraa kerralla. Kuura meni nätisti vyötäröremmissä ja Rokka tuli tavallisessa hihnassa kädessä. Kun olisi ollut sukset, rullaluistimet tai ihan mitkä vaan, niin ei olisi itse tarvinnut kovin paljon evää liikauttaa. Lenkki meni hyvin, kun Rokka meni edeltä ja Kuura perässä. Raviradalla oli käynnissä hevosen ulkoilutus, joten heppa jolkotteli ohitsemme vaikka kuinka monta kertaa - sille oli aika kiva haukkua! Pieni onnettomuus sattui, kun Rokka päätti nopeasti merkata ja Kuura käveli suoraan alle, mutta päälle kusemisesta huolimatta matka jatkui iloisin mielin. 

Kävimme pitkäperjantaina Hirvijoen mummolassa, ja otin Kuuran mukaan ajatellen, että voin samalla käydä Kuuran kanssa kävelyllä. Mummolan koira, pohjanpystykorva Mosku, liittyi mielellään seuraan.

Lauantaina otin järkkärin matkaan ja lähdimme siskontyttöjen kanssa kuvaamaan. Löysimme lyhyeltä matkalta kauniita kuvauspaikkoja, ja toinen tytöistä tokaisi: "Kyllä talvellakin voi saada hyviä kuvia!" Niinpä, tuntuu, että talvella ihmisiä on vaikea saada lähtemään mihinkään, kun talvea käytetään tekosyynä milloin mihinkin saumaan. "Ei ole varusteita, on niin kylmä, on niin lunta, ei ole lunta, plää." Me ainakin nautimme viimeisistä talvisista päivistä, se on nimittäin kevät kohta! Tokihan se aurinko jo mollottaa todella lämpimästi, mutta lunta on silti vielä puoli metriä.

Monet ihmettelevät, että miksi kävelen joka paikkaan. Kävelin viiden vapaapäivän aikana yhteensä kuusi tuntia, vaikka en  ollut edes täysin terve. Käveleminen ei ole minulle mikään rasite tai rangaistus, enkä osaa ajatella esimerkiksi koiran ulkoilutusta vaivana. Meillä ei tarvitse tapella ja itkua vääntää, että kuka vie koiran ulos. Kannatti liikauttaa itsenä ulos, löysimme nimittäin yhdellä koiralenkillä kyyhkysen höyheniä, jotka tietysti keräsimme talteen. Lisäksi löysin pihakuusemme alta mustia variksen sulkia. Arvaatte varmaan, mitä näistä aarteista syntyy!

Kaiken kaikkiaan pääsiäinen oli onnistunut. Tämän päivän parantelen lenssua ja huomenna olen taas sorvin ääressä.

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

KORVISMALLISTO 2018 | RUOTSALAISET RIISTAHÖYHENET

Maanantai 11.6.2018 klo 21:07 - Erätuulia

Minulla on ilo ja kunnia esitellä Erätuulian korvisperhe. Hyvät naiset ja herrat, tässä se tulee!

Hej, jag heter Kia Koppelo! Olen korvisperheen kuopus ja minut on tehty kahdesta pienestä ruotsalaisen koppelon höyhenestä. Koska höyheneni ovat pienet, myös helmeni on pieni ja sievä. Sovin arkikoruksi sekä myös perheen pienimmille korvisten kantajille.

- Pituus noin 5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea, kulta tai ruusukulta

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 19€ (sis. alv. 24%)

Hej, jag heter Mårten Metso. Olen Kia Koppelon isoveli ja minut on tehty ruotsalaisen ukkometson höyhenestä. Minä sovin niin arkeen kuin juhlaankin.

- Pituus noin 6,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 19€ (sis. alv. 24%)

Hej, jag heter Kajsa Koppelo. Tutustuittekin jo ihastuttaviin lapsiini, mutta nyt kiinnittäkää huomionne minun upeisiin väreihini, jotka ovat peräisin ruotsalaisen koppelon sulista ja höyhenistä. 

- Pituus noin 8,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea, kulta tai ruusukulta

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 29€ (sis. alv. 24%)

Hej, jag heter Torsten Teeri. Puolisoni ja jälkikasvuni te jo tunnettekin. Minut sen sijaan on tehty ruotsalaisen teeren pyrstölyyran parhaista sulista sekä rintahöyhenistä. Olen näyttävä juhlakoru. 

- Pituus noin 9 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 35€ (sis. alv. 24%)

Hennes kunliga höghet! Olen Silvia Koppelo, metsäkanalintujen kuningatar ja korvisperheen isoäiti. Minuun on käytetty ruotsalaisen koppelon parhaimpien pyrstösulkien lisäksi kaksi muuta kauneinta höyhentä. Muodostun siis kolmesta höyhenestä, ja minua sopii kantaa vain kaikista arvokkaimmissa tilaisuuksissa.

 

- Pituus on noin 9,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea, kulta tai ruusukulta

- Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 45€ (sis. alv. 24%)

- HUOM. VAIN YKSI PARI JÄLJELLÄ.

Hans kunliga höghet! Olen Kaarle Metso, metsäkanalintujen kuningas ja korvisperheen isoisä sekä pää. Minuun on käytetty ruotsalaisen ukkometson parhain siipisulka sekä vihreä rintahöyhen, joka pääsee oikeuksiinsa valossa. Olen arvoltani sopiva vain kaikkein hienoimpiin tilaisuuksiin.

- Pituus noin 9,5 cm helmen alareunasta mitattuna

- Värit: hopea

-Korumetalli EU:n nikkelisäännökset täyttävä

- 39€ (sis. alv. 24%)

Korvisten tilaajien on otettava huomioon, että meihin käytetty materiaali on uniikkia, eikä meitä tule kahta samanlaista milloinkaan. Pituuksiemme kanssa on myös pelivaraa, kunhan esität toiveesi Erätuulialle. Tilaajan siis ei kannata pahastua, jos saamansa koru ei ole täysin samanlainen kuin kuvissa esiintyvä mallinsa. Ja hej! Miedät on kaikki pesty ja käsitelty asianmukaisesti!

Ps. Tilaajien on myös syytä ymmärtää, että materiaalia on rajallisesti, ja meistä jokainen malli loppuu joskus. Näin kevään aikaan meitä on varsin pieni määrä, mutta jos tilaaja ei saa haluamaansa nyt, hänen on mahdollista saada se myöhemmin!

Ota yhteyttä kuuraeveliina@gmail.com


EVE

Kommentoi kirjoitusta.

PALJONKO MEILLÄ MAKSAA KÄYTTÖKOIRAN RUOKINTA | OSA 2

Maanantai 11.6.2018 klo 21:05 - Erätuulia

Sisältää mainoslinkkejä

Kiitos kaikille teille, jotka kommentoitte kyseessä olevan postauksen ensimmäiseen osaan. Sain itsekin omaan koiranruokintaan tosi hyviä neuvoja, vaikka kaikkia kommentteja ei varmasti neuvoiksi oltu alun perin tarkoitettukaan. Ammensin siis kommenteista niin hyviä ideoita, että sain pienennettyä koiran ruokintakuluja kuitenkaan laadusta tinkimättä. Itse asiassa, koiran ruoan laatu parani merkittävästi. Ja nyt kerron teille muutoksista, jotka tein!

Postauksen ensimmäisessä osassa laskin siis Kuuran sen hetkisille ruoille hintaa 72€/kuukausi. Siihen lukuun ei otettu ollenkaan namipaloja eikä lisäravinteita, jotka olisivat nostaneet hintaa entisestään. Hinnoittelemiini ruokiin sisältyi rasvainen napu, märkäruoka sekä jauheliha. Märkäruoalle tuli hintaa 0,60€/vrk, jauhelihalle 0,60€/vrk ja navulle hulppeat 1,20€/vrk. Napu oli kallis, sillä olin ostanut sen pienessä säkissä.

 

 

Ensin korjasin napuasian. Joku kehotti minua ostamaan suomalaista napua, "sellaistakin kun on nykyään saatavilla". Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Kotimaisuuteen kehottaminen oli totta kai hyvä vinkki, jota en ollut tullut tämän asian saralla ajatelluksi aikaisemmin. Tällä hetkellä markkinoilla on tasan yksi täysin kotimainen koiran kuivaruoka, valmistaja nimeltä Dagsmark Petfood. Kyseisen firman tehdaskin sattuu vielä sijaitsemaan Pohjanmaalla, joten mikäs sen parempaa olisi! Tällä hetkellä Dagsmark Petfoodilla on valikoimissa Savo- ja Häme-malliset nappulat, joiden raaka-aineet ovat täysin kotimaiset - puhtaat kaura, kala, peruna, sika, pellava ja metsämarjat - iso peukku tälle! Ainekset kuulostavat sellaisilta, joita haluaisin sujauttaa omaan aamusmoothieeni.

 

- Hyvää! Mitä sä laitoit tähän?

- Banaania, avokadoa, kauramaitoa, spirulinaa, nokkosjauhetta, mehiläisen siitepölyä ja desin Dagsmark Petfoodia!

Vitsit sikseen. Valitettavasti Savo ja Häme eivät ole sellaisia nappuloita, jotka kävisivät Kuuran tarkoitusperiin, niissä kun on vain 13 % rasvaa kumpaisessakin. Satun kuitenkin tietämään, että hyvin monelle koiralle tämä rasvamäärä on täysin sopiva. Hyviä uutisia! Dagsmarkilta on tulossa syksyllä työkoirille tarkoitettu napu, Lappi nimeltään. Sitä minä jään odottamaan kuin kuuta nousevaa!

 

 

Jouduin siis tyytymään toiseksi parhaana vaihtoehtona suomalaiseen merkkiin, jonka nappulat valmistetaan Liettuassa. Tilasin 30 kiloa Rokka-napua (hienosta nimestä plussaa!) 15 kiloa Extravoimaa sekä 15 kiloa Voimaa. Extravoimassa on rasvaa 25% ja Voimassa 20%, joten näiden välillä pystyn säätämään annostelua Kuuran aktiivisuuden mukaan. Napusäkit tulivat kotiovelle ilmaiseksi toimitettuna, kuten kaikki Koiravaruste.fi navut, kun tilaus on yli 30 kiloa. Tämä oli säästö numero 1 - mitä isompi säkki, sen pienempi kilohinta.

Kun napuasia oli kunnossa, luovuin teollisista märkäruuista ja nyt syötän Kuuralle niiden tilalta pelkkää jauhelihaa ja paistettua kanaa - ei oksettavia lisäaineita vaan täyttä tavaraa. Enemmän vaivaa, mutta myös enemmän laatua ja vähemmän teollisuuutta ja lisäaineita. Kanat ja jauhelihat ostan halvimmasta mahdollisesta paikasta eli Lidlistä. Puolen kilon paketti broilerin paistileikettä maksoi 3,98€ ja siitä riittää viisi annosta. Lidlin halvimman jauhelihapaketinkin saa alle kahdella eurolla. 

Laskin päivittäisen hinnan suurpiirteisen kulungin mukaan. Navulle sitä tuli 0,25€/vrk ja lihatuotteille 0,80€/vrk. Jos kuukaudessa on 30 päivää, kuukausihintaa tulee ruoille 31,5€/kk.

 

 

Naksuja ja herkkutikkuja ei otettu lukuun mukaan, sillä niistä pidetään meidän taloudessa nyt hetken aikaa tauko. Jospa kunnon ruokakin alkaisi maistua paremmin. Aitoja pakasteluita aion vielä hankkia, nyt kun pakastimessakin on kevään tullen tilaa.

 

Kuura on hieman nakellut niskojaan viime aikoina navuille, joten jännityksellä, odotin, minkä tuomion Rokka-napu saa. Noh - en ehtinyt saada edes kameraa asemiin, kun ruokakuppi oli jo tyhjä. 

 

Rokka-, Häme- ja Savo-napuihin pääset tutustumaan Koiravarusteen sivuilta (klik)

Mukavaa viikonloppua kaikille koirien ystäville!

 

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

ERÄTUULIA ON NYT MYÖS TOIMINIMI

Maanantai 11.6.2018 klo 21:03 - Erätuulia

Kaikki haaveet eivät toteudu. Mutta ne unelmat, jotka ovat itsestä kiinni, toteutetaan. Yksi kerrallaan.

Kun saan jonkun vision, minun on pakko päästä toteuttamaan se. Idea riistahöyhenkorviksista tuli jo ennen kuin olin metsästänyt ensimmäistäkään lintua. Lukemattomien tuntien, yritysten ja erehdysten kautta muovasin oman tapani tehdä kauniita korviksia.

Koska metsästysasetus kieltää Suomessa metsästettyjen riistalintujen sekä niiden osien kaupan, tyydyin jo hetkeksi tekemään korviksia vain omaksi ilokseni. Minulta on useampi kysynyt korviksia nähtyään niitä blogissani tai muissa somekanavissani, mutta luulin, että en voi ottaa korviksista rahaa. Pitäähän nyt kaikkien halukkaiden saada riistakorvikset, niinpä olen tehnyt ja lähettänyt tekemiäni tuntemattomille ihmisille - ilmaiseksi. Sitä kautta sain myös näissä kuvissa esiintyvän upean korvismallin, Lauran! Kiitos Lauralle kauniista kuvista, joita sain luvan käyttää.

Käytettyäni tarpeeksi aikaa asian tutkimiseen, sain Riistakeskukselta vahvistuksen - voin käyttää tällä hetkellä omistamiani höyheniä kaupalliseen tarkoitukseen, sillä ne ovat kaikki ruotsalaisia. Kaikki höyheneni ovat Ruotsissa metsästetyistä linnuista, mikä vaikuttaa riistalintujen osien myyntiin kannaltani myönteisesti - voin myydä höyhenistäni tehtyjä korviksia laillisesti ilman erillisiä, maksavia lupia. Olen korkeimman omakätisesti ollut mukana metsästämässä kyseiset linnut ja tiedän niiden alkuperän, minkä voin tarvittaessa todistaa dokumentein. Luotan kuitenkin siihen, että rehellisen ihmisen sana riittää. Niinpä päivitin jo olemassa olevan toiminimeni sekä toimialani täysin uusiin.

Materiaalia on minulla rajallisesti, joten aion lisätä tarvikkeisiini tavalliset helmikanan höyhenet. Mallistoon tulee muutama, kaunis korvismalli ja pyrin julkaisemaan malliston mahdollisimman pian, lähiviikkojen aikana. Rajallisen materiaalin vuoksi myös mallisto tulee olemaan kappalemäärältään pieni, joten mikäli haluat varmistaa riistakorvisten saannin, varaa ne minulta jo nyt.

Kymmenen vuotta istuin kuvataidekoulun penkkiä kuluttaen ja suorittaen taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän. Luulin lahjani olevan piirtämisessä, mutta on ilo huomata, että sinnikkyydellä sormet taipuvat jos minkämoiseen näperrykseen.

Ota yhteyttä: kuuraeveliina@gmail.com


EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN PILKKISAALIIN TARINA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:54 - Erätuulia

Eräänä päivänä joku yllytti hullua. "Mikset alkaisi kalastamaan?" Niinpä, miksen! Syön kalaa niin paljon, että muutun kohta itsekin kalaksi, ja olisihan se hienoa joskus syödä itse pyydettyä kalaa. Päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen ja pakottaa isoveljeni kanssani pilkille. Isäkin innostui asiasta ja toi meille kotoa Lapualta kairan, kun oli itse matkalla pääkaupunkiseudulle. Mukana tuli myös muita tykötarpeita kuten vapoja ja joitain koukkuja, joiden hienoja termejä en uutena kalastajana vielä tunne. Lapsuudesta muistan sen, kun isä perkasi autotallissa kaloja paljain käsin. Olen aika varma, ettei se haju lähde käsistä koskaan täysin.

Sen verran lueskelin nettiä tietääkseni, että paras madeaika meni jo. Kunnianhimoisena päätin kuitenkin yrittää tuota järvien mustaa ankeriaskalaa. Isän kanssa pienenä ajoimme Saabilla Lappajärven jäälle ja kalastimme mateen, joka oli kuitenkin niin ruma, etten halunnut sitä syödä. Nyt asiat olisivat toisin. Made menisi ehdottomasti pataan, olkoonkin ruma kuin ilmestyskirjan piru.

Madetta varten täytyi olla silakkaa. "Ei sitten osteta yhtään ylimääräistä, minä en mitään silakkaa syö", sanoin. Ostimme viisi silakkafileetä, joille tuli hintaa 53 senttiä. "Tämä on minun palkkatasooni sopiva harrastus", ajattelin. Tykötarpeet, joita ostimme, maksoivat yhteensä kympin , ja niin olimme valmiita pilkille.

Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että olen hyvin valikoiva syömäni lihan suhteen. Käytännössä syön vain riistaa, kalaa ja kasvisruokaa. Tällä kertaa olin kuitenkin liikkeellä pelkän aamusmoothien voimin, ja nälkä alkoi hiukoa. Ajattelin, että pitäisikö tämän hienon retken kunniaksi paistaa ihan oikeat makkarat. Niinpä ostimme makkarapaketin evääksi ja lähdimme järvelle.

Taneli laittoi kärpäsentoukan koukkuun ja yritti ahventa, kun taas minä laitoin silakan palan jigipäähän ja yritin houkutella madetta. Tanelilla alkoi nyppiä ahven jo koukussa, eikä minun vavassani tapahtunut mitään. Taneli saikin pienen sintin, jonka päästimme takaisin avantoon kasvamaan. Hyvin nopeasti luovuin madeajatuksesta ja silakkasyötistäni ja aloin myös yrittää ahventa. Kairasimme uusia reikiä ja vaihdoimme paikkoja. Aurinko oli paistanut kauniisti koko päivän, mutta iltaa kohti pohjoistuuli yltyi erittäin navakaksi, ja kylmyys alkoi hiipiä sisuksiin paksuista vaatekerroksista huolimatta. Tanelilta alkoi kadota tunto varpaista - hän oli tehnyt aivan väärän kenkävalinnan.

Minä en ollut saanut mitään, nälkä alkoi olla karmaiseva ja kylmyys sitäkin hyytävämpi. Enää ei tarjennut edes istua paikallaan, oli pakko kalastella seisten. Sovimme, että minunkin on saatava jonkinlainen sintti, sitä ennen emme lähde minnekään. Eväätkin oli syömättä. Päätimme, että ennen lähtöä paistamme makkarat nuotiolla. Kohta myös minun vapani alkoi nykiä, ja nostin kun nostinkin elämäni ensimmäisen pilkkisaaliin ylös. Se taisi olla vielä pienempi kuin Tanen ahven, mikäli se on edes mahdollista. Päästimme myös tämän pikkukalan takaisin avantoon kasvamaan. Riemu oli kuitenkin suurtakin suurempi - tästä se kalastajan ura alkaa!

Pakkasimme tavarat ja menimme takaisin mantereelle nuotiota tekemään. Kädet olivat ihan jäässä, pohjoistuuli ei antanut yhtään armoa paljaille sormille. Mukana olleet pyöreäpintaiset puut eivät tahtoneet palaa täydellä teholla, eikä liekki ollut kummoinen. Iskin kaksi makkaraa tikkuun ja aloin paistaa niitä nuotiossa, jolla oli yhtä tehokas vaikutus kuin lehmän hönkäyksellä. Aloin muuttua epätoivoiseksi:

"Mennäänkö kotia ja laitetaan makkarat uuniin?"

Ei tarvinnut kahdesti käskeä. Tane veti oman makkaransa kylmänä huiviin ja minä yritin sinnikkäästi grillata omaani valkeassa, joka kiilui kuin vaivainen koppakuoriaisen selkä tuulessa ja tuiskussa.

 "Jos mä kerran vuares syän makkaran, niin sen pitää kyllä olla kunnollinen!"

Vaan syväjää alkoi olla niin kova, että luovuin kaikista periaatteistani ja määrätietoisuudestani, otin repun selkään ja lähdimme talsimaan kohti autoa. Matkalla vedin puolikylmää, pinnalta mustunutta makkaraa tuulensuojaan tikusta päin. Räkä valui niin raakasti sieraimista, etten saanut henkeä, makkara kun tukki loput jäljellä olleet hengitystiet. Makkaran sisältä tursuava juustoesanssi maistui suussani korostetun keinotekoiselta, sillä olin syönyt makkaraa viimeksi kesällä. Jäljellä oleva makkara halkesi ja pyöri pitkin lumihankea. Minä kontin pois pyörivien makkaranpalojen perässä kuin mielenköyhä ja laitoin ne suuhuni. Päätin, että en enää syö makkaraa. Se oli niin saatanan pahaa. Ruoho ei ole vihreämpää ruokakaupan eineshyllyllä. Päästyämme autoon, totesimme:

"Tämän täytyy olla talven kylmin päivä."

Pakkasmittari näytti -2.

Repesimme täyteen röhönauruun ja menimme kotiin syömään uunimakkaraa ja muffinsseja. Me oikeat eränkävijät.

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

PALJONKO MEILLÄ MAKSAA KÄYTTÖKOIRAN RUOKINTA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:53 - Erätuulia

Luin netistä jutun, että jonkun perheen kahden rescue-koiran ruokintakulut olivat 20€/kk. Siitä innostuin laskemaan, että paljonkohan sen oman koiran ruokailut oikein maksavat. Heti kuitenkin pystyin sanomaan, että kaksi kymppiä ei meillä kyllä riitä vielä mihinkään.

Kuura ei ollut tähän taloon tullessaan krantuimmasta päästä. Pihakoirana se ei saanut kaiken aikaa makupaloja, vain perusruokaa ja ruoantähteitä. Kaikenlaiset navut ovat olleet kova sana. Kun Kuura muutti tänne meidän kanssa vuosi sitten, napu pysyi edelleen pääasiallisena ravinnon lähteenä. Tällä hetkellä meillä on iso säkillinen napua, jossa on noin 24% rasvaa ja pienempi pussi energianapua, jossa on 30% rasvaa. Sen rasvaisempaa napua ei Musti ja Mirri myynyt. Navun on oltava rasvaista, että Kuura saa tarpeeksi energiaa runsaan liikunnan vastapainoksi. Kun liikkuminen on vähäisempää, napujakin tarjoillaan vähemmän, suhteessa liikunnan määrään. Tällä hetkellä ruokin Kuuraa nimenomaan tällä rasvaisemmalla navulla.

Kun Kuura on hoksannut, että täällähän saa vähän maistuvampaa muonaa, siitä on tullut paljon krantumpi kuin se oli ennen - navut jäävät välillä kuppiin. Se ei ole kuitenkaan mitään verrattuna isän koiraan Rokkaan, Rokalle ei kelpaa mikään muu kun ehta läski. Ostin Rokalle kokeeksi pienen pussin samaa rasvanapua kuin Kuuralle, ja niitä se jonkin verran tykkäsi syödä.

Rasvanapu maistuu siis paremmalta kuin paskanapu. Tällä hetkellä Kuura syö kaksi kertaa päivässä. Aamulla rasvanapuja ja jauhelihaa, illalla märkämuonaa. Lohella, kanalla tai ankalla vuorattuja herkkutikkuja Kuura saa 1-2 päivässä ja Dentasticksin kerran päivässä. Tikkuja ei kuitenkaan ole aina jemmassa, eikä niitä lähdetä vasiten kaupasta hakemaan, silloin ollaan ilman. Aamuruokaan lorautetaan lisäravinteeksi tarkoitettua öljyä.

Olen ostanut Nutriman Sport Intense -rasvanapua kahden kilon pusseissa, koska se on ollut vasta kokeilun asteella. Napu on kuitenkin hyväksi todettu, eikä Kuura ole lihonut korkeasta rasvapitoisuudesta huolimatta. Napujen sekaan tuleva jauheliha on aina kaupan halvinta, yleensä sikanautaa. Illalla syötävä märkäruoka on yleensä yhden annoksen patee tai purkista tuleva muona. Ostin muutaman märkämuonan Lidlistä ja olin onnessani halvoista hinnoista. Huomasin kuitenkin, että Lidlin märkäruoat sisältävät sokeria, ja niiden osto loppui siihen.

Laskin suurpiirteiset muonamäärät vuorokaudelta sekä niille vuorokausihinnan, ja tällaisella ruokinnalla Kuuran perusruoat maksavat 2,4€/vrk. Jos kuukaudessa on 30 vuorokautta, Kuuran ruoat maksavat 72€/kk. Tähän en laskenut tikkuja enkä naksuja, koska se on mahdotonta. Myöskin kaikki lisäravinteet jäivät laskennoista pois. On kuitenkin selvää, että kahdella kympillä ei Kuura voisi syödä näin.

Hintaa vääristää hiukan se, että pienessä napupussissa on paljon suurempi kilohinta kuin jättisäkissä, joten jos ostaa ison säkin, säästää pitkän pennin. Jos ostaisin kyseisen navun isossa säkissä, vuorokausihinta alenisi 50 senttiä ja kuukausittaiset kustannukset noin 15 euroa. Pikkupusseissa ostelu nostaa kilohintaa merkittävästi. Märkämuona on myös kallista, maukkaampaa ja lihaisampaa, mutta tietenkään sitä ei ole mikään pakko koiralle syöttää.

Tarinan opetus olkoon se, että laadukkaalla navulla pärjää pitkälle, mutta koira tarvitsee myös lihaa. Meillä kelpaa hyvin jauheliha, mutta tiedän tapauksia, ettei koiralle kelpaa muu kuin silkka kokoliha. Tällainen nostaa tietenkin kustannuksia roimasti. Jos on useampi koira, voi joutua siihen tilanteeseen, että jostain täytyy tinkiä. Kuura on kuitenkin meidän ainokainen, eivätkä sen ruoat ole meidän perheessä rahareikä.

Jos joku on keksinyt keinon pärjätä koiran ruokien kanssa kahdella kympillä kuukaudessa, niin mahtavaa! Itse en kuitenkaan usko, että kykenisin aivan niin alhaiseen summaan kuukaudessa, ja kuten sanottu, Kuuran ruoat eivät ole meillä se pääasiallinen säästämisen kohde.

Oletko sinä laskenut koiran ruokakustannuksia kuukaudelta?

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

KOLME SYYTÄ, MIKSI KEVÄT ON LOISTAVA VUODENAIKA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:46 - Erätuulia

Koko viikko on tullut vietettyä aika tavalla sisätiloissa. Kuurakin on saanut vain pakollisimmat lenkit, eikä metriäkään enempää. Tänäänkin minulla oli suunnitelmissa laiskotella koko päivä, mutta jostain sain ihmeellisen virtapiikin ja ajattelin ruveta työn touhuun. Juuri, kun olin aikeissa alkaa pestä meidän valkoista nahkasohvaa, työkaverini laittoi kuvan järvenjäältä. Tulin kateelliseksi ja päätin lähteä itsekin jäälle kävelemään.

Pahimmat pakkaset oli selätetty ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Aloin ajatella kevään saapumista. Metsästyskausi päättyy kevääseen, mutta metsästykseen kuuluu paljon muutakin kuin se pelkkä jahtikausi. Niinpä kerron teille minun mielestäni kolme parasta syytä, miksi kevät on loistava vuodenaika.

1. Aikaa riistanhoidolle

Jahtiajan ulkopuolella on mainiota aikaa monenlaiselle riistanhoidolle. Riistanhoitoa on rakentaa itse esimerkiksi loukku tai pesäpönttö. Loukkua en osaisi itse rakentaa, mutta eiköhän talonrakentajan papereilla yhden pöntön väsää. Pesäpaikan tarjoaminen linnulle parantaa sen mahdollisuuksia pitää poikaset hengissä ja siten meillä on taas lisää metsästettävää. Pöntön voi halutessaan rakentaa myös pikkulinnulle, mikäli tahtoo lisää sirkuttajia pihapiiriinsä iloa tuomaan.

2. Aikaa treenata

Vaikka ajatus koiran kesälomasta on hieno, on puoli vuotta liian pitkä aika pelkästään löhöillä. Niinpä koiran kunnon kohottaminen on hyvä aloittaa ajoissa ennen uuden metsästyskauden alkua. Kävelylenkit eivät hirveästi ainakaan pystykorvan kuntoa kohota, joten ajattelin rohkaistua ja lenkittää Kuuraa pyörällä. En ole muutamaan vuoteen vienyt Kuuraa pyörällä, sillä kerran kaaduin niin, että polvessa on edelleen kauhea märsti. Jotkut ovat hommanneet myös pyörillä kulkevia potkukelkkoja koiriaan varten, miten mainio idea!

Treenaaminen tarkoittaa myös omaa ampumataidon treenaamista. Kelien lämmetessä ja päivien pidetessä on paljon mukavampi lähteä ampumaradalle harjoittelemaan kuin sydäntalvella on. Itse ainakin tarvitsen runsaasti harjoitusta, mikäli meinaan ennen syksyä saada karhumerkin ammuttua. Myös kiekkoja täytyy räiskiä haulikolla reilusti, että osun syksyllä sorsaan!

3. Korkea aika nauttia työn hedelmistä

Useimmilla on pakkasessa maailman eettisintä lihaa, suomalaista riistaa. Nyt on erittäin hyvä aika kiittää perheenjäseniä heidän olemassaolostaan ja kokata vuosisadan ateria. Miksi et veisi ruoanlaittoa aivan uudelle tasolle ja kasvattaisi myös höysteeksi tulevat yrtit itse? Maaliskuussa ehtii vielä hyvin kylvää mitä erilaisempia vihanneksia ja yrttejä, ja se onnistuu vallan mainiosti vaikka kerrostalon parvekkeella. Itse laitoin tänään tilaukseen chilin, paprikan, amppelitomaatin, -mansikan, -kurkun ja ruukkupavun siemenet. Viime keväänä viljely jäi minulta välistä, mutta tänä keväänä otan vahingon takaisin. Toissa kesänä minulle tuli parvekkeella tomaatteja, kurkkuja, chiljeä ja paprikoita. Tarkoituksena olisi laittaa vielä salaattia ja yrttejä, jos tila riittää. Viljely ei ole todellakaan mitään akkojen touhua, vaan onnistuu miehiltä ihan yhtä lailla. Etenkin tulisimmat chilit kiinnostavat usein miesväkeä. Chili ei ole ehkä se paras mauste riistaruokaan, mutta kukapa chilimausteista lisuketta estää kokeilemasta.

Keväässä on paljon muutakin hienoa kuten aurinko, valo ja lämpö, pääsiäinen ja luonnon herääminen. Näistä kaikista ilmiöistä aion nauttia täysin siemauksin.

Ps. Selasin näitä tänään ottamiani kuvia ja oikein säikähdin, että mikä ihme mulla on tuossa korvassa (viimeinen kuva). En ole oikein vielä tottunut, että kävin laitattamassa eilen elämäni ensimmäiset korviksen reiät! Syy tähän oli selkeä - että voisin käyttää riistahöyhenistä askartelemiani korviksia myös itse. Tietenkin. Miksikäs muuten.

EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

DIY | KUINKA TEHDÄ PYYKINPESUAINETTA ITSE

Maanantai 11.6.2018 klo 20:45 - Erätuulia

Monenlainen ekoilu on lähellä sydäntäni. Yritän jatkuvasti kiinnittää huomiota esimerkiksi muovijätteen ja yleensä muovin määrään ja varsinkin siihen, että miten sitä saisi omilla jokapäiväisillä valinnoilla vähennettyä. Vinkin omatekoiseen pyykinpesuaineeseen löysin Pieniä onnen avaimia -blogin Instagram-tililtä (@pienia_onnen_avaimia).

Omatekoisessa pyykinpesuaineessa kemikaalit ovat minimissä, sillä pyykinpesuaineen raaka-aineet koostuvat vain vedestä ja Marseille-saippuasta. Marseille on kasvipohjainen, herkälle iholle sopiva saippua ja sitä voi käyttää minkä tahansa materiaalin pesemiseen aina omasta ihosta erilaisiin tekstiileihin ja kodin pintoihin tai ihan vaan tahranpoistoon. Saippuapaketti on myös muoviton tai erittäin vähämuovinen. Minulla oli ennen tapana ostaa aina muovipullossa olevia nestemäisiä pyykkiaineita, joten nyt pääsin niistäkin kertaheitolla eroon.

Lisäksi, että olen elämäntapailija, minulla oli toinenkin syy kokeilla tällaista pyykkiainetta. Sain nimittäin eräästä kaupan pyykinpesuaineesta niin järkyttävän ihottuman kaulaan, että en pystynyt sen takia kunnolla nukkumaan. Ihottuma oli minulla kuukauden verran, koko kaulan iho oli kuiva ja punaisen laikukas ja erittäin kipeä. Tämä oli ensimmäinen iho-oire, mikä minulla on koskaan ollut. Pääsin siitä kuitenkin eroon hoitavilla voiteilla ja minimoimalla pyykinpesuaineen. Siitä lähtien olen käyttänyt pyykinpesussa vain minimaalisen lorauksen pesuainetta, ettei ihottuma tulisi takaisin.

Raastoin siis 50 grammaa laventelilla hajustettua Marseillea tavallisella keittiöraastimella, mahdollisimman hienolla terällä ja sekoitin sen noin yhdeksään desilitraan kiehuvaa vettä. Saippuaraasteen laitoin suoraan vanhaan lasiseen kookosöljypurkkiin ja kuuman veden saippuan perään, ei tullut edes tiskiä (paitsi raastin, joka sai elämänsä saippuaisimman pesun). Sekoittelin lientä niin kauan, että saippua oli lionnut, sitten se olikin jo valmista.

Testasin ensimmäiseen koneelliseen pesemällä valkopyykkiä 60 asteessa puolella desillä pyykkiainetta (meillä taitaa olla viiden kilon kone). En ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, sillä yksi tahra ei ollut lähtenyt kokonaan. Pesin toisen testikoneellisen 60 asteessa kokonaisella desillä pyykkiainetta, jolloin tahrat lähtivät valkoisesta kokonaan. Olisin jatkanut testausta, mutta meiltä loppuivat sekä pyykit että kuivaustilat. :)

Pyykit eivät tuoksu miltään paitsi puhtaalta. Kun laitan nenäni kiinni puhtaaseen pyykkiin, niissä saattaa olla jokin erittäin vieno, miellyttävä tuoksu. Saatoin tehdä pyykkiaineesta ehkä liian tujua, sillä aine on tiivistynt nestemäisestä muodosta kiinteämmäksi, ei kuitenkaan palasaippuan vertaiseksi, kovaksi tuotteeksi. Pyykkiainetta pystyy edelleen työstää, ja seuraavan koneellisen ajattelin testata heittämällä pyykkiaineen suoraan pyykkien sekaan rumpuun enkä sitä varten olevaan lokeroon.

Jatkan testaamista heti, kun tulee lisää pyykkiä. Veikkaan kuitenkin, että kaupasta en enää valmiita pyykkiaineita osta.

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

VIISI KUVAA JA TARINAT NIIDEN TAKAA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:44 - Erätuulia

Kirjoittamisen lisäksi tykkään aivan älyttömästi valokuvata, vaikka en ole siinä mikään pro, eivätkä välineeni ole ammattitasoa. Omistan järjestelmäkameran, jolla olen kuvannut milloin mitäkin tilaisuuksia, muun muassa häitä. Metsään lähtiessä järkkäri jää vain ison kokonsa takia usein matkasta pois, joten suurin osa blogissa ja Instagramissa olevista kuvistani on otettu hyvällä kännykkäkameralla.

Instagramin galleriaan laitan ainoastaan kuvistani parhaimmat, ja ne liittyvät metsästykseen, luontoon ja koiriin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Instagram-tiliä on ihana selata, sillä siitä näkee, kuinka kesäkuvat muuttuvat pikkuhiljaa syksyksi. Syksyllä otettuja kuvia on paljon (sillä syksy on lempivuodenaikani) ja nyt mukaan ovat tulleet myös lumiset talvikuvat. Jokaisen kuvan takaa löytyy tarina, ja nyt esittelen teille viisi suosikkikuvaani. Nämä kuvat eivät välttämättä ole niitä tykätyimpiä, vaan niitä, jotka ovat minulle itselleni kaikista tärkeimpiä muistoja.

Kesälomani ensimmäinen päivä ja Etelä-Pohjanmaan pellot. Uskollinen Audini oli jälleen kerran ylihinnoiteltujen varaosien tarpeessa, joten olin sopinut hinausauton hakemaan sen kototaloni pihasta. Olin sopinut ylihärmäläisen ystäväni kanssa tapaamisen hänen luokseen, ja joka kesäiseen tapaani olin lähdössä Ylihärmään pyörällä. Sinä päivänä polkupyörä tuli kysymykseen paremmin kuin hyvin, olihan auto sanonut sopimuksen irti. Kun hinausautonkuljettaja sai autoni kyytiin, aloin tehdä lähtöä keskivertoa paremmalla hybridipyörälläni ja huomasin, että renkaat olivat aivan tyhjät. Sekasotkuisesta autotallista löysin pyöränpumpun, jonka suutin ei käynyt renkaassa olevaan venttiiliin. Hinausautomies huomasi ahdinkoni ja laittoi välineistössään olevalla kompuralla ilmaa pyöräni renkaisiin. Ilman sitä olisi jäänyt reissu tekemättä. Edelleen muistelen sitä kiltteyttä lämmöllä.

Vanhaa Jokitietä pitkin Lapualta Ylihärmään oli 27 kilometriä, ja rypsipellot olivat parhaassa kukassa. Ukkonen alkoi lähestyä ja värjäsi taivaan tummanpuhuvaksi. Kerkesin kuitenkin Ylihärmään ennen sadetta. Tällaista on minun kotiseutuni, parempaa ei ole tai sellaisesta en tiedä.

Meikäläisellä on ollut totisesti onnea - sukuun nimittäin tuli isosiskoni mies, nykyään voimme puhua jo aviomiehestä, jolla on pienessä maalaiskunnassa mökki, jonne minulla on  matkaa kaksi tuntia autolla. Tämä onni koskettaa minua sikäli, että olen ollut aina tervetullut Kuuran kanssa kyläilemään heidän luokseen, niin myös kesäviikonloppuna, jolloin tämä kuva otettiin. Mökin takapihalta on käynti suoraan metsän siimekseen, jonne tein Kuuran kanssa kävelylenkin kantarelleja etsiäkseni. Löysin kourallisen kanttiksia, mutta löysin myös älyttömän hyvän mustikkapaikan. Juoksin äkkiä takaisin mökille ja sanoin siskoni 06- ja 08-syntyneille tytöille, että löysin paljon mustikoita, ottakaa astiat mukaan, nyt mennään. Aavistuksen vastahakoisesti he laskivat puhelimet ja tabletit käsistään ja lähtivät hieman nuristen metsään muiden aikuisten tsemppaamina.

Kuitenkin metsässä ääni vaihtui kellossa, ja keräsimme minulle sangollisen mustikoita ja tyttöjen astiat täyteen. Lähdimme pois metsästä vasta, kun oli pakko, eli pimeän tultua. Lapset nauttivat, kun koira oli mukana ja sai juosta irti - sen touhuja oli mukava seurata. Lapset suunnittelivat, että miten he aikovat mustikat syödä, ja seuraavana päivänä aamupalapöydässä he totesivat, että onpa hieno syödä omapoimimia mustikoita banaanilettujen kanssa. Kädet ja naamat olivat ihan siniset. Kummityttöni nappasi siltä reissulta tämän kuvan.

Nyt päästään jo hieman syksyisempiin tunnelmiin. Kuva on otettu Kauhavalla äitini metsässä, jossa olin tarkkailemassa Kuuran kanssa lintutilannetta. Nakuttava tikka sekä kuksassani oleva metso jäivät ainoiksi havainnoiksi. Kuksan kavalsin isältäni, jolla on huoneellinen täynnä kaikenlaista metsästykseen ja koiriin liittyvää sälää. Tuo kuppi roikkui naulakossa toistakymmentä vuotta, joten päätin ottaa sen käyttööni kaikessa hiljaisuudessa.

Kun tein kotona lähtöä Kauhavalle, en löytänyt sanomalehden sanomalehteä nuotion sytyttämiseen. Rupesin miettimään, että mitähän paperitavaraa täällä voisi olla, ja silloin muistin musiikkiopiston aikaiset nuottini. Soitin seitsemän vuotta klarinettia ja vihasin sitä soitinta ja kaikkea siihen liittyvää oheistoimintaa, esimerkiksi orkesterituntia. Orkesterinjohtaja oli inhottava ukko, joka piti minua silmätikkunaan, koska minua ei kiinnostanut musiikki ja hänen surkeat kappaleensa. Hän muun muassa haukkui minua muille oppilaille selkäni takana. Kerran hän kysyi minulta, missä nuottini ovat. Piruuttani sanoin, että heitin roskikseen. Hän alkoi jylistä niin, että luokka raikasi: "nuotteja ei koskaan heitetä roskiin!" Enhän minä oikeasti ollutkaan heittänyt, ties missä olivat rutussa.

Tämän muiston kunniaksi poltin nuottini kuvassa olevassa nuotiossa, joten hyötykäyttöön menivät, eivät roskikseen. Nuotion tein sen kunniaksi, että olen aikuinen ja saan harrastaa mitä haluan. Ehkä pääsiäiskokossa palaa itse klarinetti (kyllä, Pohjanmaalla palaa kokko myös pääsiäisenä).

Tähän kuvaan kun pääsisi takaisin. Oli niin lämmin ja aurinkoinen syyspäivä, että tarkeni kevyesti pelkällä pitkähihaisella. Olimme Kuuran kanssa metsällä koko päivän, kiersimme kahdeksan kilometriä ja näin syksyn ensimmäisen teeren. Se lähti lentoon jostain pusikosta ja lensi suoraan naamani ohi, eikä tilanteesta syntynyt minkäänlaista haukkutilannetta koiralle. Muistan kuitenkin, että oli hieno tunne nähdä, että niitä yhä on. Kierroksen jälkeen menimme laavulle paistamaan makkaraa, jolloin nappasin tämän kuvan.

Viides eli viimeinen kuva on pikkujoulukautta parhaimmillaan, marraskuun loppua. Lähdimme Kuuran kanssa mummolani metsiin, jossa olen kiertänyt, vain Luoja tietää, miten monta sataa kilometriä. Kävelimme tuttuja polkuja pitkin muistoja verestellen. Kävelimme aina lintutornille asti, jonka setä rakensi joskus kauan sitten, ja jossa leikimme serkkuni kanssa lapsina. Silloin muinoin meillä oli vielä suomenpystykorva Kamu, Kuuran isä, joka seurasi meitä minne ikinä menimmekään peltoja, metsiä ja nevoja pitkin. Kamu oli hyvä koira.

Haaveillessani näin, kuinka Kuura viipotti pitkin lintutornin edustalla olevaa lutakkoa, jota kutsutaan järveksi. Sitten havahduin - Herttin tähäre, jääkerrros ei ole muuten tähän aikaan vuodesta kovin kummoinen! Kuura tuli vihellyksestä pois, ja meidän oli pakko kääntyä ja lähteä takaisin, sen verran liikaa se järvi Kuuraa kiinnosti.

Lisää kuvia Erätuulian Instagram-sivulla, @eratuulia. Tarinat kerron täällä.

 

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

HYVÄ OSTOS (KERRANKIN)

Maanantai 11.6.2018 klo 20:38 - Erätuulia

Olin jo pitempään miettinyt, että Kuuralle täytyisi hankkia valjaat ja hihna, jonka voisin kiinnittää omalle vyötärölleni. Varttia ennen eläinliikkeen sulkemisaikaa menin esittämään asiani myyjälle, ja siinä viidessä minuutissa olin lähtenyt kaupasta kädessäni pussillinen remmejä ja rensseleitä.

Valjaiden pukeminen ei käynyt helposti, sillä Kuura arkaili niitä. Loppujen lopuksi valjaat saatiin kuitenkin Kuuran ylle, ja vaikka ne ehkä olivat vähän turhan massiiviset, säätövaran ansiosta ne saatiin kuitenkin istuviksi. Kuura on loppujen lopuksi tosi pieni koira hennon rakenteensa vuoksi. Välillä ihan naurattaa Kuuran ja Rokan älytön kokoero. Rokka on ainakin kaksi kertaa isompi vaikka on laiha kuin luikku! Jos nyt menisin uudestaan valjasostoksille, ostaisin pienemmät, mutta säätövaran ansiosta nämäkin ajavat asiansa. Myös minun vyötärölle kiinnitettävässä osassa oli kasvunvaraa kenties liikaa,  mutta se ei niinkään haittaa, ainakaan talvitakin kanssa. Täytyy tutkia vyön säätöominaisuuksia vielä tarkemmin, kun malttaa.

Valjaiden ja vyön väliin tuli joustava hihna, jossa oli lukitus sekä valjaisiin että vyöhön. Lähdimme heti seuraavana päivänä (joka oli eilen) testaamaan näitä uusia hankintoja, ja nyt voin vain ihmetellä, että miksi en hankkinut näitä systeemejä jo paljon aikaisemmin. Kyllä oli mukava kävellä! Kuuran vetäminen väheni 100 % ja samalla paine sen niskasta, ja minä sain kävellä kädet vapaina. Kuuran pieni veto vain napakoitti oman selän asentoa ja kävelyryhtiä. Okei, se, että Kuura ei vetänyt, saattoi johtua pelkästä oudoksesta uutta juttua kohtaan, mutta jatkan testaamista!

Teimme retken 10 minuutin ajon päässä kotoamme sijaitsevaan saareen, jossa oli kyltein merkattu hyvinvointipolku sekä laavu. Mukavaa vaihtelua ainaisiin, koirankusemiin lenkkeilyreitteihin. Nuotiotulet täytyi tietysti tehdä, vaikka minulla ei ollut edes eväitä mukana. Tulipahan tehtyä valmiit tulet seuraaville makkaranpaistajille. Oli muuten harvinaisen helppoa tehdä nuotio, kun ei tarvinnut pitää koiranhihnaa toisessa kädessä! Jos hyviä kelejä riittää, teen kyllä kävelyretken vielä jäätä pitkin saaren ympäri Kuuran kanssa.

Tämä retki oli pitkästä aikaa jotenkin niin vaivaton, että en huomannut ajankulua lainkaan. Tällaista ajantajun katoamista tapahtuu yleensä loppukesästä, kun löydän ensimmäiset kantarellit. Luulen, että syy löytyy oikeasta talvesta, joka on vihdoin tullut myös tänne etelään. Flunssasta en ole vieläkään parantunut täysin, mutta niin paljon kuitenkin, että pystyn kävellä pitempään.

Sellaisen huomion tein jälleen eilen, että ei ole tätä selkää luotu reppua kantamaan. Ruotsin reissulla jo tuskailin asian kanssa, ajattelin, että en ole vain tottunut kantamaan raskasta asereppua. Vaan eipä tarvitse olla edes raskas reppu, kun yläselkään alkaa kohdistua painetta. Minulla on ollut yläselän kanssa ongelmia siitä lähtien, kun minua kaksi kertaa isompi henkilö kaatui kömpelyyttään lukkopainitreeneissä päälleni, ja löin yläselkäni tatamiin pahassa kulmassa. Tällöin rintarangan nikamiin syntyi lukko, joka on ollut nyt siellä vuosia. Nyt, kun elämä on ollut tosi kiireistä, on kehonhuolto jäänyt ihan minimiin. Eilinen reissu oli hyvä muistutus siitä, että nyt on korkea aika alkaa pehmittää selkärankaa, etteivät kivut pääse hankaloittamaan elämää. Ja niin, Ruotsissa minulla oli asereppu lainassa, joten sellaisen hankinta on edessä tänä kesänä.

Olisi hauska kuulla, minkälaisia hihnoja te lukijat käytätte koiran kanssa ulkoiluun. Heitä kommentilla!

Ihanaa talvisen viikon jatkoa!

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

TAKAISKU

Maanantai 11.6.2018 klo 20:37 - Erätuulia

Kulunut viikko oli yksi elämäni hirveimmistä, kiitos infernaalisen kammottavan flunssan. Ei mikään heinänuha tai kevyt talvilenssu, vaan suorastaan järjetön räkätauti, millaista en ole tähän astisessa elämässä kokenut.

Viime viikonloppuna tulimme Pohjanmaalle tarkoituksenani mennä sekä lauantaina että sunnuntaina Kuuran kanssa metsään. Rasvanavut ja ankkafileet oli pakattu mukaan ja intoa oli vaikka muille jakaa. Kun pääsimme Lapualle, totesin, että eihän sitä Kuuraa kannata  irti päästää, kun juoksuaikaa on jäljellä vielä viikko. No, tuskin siellä metsässä ketään muita olisi, mutta näin jo silmissäni kauhukuvan suomenpystykorvan ja hirvikoiran risteytyksinä syntyneistä lehtolapsista, ja päätin ottaa varman päälle ja olla ottamatta Kuuraa mukaan.

Onhan noita koiria! Kurvasin kotipihaan ja nappasin Rokan mukaani. Lumihanki oli umpimetsässä metrinen, ja vaikka minulla oli sukset, ei Rokka päässyt hangessa eteen, ei taa. Löysimme kuitenkin uria, mitä pitkin kulkea ja kun Rokka huomasi teeren, metrinen hanki ei haitannut enää yhtään.

Tarkoitus oli tehdä sama reissu sunnuntaina uudestaan, mutta aamulla herätessäni kurkussani oli kaktus. Ei auttanut muu kuin niellä tappio. Minulla ei ole ollut kahteen vuoteen flunssaa, ei minkäänlaista, joten ajattelin, että ehkä nytkin selvitään vähällä.

Väärässä olin. Flunssa paheni päivä päivältä ja Kuurakin suuttui, kun maanantaina jouduin lähteä opintoihin liittyvistä syistä kapsäkkien kanssa taas kotoa pois. Hymy alkoi pikkuhiljaa hyytyä meikäläiselläkin. Keskiviikkona ja torstaina en pystynyt edes syömään aivastamatta, ja hihaan aivastaessani koko hiha oli täynnä ruokaa ja räkää. Öisin heräsin siihen, että räkä valui solkenaan ja sehän piti ahdistuksessa pyyhkiä ensimmäiseen käteen osuvaan kankaaseen, tällä kertaa peittoon. Nenäontelot olivat aivoihin asti kipeät ja kurkkua pisteli keuhkoista kitalakeen. Kuumetta ei ollut koko shown aikana edes asteen sadasosaa.

Torstaina ajelin koomassa jälleen Lapualle. Ajattelin, että flunssan on pakko hellittää. Hellittihän se, mutta yöllä alkoi valtava hammassärky. Onneksi sain ilta-ajan hammaslääkäriin. Kysyin hammaslääkäriltä, voiko vastaanotolle tulla flunssassa ja hän sanoi, että voi, mikäli itse pystyy olla toimenpiteessä. Pystyin olla koko ajan rykimättä eikä nenäkään vuotanut, joten hammaspeikon tekemä tuhotyö saatiin paikattua. Se pelasti viikonloppuni. Soitin isännälle, jonka oletin olevan kotona etelässä, että mitä kuuluu. Hän kehui, että lähtivät Kuuran kanssa retkelle. Kysyin, että minne retkelle. "Lapualle, ollaan motarilla tulos!"

Tylsyyden takia voi ihan hyvin ajaa kotikonnuille viisi tuntia/sivu. :)

Nyt ovat sekä olo että fiilis jo paljon paremmat. Okei, Kuura mököttää minulle edelleen eikä Rokka suostu syömään kallista lihahyytelöä, mutta enää ei tarvitse niistää koko aikaa eikä enää aivastuta. Viikonloput Pohjanmaalla ja metsästysmaiden äärellä ovat niin harvinaista herkkua, että tällaiset takaiskut ottavat aivolohkoon, varsinkin, kun kausi on kohta lopussa.

Yhtä kaikki, onpa tässä tullut pohdiskeltua sitä, että kuinka kiitollinen on siitä, että pääsääntöisesti pystyy käymään edes lenkillä. Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat minulle niin tärkeitä asioita, että yhä vähemmän kykenen ymmärtämään ihmisiä, jotka eivät saa liikunnasta tai luonnosta mitään mielihyvää. Olen niin onnellinen siitä, että minut on opetettu lapsesta asti liikkumaan ja minulla on ollut etuoikeus syntyä koiralla metsästävään perheeseen.

Talvi on koko Suomessa kauneimmillaan pakkasen ja lumen ansiosta, joten mitä jos niiden Olympialaisten sijaan menisit itsekin ulos pällistelemään, että miltä se maailma näyttää. Minä ainakin menen heti, kun pääsen takaisin terveiden kirjoihin!

 

EVE

Kommentoi kirjoitusta.

METSÄKANALINTUJEN TÄYSRAUHOITUKSESTA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:35 - Erätuulia

On vasta helmikuu, ja nyt jo alkavat puheet metsäkanalintujen täysrauhoituksesta muutamaksi vuodeksi romahtaneiden kantojen vuoksi. Täysrauhoituksen pituudeksi on ehdotettu  muun muassa viittä vuotta.

 

Pesimäajankohdan huonot kelit eli ilmastonmuutos ja pirstaloituneet metsät - näille emme voi lyhyellä tähtäimellä enää mitään, paska on jo niin sanotusti housussa. Asia, johon voimme vaikuttaa, on pienpetopyynti. Osa metsästäjistä on kuitenkin täysrauhoituksen kannalla, koska miksikäs ei?

 

Minäpä kerron, miksei.

 

 

Suomenpystykorvan riistavietti ei katoa, vaikka metsästäjä ei saisi ampua sille lintua. Täysrauhoitus ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei koiraa saisi haukuttaa metsässä. Toki siitä koirakin pidemmän päälle voi turhautua, jos haukutaan ja haukutaan, mutta mitään ei tapahdu. Kysymys on siitä, että kuinka moni uusi tai vanha harrastaja jaksaa innostua pelkästään koiran haukuttamisesta? Kuka haluaa hankkia suomenpystykorvan pennun, jos sitä ei saa käyttää viiteen vuoteen siihen, mihin se on tarkoitettu? 

 

On totta, että pystykorvasta on mahdollista opettaa monipuolinen metsästyskaveri. Nyt ei ole kuitenkaan kysymys hirvistä, karhuista tai pienpedoista, vaan siitä, mikä suomenpystykorva, kansalliskoiramme, lähtökohtaisesti on - lintukoira. Aito, alkuperäinen ja ainutlaatuinen. Mikäli kulttuuriperintömme, suomenpystykorvalla linnunmetsästys kielletään, rodun tulevaisuus ei näytä hyvältä. Uusia harrastajia on mahdoton saada innostumaan, jos ei ole toivoakaan saaliista. Se riistäisi ison osan suomalaista metsästyskulttuuriamme.

 

Saalis ei ole kaikki kaikessa, harvoin sitä saa ja sen eteen on tehtävä aina lujasti töitä. Fakta on kuitenkin se, että jos ei ole saaliista kiinnostunut ja kulkee metsässä ilman asetta, on retkeilijä. Nyt puhutaan metsästäjistä.

 

 

En myöskään luota siihen, että metsäkanalintujen rauhoitus pysyisi viidessä vuodessa. Pitihän autoveronkin olla väliaikainen, ja tässä sitä ollaan edelleen melkein 60 vuoden kuluttua. Ei näytä valtiontalous vieläkään kestävän autoveron poistoa.  Jos rauhoitus saadaan kerran läpi, väitän, että sen kumoaminen ei olisi enää helppoa.

 

Olen ehdottomasti metsäkanalintujen viiden vuoden, tai miten tahansa monen vuoden, täysrauhoitusta vastaan, mikäli metsäkanalintuja ei tosiasiallisesti todisteta uhanalaisiksi. Jokainen metsästäjä voi henkilökohtaisella panoksellaan olla metsästämättä kanalintuja ilman rauhoituksiakin, mikäli niin katsoo. Metsästäjien on kuitenkin lakattava sahaamasta omaa oksaansa, meillä on jo ihan riittävästi rajoituksia. Suomenpystykorvalla metsästyksen perinne on niin vahva, että sitä ei meiltä saa viedä.

 

 

EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

KUURA KOSIOMATKALLA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:33 - Erätuulia

Ensinnäkin, pahoittelut näin pitkästä postaustauosta. Nyt on ollut meikäläisellä kerta kaikkiaan niin isotöisiä kirjoitusjuttuja, etten ole mitenkään pystynyt keskittymään blogiteksteihin niiden lisäksi. Asiaa olisi kyllä ollut vaikka millä mitalla, joten nyt on aika päivittää kuulumiset.

Kerroin aiemmin, että minulla olisi haaveena teettää Kuuralla vielä yhdet pennut. No, Kuuralla alkoi juoksut, eikä asiasta oltu lyöty lukkoon vielä mitään. Päivät vähenivät, eikä edes sopivaa urosta ollut vielä tiedossa. Kaiken lisäksi Kuuran H-hetki olisi ollut juuri isosiskoni hääpäivänä. Ajattelin, että ei tämä juttu varmaan onnistu, nyt menee kaikki ihan päällekkäin. Tällä kertaa häät menivät koiratouhujen edelle.

Kuura on tehnyt yhteensä kolmet pennut, joista kahdet isäni kennelnimen alla. Viimeisetkin pennut tulisivat isän kennelnimelle, onhan Kuura virallisesti hänen koiransa (vaikka onkin minun :)). Kuura on astutettu jokaisella kerralla 15. päivänä tiputtamisen aloittamisesta ja aina on onnistunut. Moneen kertaan sitä laskettiin, ja tultiin siihen tulokseen, että päivä on perjantai, päivää ennen häitä.

Kuuran paras astutuspäivä olisi siis ollut perjantai. Vihdoin keksittiin myös sopiva uros, ja sain uroksen omistajan kiinni tiistai-iltana (ei yhtään viime tingassa). Valitettavasti hänelle ei sopinut perjantai ja hän ehdottikin lauantaita. No, sehän ei tietenkään sopinut meille, joten päätimme, että sunnuntaina kokeillaan, muuta mahdollisuutta ei nyt ole. Jos Kuura ei anna enää sunnuntaina astua, niin sitten tullaan pois. Isosiskoni sanoi, että "anteeksi, kun ei tiedetty Kuuran kiimakiertoa, kun hääpäivää päätettiin". Pakkohan se oli antaa anteeksi. ;) Kuuran käytös muuttui selkeästi perjantaina flegmaattiseksi, mikä jatkui lauantaina. Sanoin Kuuralle, että pinnistele vielä päivä!

Siispä sunnuntaiaamuna häähumun jälkeen, kolmen tunnin yöunilla ajoimme isännän ja Kuuran kanssa toiselle puolelle Suomea sulhoa tapaamaan. Sulho oli oikein kiltti ja komea, ja noin vartin kuluttua peli olikin jo selvä. Kuura antoi sulhon astua heti, joten siitä päätellen hedelmällisiä päiviä oli vielä jäljellä.

Sellainen hulabaloo oli koirain kanssa tällä kertaa. Nyt tietysti kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että astutus kantaisi hedelmää. Vien Kuuran tiineysultraan heti, kun se on mahdollista, siihen asti ei auta muu kuin jännittää. Mikäli Kuura jäi tyhjäksi eikä pentuja tule, harkitsen pennuttamista syksylle. Ensi vuodelle sitä ei enää venytetä, koska silloin Kuuran aika alkaa olla ohi.

Toivotaan kuitenkin, että saataisiin vielä yhdet pikkuiset meille.

Tiedossa on muitakin suuria uutisia, mutta tällä hetkellä ovat vielä kuulopuheiden asteella, joten kerron asioista heti, kun saan virallista dataa. Joka tapauksessa, hirveästä kiireestä huolimatta näyttää siltä, että vuosi on alkanut vähintäänkin hienosti!

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

KOIRAN KANSSA HOTELLISSA | HAIKON KARTANO

Maanantai 11.6.2018 klo 20:29 - Erätuulia

*Kaupallinen yhteistyö / Sisältää mainoslinkkejä

 

Kuura kulkee mukana arjessa ja juhlassa kuin mikä tahansa perhekoira. Viikonloppu oli touhukas, sillä perjantaina Kuura oli mukana isosiskoni polttareissa, ja lauantaina lähdimme isännän kanssa Porvooseen Haikon kartanoon, jonne Kuura luonnollisesti tuli mukaan.

Meidät otettiin hotellissa iloisesti vastaan. Majoittauduimme kylpylähotellin puolelle, jossa koirahuoneet sijaitsivat alimmassa kerroksessa maantasolla. Hotelli Haikossa on koiria varten vain tietyt huoneet, mikä on suuri plussa. Joissakin hotelleissa koiran saa ottaa mihin tahansa huoneeseen, mikä ei ole järin mairittelevaa allergikkojen kannalta. Haikon kartanossa tämä asia oli huomioitu. Maantason huoneista oli myös lyhyt matka ulos koiraa kävelyttämään, itse asiassa ulko-ovi sattui olemaan ihan meidän huoneen vieressä - lyhyempi matka ulos kuin kotona, heh! Ulko-ovi vei hotellin takapihalle kartanopuistoon, josta jatkui polut ja lenkkeilymaastot talviseen merenrantaan.

Jotkut pitävät koiran kanssa matkustamista vaivalloisena, mutta Haikossa se ei todellakaan ollut sitä. Monet ihmiset jättävät viikonloppureissut tekemättä, koska heillä ei ole paikkaa, mihin koiran voisi viedä hoitoon. Minun mielestä koiran mukaan ottaminen on mainio vaihtoehto ja meidän perheessä myös ainoa sellainen. Aluksi jännitin, että Kuura alkaa vahtia hotellissa ja pahimmassa tapauksessa se pitää viedä autoon, mut tämä kauhuskenaario ei toteutunut, vaan Kuura rauhoittui huoneeseen hyvin. Se ei moittinut yhtään, vaikka välillä poistuimme huoneesta ja se jäi yksin. Liikehdintää koirahuonekäytävällä oli muutenkin tosi vähän, vaikka oli vilkas lauantai-ilta.

Sana "koirahuone" tuo ensimmäisenä mieleen koiralta haisevan, irtokarvaisen huoneen. Yllätyimme positiivisesti, sillä meidän huoneessa ei haissut koiralta yhtään - huoneen tuoksu oli neutraali. Kuurakin nuuhki lattianrajat vain kerran ja kotiutui sen jälkeen. Myöskään yhtäkään vieraan koiran karvaa en havainnut. Olin varautunut yöpymiseen ottamalla Kuuralle omat ruokakupit mukaan, mutta tämä oli turhaa - huoneessa oli nimittäin vakiovarustuksena koirankupit, jotka olisivat riittäneet isollekin koiralle. Lisäksi huoneessa oli koiraviltti, kaksi puruluuta sekä kakkapusseja, jotka omasta takaa olin unohtanut. Koirahuoneen päiväsiivous tapahtui ainoastaan asiakkaan pyynnöstä, mutta näin lyhyellä vierailulla sitä ei tarvittu. Olihan se lomaa vähän koirallekin, kun sai ikioman tervetuliasmakupalan, jota sai syödä sängyssä!

Ihmiset oli huomioitu coolerissa olevalla kuohuviinillä ja porvoolaisella Brunbergin suklaalla, joka suli suuhun. Isännän harmiksi Brunbergin myymälät olivat meidän Porvoon vierailumme aikana suljetut, eli meillä on ainakin yksi syy lähteä Porvooseen uudestaan!

Illalla täytyi tietysti testata kartanohotellin ravintola, joka oli niin hieno, että jopa minun piti laittaa haarukka vasempaan käteen tavanomaisen oikean sijaan. Söin neljän ruokalajin illallisen, jonka maanläheiset, suomalaiset maut sopivat täydellisesti metsästäjän suuhun. Fasaanimousse, pihlajanmarjageeli, vuohenjuusto, suppilovahverot, kuha, kyytönmaitouunijäätelö sekä korpihilla kruunasivat koko hienon viikonlopun. Ruoat tulivat nopeasti, vaikka ravintola oli aivan täynnä. Erityismaininnan ansaitsee tarjoilijoiden ja koko Haikon kartanon äärettömän ystävällinen henkilökunta - jopa kahvikoneella minulta tultiin kysymään, tarvitsenko apua. Kaikki olivat hymyssä suin, vaikka hotellin pyörittäminen on välillä kiireistä.

Sunnuntaina nukuimme sikeästi ja heräsimme vasta kellonsoittoon, vaikka tavanomaisesti Kuura herättää meidät vapaapäivinä aikaisin aamulla vinkumalla ulos. Kuura todella osasi ottaa rennosti, sillä pihaustakaan ei kuulunut ennen kuin valot sytytettiin. Tällä kertaa emme urheilleet tekemällä pitkiä lenkkejä, vaikka siihenkin olisi ollut optimaaliset mahdollisuudet. Teimme rentoja kävelyitä ja tutustuimme hotellin alueeseen. Minusta oli kiva, että koiraa pääsi pissattamaan suoraan luontoon, sillä siihen on kotonakin totuttu. Koiran jätöksiä ei tarvinnut kantaa kilometritolkulla, vaan sopivia roskiksia löytyi vähän väliä. Koira on vähään tyytyväinen, mutta piristyy vaihtelusta siinä missä ihminenkin. Kuura nautti, kun pääsi nuuhkimaan erilaisia hajuja ja muutenkin erilaiset lenkkipolut virkistävät ankeiden mahavaivojen ja hammasleikkauksen jälkeen.

Tammikuinen miniloma Haikon kartanossa oli onnistunut. Hotellimiljöö oli kaunis ja ylellinen. Voin vain kuvitella, kuinka kaunis paikka se on kesällä, kun hotellialuetta ympäröivä luonto antaa parastaan. Haikon kartano vaikutti paikalta, jossa tekemistä riittäisi pidempäänkin reissuun, koiran kanssa tai ilman.

Kaiken kaikkiaan Porvoossa vierailu ja yöpyminen Haikon koirahuoneessa oli rentouttava irtiotto arjesta, eikä koiran mukana oleminen rassannut meitä ihmisiä, sillä sekä koirahuoneen sijainti hotellissa, huoneen varustus sekä mahtavat ulkoilupuitteet olivat reissaavan koiranomistajan unelma. Mikä parasta, koira ei stressaantunut reissusta yhtään, vaikka se oli ensimmäistä kertaa hotellissa.

Saatiin siis koko porukka nauttia pienestä luksuksesta, jonka Haikon kartano meille tarjosi. Jos pohdit esimerkiksi viikonloppureissua ja kanssamatkustajiisi kuuluu nelijalkainen ystävä, tämä on lämmin suositus sinulle.

EVE

 

Hotelli Haikon kartanon koirahuoneisiin sekä muihin huoneisiin pääset tutustumaan täällä (klik).

 

*Yöpyminen Hotelli Haikon kartanossa saatu veloituksetta

Kommentoi kirjoitusta.

KUN KOIRA KARKASI

Maanantai 11.6.2018 klo 20:22 - Erätuulia

Vaikka kaikessa toiminnassamme pyrimme järkkymättömään huolellisuuteen, aina emme pääse tavoitteeseemme. Kuura on karannut minulta hallitsemattomiin kolme kertaa. Kaikki karkailut ovat tapahtuneet taajamassa, vaikka kuvat ovatkin jouluiselta metsäretkeltämme. Tässä tapaukset tarinoin:
 

Pelastava mäyräkoiramies 2010

Kuura tuli meille vuonna 2010 ja kun se oli vielä suhteellisen nuori koira, se pääsi livistämään minulta. En muista tarkalleen, miten kaikki tapahtui, muistan vain sen, että juoksin tietä pitkin koiran perässä kieli poskella ja pelkäsin kuollakseni, että pentu jää auton alle. Muistan edelleen elävästi parin sadan metrin päässä miehen kävelevän sileäkarvaisen kääpiömäyräkoiran kanssa ja Kuuran painavan pää viidentenä jalkana heitä kohti. Kun Kuura oli heidän kohdalla, huusin keuhkoni tyhjäksi "OTA KOIRAA PANNASTA KIINNI!" Onneksi tämä mies oli koiraihmisiä ja otti heti Kuuran kiinni. Minä kiittelin häntä itkien ja kannoin Kuuran sylissä kotiin.

 

 

Rapatessa roiskuu 2015

Vuosien aikana Kuura oppi kaikenlaista pientä, esimerkiksi tulemaan ja menemään ulkotarhasta tupaan ilman hihnaa. Olimme Kuuran kanssa metsässä ja rämmimme sammalikossa monta tuntia veden tullessa taivaalta suorana alas. Kotiin päästyämme otin koiran sisälle kuivattelemaan ja rupesin katselemaan itselleni kuivia vaatteita, sillä minun oli määrä mennä iltavuoroon.


Muistan, että vaihtovaatteita olin varannut mukaani niukasti, sillä vesisade alkoi vasta meidän ollessa metsässä. Sain kuivat vaatteet päälleni, kun lainasin äidiltä paitaa. Oikaisin koipeni sohvalle. Havahduin siihen, että kello oli mennyt nopeasti eteenpäin ja minun oli aika lähteä töihin. Totuttuun tapaan päästin Kuuran ulos, ja sen piti mennä omaan tarhaan. Jostain syystä Kuuraa ei tällä kertaa huvittanutkaan totella, vaan se lähti nuuhkimaan tienvierustaa. Yritin komentaa Kuuraa takaisin ja kun lähdin kävelemään Kuuran perään, se ampaisi komeaan laukkaan.

 

 

Taloamme vastapäätä oli naapuruston jalkapallokentäksi suunniteltu nurmialue, jonka puutarhanhoidollinen huolto oli jo pitkään ollut retuperällä. Heinikko oli todella liukas vesisateen vuoksi. Hölkkäsin Kuuran perässä kohti kentän takana olevaa rivitaloaluetta. Kuura paineli suorilta ihmisten pihoihin ja minä perässä, tietenkin. Ylitettyäni tarpeeksi monta kukkapenkkiä sun muuta puutarhatonttua sain ajettua Kuuran sumppuun, reunimmaisen rivitaloasunnon takapihalle, joka oli aidoin rajattu. 


Puhekieleni väri ja anti, koko kirosanojen kirjo lävähti taivaille hieman korotetusti, kun sätin Kuuraa tästä epämiellyttävästä tempusta. Tunsin silmät selässäni ja kun kännyin katsomaan, takanani oli pienenpieni mummeli terassinoven raossa. Hävetti, että vanhat ihmiset joutuvat kuulemaan kiroamistani ja vielä omalla pihamaallaan. Pyysin anteeksi ja selitin tilanteen. Mummeli ei ollut moksiskaan ja kyseli, onko naapurin kissoja näkynyt. En ollut nähnyt. Hemmetti soikoon, nyt alkoi jo tosissaan olla kiire töihin!

 

 

Nopea kävelyni alkoi muodostua pikkuhiljaa hölkäksi jalkojen noustessa vuorotahtiin yhä korkeammalle ja juoksuksi jalkojen saavuttaessa sekunnin sadasosan kestävän, yhtäaikaisen ilmassa olon. Juoksin kentän poikki Kuuran kanssa, kunnes sileäpohjainen Adidakseni petti lentäen jalastani kuin lusikka nurkkaan. Myös ainoa maan kamaralla ollut tukijalkani petti, ja liukastuin lentäen komeassa kaaressa kurapaskaiseen nurmikkoon selälleni oman ranteeni päälle. Ranne vääntyi ja moniongelmainen selkäni kavahti kivusta. Makasin nurmikolla selälläni ja tunsin, kuinka mätä, suonhajuinen lieju imeytyi pikkuhiljaa vaatteisiini.

Vein äkkiä Kuuran tarhaan ja huusin äidille, että "nyt nopeasti jotkut vaatteet, mä myöhästyn töistä!" Lopputulema oli se, että uutta paitaa ei jostain syystä saatu ja jouduin mennä töihin ojalta haisevassa topissa, sinapinvärisissä villasukissa sekä mumma vainaan toppahousuissa.

 

 

 Tapaus Mynämäki 2017

Hermot olivat täysin riekaleina, kun etsimme isännän kanssa Mynämäeltä juhannusaattona ruokakauppaa, joka vielä olisi auki. S-marketin parkkipaikalla Kuura pääsi livahtamaan hyppysistämme luvatta. Onneksi isäntä oli nopea ja juoksi Kuuran kiinni (en ollut ikinä nähnyt, että joku saa juosten suomenpystykorvan kiinni, näköjään sekin on mahdollista). Tilanne kesti muutaman sekunnin, mutta siinä ajassa olin täysin varma, että lomarahani tulisivat menemään auton alle jääneen, ruhjoutuneen koiran ruumiin tuhkauspalveluun. Kuuran tempauksesta vihaisena annoin Kuuralle opetuksen aiheuttamalla vähäistä suurempaa kipua sen niskanahkaan. Hetken kuluttua löyhäsin otetta, laitoimme Kuuran autoon ja jatkoimme matkaa mökille.

Selvisimme tapahtuneesta säikähdyksellä. Kuura muistaa saaneensa opetuksen sen verran hyvin, että on nykyään lähes välittömästi kytkettävissä silloin, kun se on näköetäisyydellä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

 

 

Onko sinulta päässyt joskus koira karkuun?

 

 

EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

TAVOITTEET VUODELLE 2018

Maanantai 11.6.2018 klo 20:21 - Erätuulia

Yleensä tavoitteeni uudelle vuodelle ovat liittyneet jollain tapaa urheiluun, mutta tänä vuonna urheilutavoitteiden lisäksi pohdin metsästys- ja koiraharrastukseeni liittyviä tavoitteita. Uuden vuoden kunniaksi tavoitteideni väleissä on muutamia kuvia viime vuodelta.

Tavoitteeni vuodelle 2018 ovat:


1. Päästä metsästysseuran jäseneksi

Harrastuksen kannalta olisi lottovoitto päästä osaksi metsästysseuraa. Sopiva seura on jo tiedossa, peukut pystyyn, että minut huolitaan porukkaan mukaan. 

2. Päivittää toiminimi

Minulla on liikunta-alaan liittyvä toiminimi, jonka muuttamista olen miettinyt jo pitkään. Toiminimeni tulee muuttumaan tänä vuonna ja uusi liiketoimeni tulee liittymään läheisesti luontoon ja tulevaisuudessa toivottavasti myös koiriin. Yksityiskohdista kuulette sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi.
 

3. Ampua karhumerkki

Kokemukseni kiväärillä ampumisesta on lähes olematon, mutta tänä vuonna aion suorittaa karhumerkin ja kaikki tarvittavat toimenpiteet siinä onnistuakseni.
4. Päästä sorsa- ja kyyhkyjahtiin

Viime vuonna minulla ei ollut mahdollisuutta päästä mukaan metsästyskauden aloitukseen, mutta tänä vuonna otetaan vahinko takaisin!
5. Teettää Kuuralla viimeiset pennut

Tässä tavoitteessa on vielä monta liikkuvaa osasta ja kaikkea ei ole lyöty lukkoon asianosaisten kanssa, mutta tästä on paljon puhuttu ja pidän tätä realistisena tavoitteena tulevalle vuodelle. Tottakai haaveilisin tämän toteutuessa yhden pennun pitämisestä, mutta se vaatisi suuria elämäntilanteellisia muutoksia. Katsotaan, mitä tapahtuu!

Näiden tavoitteiden lisäksi tottakai haluaisin rakentaa oman loukun, ampua Kuuralle linnun, pyytää supikoiria ja vaikka mitä. En malta odottaa, mitä kaikkea vuosi tuokaan tullessaan.

Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille Erätuulian lukijoille ja myös niille, joita ei voisi vähempää kiinnostaa! Toivottavasti olette matkassa mukana vielä tänäkin vuonna!


EVE

 

Kommentoi kirjoitusta.

KETUNPOIKA SAIRASTAA

Maanantai 11.6.2018 klo 20:20 - Erätuulia

Eräänä iltana Ketunpojan naama on turvonnut kuin litrainen pullataikina. "Kipulääke kerran päivässä viiden päivän ajan.. Ja mä määrään varmuuden vuoksi vielä Tramalia, jota voi antaa, jos koira on oikein alakuloinen", sanoo eläinlääkäri. Hyvä. Me selvitään tästä. Jos et ole kärryillä, lue ensin tämä.

Seuraavana aamuna Ketunpoika on niin nälkäinen paastottuaan kokonaisen vuorokauden, että jopa liotetut paskanavut uppoavat tuulensuojaan. Lihapullaan piilotettu kipulääke katoaa alta aikayksikön - oli muuten ensimmäinen kerta, kun ostan kotiini eineslihapullia. Lähden hyvillä mielin ansioon ja päätän, että haen Tramal-lääkkeen työpaikkani vieressä olevasta apteekista.

Ruokatunnilla harpon apteekkiin yrittäen väistellä taivaalta vihmovia vesipisaroita. Täpötäyden apteekin taulussa loistaa numero, 74 ja kädessäni minulla on lappu, jossa lukee numero 84. "Kymmenen asiakasta ennen minua", ajattelen, "tämä menee nopeasti, kun palvelupisteitä on näin monta".

Puolen tunnin seisomisen ja numerotaulun tuijottamisen jälkeen tulee vuoroni, ja ojennan apteekintädille ajokortin. "Joo, hetki pieni." Hän lähtee ajokorttini kanssa jonnekin ja tulee pian takaisin. "Ei täällä ole mitään reseptiä", kunnes tajuan, että olen saanut paperisen reseptin, joka jäi jonnekin sen eläinlääkäristä saamani, tuumaa vahvan paperinipun väliin olohuoneen pöydälle. Ruokatunti on käytännössä kulunut ja käteen jää vain taiteltu jonotuslappu numerolle 84.

"Ehkä se koira ei ole kovin kipeä ja Tramalia ei tarvita", ajattelen toiveikkaana, kun yritän edetä työpäivän päätteeksi mahdollisimman nopeasti pitkin jäistä pihatietä, jonka liukkaudelle ei ilmeisesti pystytä tekemään mitään. Avaan kotioven, ja vastassa minua on maailman surullisin Ketunpoika, jonka suu on kääntynyt niin väärään, että suupielet laahaavat maata. Otan reseptin ja lähden tarpomaan apteekkiin pitkin jäistä pihatietä, jonka liukkaus ei ollut muuttunut viidessä minuutissa yhtään enempää siedettäväksi.
"Mahtavia nämä sivukylän apteekit, vain kaksi asiakasta!" Vuoroni tulee melko nopeasti, mutta apteekintädillä on muuta tekemistä, sillä sivukylän apteekin lääketilauksen piti tulla aamulla, mutta se tuleekin juuri nyt, kun on minun vuoroni. Apteekintäti tulee takaisin puhistellen, ja minä voin ojentaa hänelle respetin, kunnes kuuluu: "Aaanneeee! Täältä se lääkäri kun vaan soittelee." Apteekintäti joutuu lähteä puhelimeen, minkä jälkeen viereinen palvelupiste tunaroi numerotaulun kanssa siten, että tauluun lävähtää numeron 159 sijasta 160, minkä seurauksena mies jonotusnumero 160 kädessään tulee selkäni taakse hönkimään siinä käsityksessä, että taivaalta tipahti uusi palvelupiste. Apteekintäti tulee takaisin ja sanoo miehelle, että teidän vuoro on vasta seuraavana, että numerotaulu on yhden edellä.

"Eläinlääkäri on määrännyt tällaisen määrän lääkkeitä, että meillä ei ole valmista pakkausta, vaan tämä pitää jakaa." Apteekintäti joutuu laskea kolmesti, ennen kuin saa lyötyä lääkkeille oikean hinnan. "Pahoittelut, että kesti." Päästän ilmoille fraasin "kiitos ja mukavaa joulunodotusta", jota olen hokenut viime päivät kyllästymiseen asti.

Tarvon vastatuulessa ja yritän pysyä pystyssä pihatiellä, jonka liukkaus.. Äh, tiedätte kyllä! Avaan kotioven ja tajuan, että Ketunpoika ei ole juonut vettä pisaraakaan. Ketunpoika ei juo, koska Ketunpojan suussa tuntuu oudolta. "JOS ET JUO, SINUSTA TULEE RUTIKUIVA JA SINUN SUONEEN JOUDUTAAN LAITTAA PIIKILLÄ VETTÄ!" mutta Ketunpoika ei välitä. Ketunpojalla on nyt outo tuntemus suussa.

Sekoitan lihahyytelöä veteen, ja yhtäkkiä Ketunpojan suussa ei tunnukaan enää yhtään oudolle. Huijaan Ketunpojan myös ottamaan Tramalin, että se saisi hyvin unta. Kaadumme sänkyyn. Sekunnin päästä säpsähdän hereille unesta, jossa unohdan vilkaista risteyksessä oikealle, ja auto ajaa suoraan päälleni. Nukahdan uudestaan.
Unen lomasta kuulen ulinaa. Alitajunnassani käsitän, että koira uikuttaa ulko-ovella. Raotan silmäluomeani, ja kellotaulussa loistaa 2:28. Nyt on Ketunpojalla hätä - nimittäin paskahätä.

Vedän kollarit ja villasukat jalkaan sekä takin niskaani ja lähden yön selkään viemään Ketunpoikaa kävelylle. Ketunpojalla on maha sekaisin, ja ripulit tulevat aika nopeasti. Sen jälkeen saamme nukuttua taas hetken. Isäntä lähtee töihin aamukuudeksi autuaan tietämättömänä tästä kaikesta, mitä yöllä tapahtui. Ulko-ovi lävähtää kiinni. Minun tarvitsee mennä vasta kahdeksaksi - ihanaa, saan vielä hetken torkahtaa - kunnes viukutus jälleen alkaa.

"Miksei se ruikkutauti tule koskaan päiväsaikaan!" ajattelen samalla, kun Ketunpoika saa helpotusta vatsanväänteisiin. Täällä on takuuvarmasti vetelät lattialla, kun tulen töistä kotiin. Siitä syystä joudun pyytää hattu kourassa lupaa poistua sekunniksi kesken työpäivän. Sairastaahan Ketunpoikani.

Illalla Ketunpoika kuskaa pehmo-oravaa ja haastaa minua leikkimään. Ketunpoika ei ole enää yhtään alakuloinen ja mahavaivakin on muisto vain. Ketunpoika ei saa enää Tramalia. Ketunpoika saa vain veteen sekoitettua lihahyytelöä ja kipulääkkeen, vielä tänään ja huomenna. Kyllä me tästä selvitään.



EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

(HAMMAS)RIVIT HARVENEVAT

Maanantai 11.6.2018 klo 20:19 - Erätuulia

Tänään Kuuralla oli rankka päivä. Vein sen Evidensiaan haljenneen hampaan poistoa varten. Kuura jännittää eläinlääkäriä niin paljon, että se tärisee jo kotona. En käsitä, miten se aistii tulevan eläinlääkärikäynnin, mutta näin se vain on. Jännityksen takia ei nukutusainekaan meinannut lähteä vaikuttamaan, ja Kuuralle jouduttiin pistämään sitä vähän extrasti. Viimeisillä voimillaan Kuura yritti pysyä pystyssä, vaikka jalat lähtivät sivuille kuin vastasyntyneellä hirvenvasalla. Viimein Kuura löi päänsä tyynyyn. Kun hoitaja tuli hakemaan sitä, se tokeni taas ja yritti hädissään rimpuilla hoitajan sylistä pois. "Äiti, älä jätä!" ja niin hoitaja kantoi Kuuran toimenpidehuoneeseen.

Puolentoista tunnin kuluttua eläinlääkäri soitti, että Kuura nukahti hyvin, mutta hampaanpoisto oli erittäin isotöinen, sillä juuret ulottuivat syvälle ja olivat todella lähellä toisia hampaita. Bonuksena vielä alarivistäkin oli löytynyt märkivä hammas, jota en itse ollut huomannut säännöllisistä suutarkastuksista huolimatta, joten se poistettiin samaan syssyyn. Myös hammaskivi raaputeltiin pois ja kynnet lyhennettiin siisteiksi.
Vaikka toimenpide oli työläs, kaikki meni muuten hyvin. Nyt Kuura makaa minun ja isännän jalkojen juurissa viltillä ja yrittää huilien välissä aina toeta ja jos minä nousen, Kuurakin yrittää nousta, etten minä taas vaan jätä sitä.

Kun torstaina illalla havaitsin, että hampaan ien näyttää huonolta, yritin tietysti heti perjantaiksi saada koiralle aikaa eläinlääkärille. Monet kysyivät, että miksi vien kalliille yksityiselle, kun kotipaikallani on hyvä kunnallinenkin eläinlääkäri. Olin jo sopinut ajan Evidensiaan maanantaiksi ja saanut ruikutettua Kuuralle kipulääkkeet, että se pärjää viikonlopun yli. Päätin kumminkin soittaa vielä kunnalliselle eläinlääkärille, että olisikohan siltikin mahdollista päästä jo perjantaina vastaanotolle. Kun kerroin, että Kuuran ien on vihreä ja saattaa olla mätinyt, eläinlääkäri huudahti puhelimeen: "Herranjestas!" ollen sitä mieltä, että Kuuran on saatava antibiootit, että mätää ientä ei voi ommella.
Päätin vielä soittaa Evidensian eläinlääkärille, että pitääkö tämä äsken kuulemani paikkansa (mainitsematta soittoa toiselle eläinlääkärille). Sieltä kuitenkin sanottiin ystävällisesti, että tarvetta antibiooteille ei ole (vielä kun kuvasin, että Kuura on eloisa ja energinen hampaasta huolimatta) ja että hampaanpoistolla poistuu myös ongelma. Tänään selvisi verikokeiden perusteella, että tulehdusarvot eivät ole koholla eikä antibioottien tarvetta ole edelleenkään, ainakaan tässä vaiheessa. Toivottavasti paraneminen sujuu hyvin, ettei tarvetta antibiooteille myöskään tule. Toisin sanoen, etukäteen määrätyt antibiootit olisivat olleet aivan turhat.

Tästä opin sen, että kuuntelen ainoastaan yhtä lääkäriä. Kunnalliselle eläinlääkärille soitto ei aiheuttanut minulle mitään muuta kun lisää stressiä, kun muutenkin huoli oli jo Kuuran takia kova. Ymmärrän, että ammattilaisilla on näkemyseroja. Silloin vain täytyy valita se, ketä kuuntelee. 

Tämä ei ole maksettu mainos, vaan sanon sydämeni pohjasta, että tästä eteenkinpäin vien koirani vain ja ainoastaan Evidensialle. Ihan sama, kuka lääkäri tai hoitaja on paikalla, voin aina luottaa siihen, että koira on ammattilaisten käsissä. Kukaan ei huuda "herranjestas!" vaikka koiralla olisi pää kainalossa.

Tämä oli ensimmäinen kerta Kuuran lähes 8-vuotisessa elämässä, kun on tarvinnut eläinlääkärin palveluja muutoin kuin rutiinitarkastuksien muodossa. Nyt on Kuuralla purukalusto kunnossa. Valitettavasti toipumisen takia joulunpyhille suunnitellut metsästyspäivät peruuntuvat, sillä koiraa ei saa päästää kymmeneen päivään irti. Pääasia kuitenkin on, että koiralle kipua aiheuttavat, huonot hampaat on poistettu. Kaikesta huolimatta, odotamme joulua innolla.

EVE




Kommentoi kirjoitusta.

KOIRAMESSUT 2017

Maanantai 11.6.2018 klo 20:17 - Erätuulia

Viikonloppu vierähti Helsingin Koiramessuilla näyttelykehiä kierrellen ja valokuvaten. Kyllähän sitten oli väkeä, kuinka moni teistä oli paikalla?

Katsoin lauantaina ja sunnuntaina lähes kokonaisuudessaan suomenpystykorvat sekä bouvierit, sillä ystäväni oli näyttämässä bouvieria, joka oli minulle itselleni tätä ennen täysin vieras rotu. Rodun edustajat osoittautuivat erittäin mukaviksi ja luttanoiksi jättikoiriksi. Maarit on hullu koiranainen ja tietää näyttelymaailmasta muun muassa kaiken, joten minä vain yritin pysytellä hänen vauhdissaan mukana. Välillä kävimme moikkaamassa myös hullua koiramiestä, isääni, joka oli kolmena päivänä tuomaripöydän takana muissa kehissä. Niin, ja Maaritin näyttämä bouvier Mörrimöykyn Aragorn oli rotunsa paras ja paras uros 1 lauantaina Nordic Winnerissä, eli ei mikään turha reissu!
Suomenpystykorvien punaiset turkit suorastaan säihkyivät vaaleansinistä kokolattiamattoa vasten. Kaikki tepsuttivat niin hienosti näyttelyhihnoissaan. Osa vähän nyki, haukahteli ja välillä vähän ärähtikin, mutta se kuuluu luonnollisena osana asiaan. Pääasiassa kaikki pystärit käyttäytyivät todella hyvin ja niiden hyvin hoidettuja turkkeja oli kiva katsella. Mieltä lämmitti erityisesti se, että Kuuran jälkeläinen pärjäsi hyvin.
Istuessani perseen puuduttavalla puupenkillä siinsin ajatuksissani aikaan, jolloin kiersin Kuuran kanssa innokkaasti näyttelyitä. Vuonna 2011 joka torstai räjäytin viinipunaisen Renaultini käyntiin ammattikoulun pihalla ja kurvasin kotiin syömään kuorineen keitettyjä, multaisia perunoita. Iskä otti pienet päiväunet, mikä ei kyllä juurikaan ole hänen tapaistaan. Sen jälkeen ajelimme Haapakoskelle näyttelyharkkoihin, johon osallistui metsästyskoiria.
Kuura ei pitänyt näyttelyharkoista. Se oli ainoa niistä kaikista koirista, joka veti, veti ja veti suu vaahdossa, vaikka sillä oli kuristuspanta. Se rähjäsi aina muille koirille ja kun komensin, se rähjäsi myös minulle. Minä olin aina koiraa ojentamassa kehän laidalla kurapaskassa polvillani, kun muut treenasivat hienosti. Kuura oli etenkin nuorena luonteeltaan haastava koira ja olen tehnyt ison työn, että se on tällä hetkellä kaikkien rakastama Kuura-koira. Edelleen sitä työtä varmasti olisi jonnin verran.
En tiedä, mikä niissä treeneissä pänni, mutta itse näyttelyissä se käyttäytyi aina kuin unelma, eikä piitannut toisista koirista mitään. Kehässä se liikkui sulavasti ja rauhallisesti. Saimme Kuuralle yhden Sertin ja sillä kerralla se oli rotunsa paras eli ROP. Kuuran käytös oli moitteetonta, mutta kaikkien tuomareiden silmää se ei miellyttänyt aavistuksen turhan pitkän "lehmänselkänsä" ja pari milliä liian pitkän kuononsa kanssa, joten tarpeeksi monta erittäin hyvää eli EH:ta saatuamme kiinnostukseni näyttelyihin lopahti. Siitä lähtien olemme keskittyneet metsissä samoiluihin. Kuuralla on teetetty kolmet pennut, joista kahdet kennelnimen alla, joten siltä kantilta on ollut hyvä, että emällä on yksi Sert plakkarissa.
Minusta kaikessa elämässä käyttöarvo on tärkeämpi kuin näyttöarvo ja sama pätee suomenpystykorviin. Yhtä kaikki, mitä monipuolisemmin koiran kanssa jaksaa harrastaa, sen enemmän koiraharrastus antaa. Siitä syystä harkitsen vakaasti osallistuvani Kuuran kanssa kevättalvella veteraaninäyttelyyn, kunhan koirani (joka muistuttaa tällä hetkellä oravaa), kasvattaa kunnon turkin. Sitä varten ostin muun muassa uutta lisäravinnetta messuilta sekä uuden harjan poistokorista (vanha karsta oli epämiellyttävä koiralle).

Minua ei varsinaisesti kiinnosta terveisiä ajella, joten kyllä jos tässä johonkin näyttelyihin vielä vanhan leidin kanssa lähdetään, tulosta  sieltä mennään hakemaan, ei kokemusta. Mikäli tulos ei ole toivottu, todennäköisesti pysyn jatkossakin paremmalla puolen kameraa.

Onnittelut kaikille, jotka pärjäsivät näyttelyissä!

PS. Jos bongasit minut kuvaamassa koiraasi, oli se todennäköisesti hyvässä kuvakulmassa minusta katsottuna tai ihan muuten vain hyvännäköinen. Kuvia voi pyytää minulta kuuraeveliina@gmail.com.

EVE
 

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »