KEHRÄ TULI TALOON

Keskiviikko 29.5.2019 klo 16:06 - Erätuulia

Oli helmikuu. Istuskelin iltaa Nummelassa yksiössäni ja mietin. Olin juuri päättänyt, että Kuuraa en sinä talvena enää irti päästä. Talven kylmyys ja lumihanki olivat pistäneet mummun jäseniä kolottamaan, eikä alkukaudenkaan liikkuminen enää ollut viime syksyn veroista. Oli aika hyväksyä, että Kuuran on pikkuhiljaa siirryttävä eläkkeelle. Jos en hankkisi uutta koiraa, tuleva syksy menisi aivan harakoille metsästyksen suhteen, minulle kun koirat ovat tämän elämäntavan suola. Mutta miten minä voisin hankkia koiranpennun, kun asun keskellä kaupunkia ja metsästysmaat ovat aina viiden tunnin ajomatkan päässä? En minä voisi saada koiranpentua, niin kuin en ole voinut koko elämässäni aikaisemminkaan, syystä tai toisesta. Vaikka siitä olin aina haaveillut, niin aika ei olisi vieläkään oikea.

DSC_0410-01.jpeg

Sitten aloin pohtia asioita täysin uudelta kantilta. Olen haaveillut monista asioista jo niin pitkään. Milloin minä sitten alan asioita toteuttaa, jos en nyt, kun olen hankkinut itselleni ammatin ja ovet ovat avoinna ihan mihin tahansa? Jos niitä päätöksiä ei vain tee, niin koskaan ei takuulla tule oikea aika yhtään millekään. Liityin samana iltana Facebookin ryhmään nimeltä Suomenpystykorva, pentupalsta.

_20190515_202640.JPG

Pentupalstalla vastaani tuli jo muutaman päivän vanha ilmoitus alkuunlaitetusta yhdistelmästä, joka herätti mielenkiintoni välittömästi. Kuvaus emästä oli juuri sitä, mitä itse haluaisin tulevalta koiraltani. Lisätietoja isästä antaisi kyseisen koiran omistaja. Päätin välittömästi soittaa emän omistajalle, vaikka arvasin, että kyseisellä henkilöllä oli puhelin soinut varmasti tauotta. Ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia, mutta yritettävä on aina. Kädet täristen näppäilin numeron.

DSC_0014-01.jpeg

Langan toisesta päästä vastasi mukava ja asiallinen nuori mies, joka kertoi omistamastaan koirasta pitkät pätkät. Joka lauseella olin aina vain vakuuttuneempi, että tästä koirasta tullut pentu sopisi omiin tarkoitusperiini täydellisesti. Uroksesta minulle riitti alustavasti tieto, että se oli käyttövalio. Myöhemmin soitin kuitenkin myös uroksen omistajalle, joka kertoi minulle näyttöjen lisäksi myös koiran luonteesta. Myös uros vaikutti kertoman perusteella miellyttävältä.

Ensimmäisessä puhelussa ei vielä sovittu mitään, eihän ollut edes tietoa, oliko tiineys onnistunut. Tuleva kasvattaja pyysi minua kertomaan itsestäni, joten latasin peliin kaiken, mitä minulla oli taustoistani, arvoistani ja tulevaisuuden suunnitelmistani kerrottavaa. Kerroin, mitä haluaisin koiran kanssa harrastaa ja että se tulisi aluksi yksiööni kaupunkiin, mutta kunhan saisin töitä Etelä-Pohjanmaalta, lähtisimme välittömästi lähemmäs metsästysmaita. Tuleva kasvattaja sanoi, että hänellä on puhelin soinut yhtä soittoa, mutta että minun touhuni kuulostavat hyviltä. Jäin toiveikkaana odottamaan seuraavaa puhelua, kun emä olisi ultrattu ja tiineys varmistunut.

DSC_0045-01.jpeg

Reilun viikon päästä otimme uuden puhelun, ja ultraäänitutkimus oli onnistunut ja emän masussa oli näyknyt sydämiä. Siinä vaiheessa olin pistänyt jo tuulemaan, hakenut Pohjanmaalta töitä ja saanut paikankin. Tuleva kasvattaja sanoi, että hän on miettinyt asiaa, ja mikäli narttu tulee, niin se lähtee sitten minulle Etelä-Pohjanmaalle. Puhelun jälkeen itkin, olin silloin Prismassa. Kaikista niistä soittajista minä, en voinut uskoa asiaa todeksi.

Olin ollut uudessa työpaikassa kaksi päivää, kun kasvattajalta tuli ilmoitus, että pennut ovat syntyneet, yksi uros ja kolme narttua. Odotus jatkui viikko kerrallaan, pennut kasvoivat ja kehittyivät normaalisti. Kolme viikkoa ennen pennun noutoa löimme Teuvalaasen kanssa talokaupat lukkoon. Kauppakirjat kävimme allekirjoittamassa Kehrä-tyttö kainalossa sen oltua meillä vain vajaan vuorokauden. Voitte varmaan uskoa, kuka oli Habitan toimistolla kaikkien silmäterä.

IMG-20190519-WA0011.jpg

Nyt ollaan totuteltu tässä laumassa elämistä reilu viikko, ja vaikka julkaisemani pentukuvat ovat suloisia, niin ihan yhtä suloisesti ei kaikki kuitenkaan ole sujunut. Jo ensimmäisenä iltana täällä kotonamme Koiramäellä Kehrä satutti ulkona juostessa jalkansa niin, että minulle tuli huoli. Se ei kuitenkaan ollut pientä kipua kummempaa. Seuraavana päivänä ensimmäisellä metsälenkillä Kehrä ehti nyhtäistä korvasienestä palan.

DSC_00382.JPG

En saanut tyttöä oksentamaan kotikonstein, joten siitä oli lähdettävä saman tien eläinlääkäripäivystykseen kylille. Onneksi sieni saatiin pois vatsasta, eikä myrkky ollut ehtinyt imeytyä, sillä sieni oli ruoan seassa. Toissa päivänä aamulla Kehrä söi puutarhassa olleen (ei myrkyllisen, mutta ruuaksi sopimattoman) sienen, ja paha olo alkoi oksentamisella ja jatkui ripuloinnilla, joka kesti iltaan asti. Samaan aikaan Kuura ruikunsi vuorokauden varmaankin saamansa punkki- ja matolääkkeen johdosta. Kuuralta oli aivan veto pois, eikä se reagoinut puheeseeni tai käsittelyyni juuri mitenkään, makasi vain suorana sängyssä. Itkuhan siinä jo tuli, kun ajattelin, että nytkö on Kuuran aika lähteä. Tämän koko ajan olen itse ollut aivan järkyttävän kipeä, että kaikki voimat ovat menneet pelkästään kusen ja paskan siivoamiseen. Hain apteekista koirille ripulilääkkeet, ja molemmat koirat alkoivat voimaan hyvin jo samana iltana. Tällä hetkellä myös oma flunssani tuntuu jättäneen pahimman taakseen.

DSC_0478-01.jpeg

No, nämä ovat olleet niitä ikäviä kommelluksia, joilta ei voi välttyä, kun koirien kanssa pelaa. Hyvää on kuitenkin se, että Kehrä on kotoutunut hyvin ja tulee Kuuran kanssa toimeen. Olen niin ylpeä Kuurasta, ettei se noteeraa pentua juuri mitenkään ja sen pinna kestää turkinnyhtäisyjä ja hyppelyä. Jermu sen sijaan on vähän murissut Kehrälle, joten niitä ei ole pidetty samassa tilassa kuin ihan lyhyitä aikoja, että saavat rauhassa totutella toisiinsa. Kehrä on myös oppinut muutamien juttujen perusteita. Harmikseni sisäsiisteys ei kuitenkaan ole juurikaan edennyt, sillä en ole yksinkertaisesti jaksanut tässä taudissa seistä ulkona odottaen, että koira paskantaa, Kehrällä se kun ottaa aikansa. Mutta pikkuhiljaa mennään eteenpäin.

Kehrän sienestysharrastukselle sen sijaan lyödään stoppi heti alkuunsa. Eilen illalla kiersin tonttia ja poljin sieniä kontoon. Toivottavasti kohta saamme hankittua ruohonleikkurin, niin tämä nurmikenttä vedetään sileäksi matalimmalla mahdollisella terällä.

Alkuun minua jännitti uusi tilanne, onhan Kehrä ensimmäinen koiranpentuni. Nyt jo kuitenkin olen löytänyt luottamuksen itseeni ja olen varma, että kyllä tästä hyvä tulee. En malta odottaa tulevaa syksyä ja minun ja Kehrän tulevia seikkailuja. Isoja päätöksiä täytyy harkita joka kantilta, mutta kannustaisin ajattelemaan siten, että elämä on nyt, ei välttämättä enää huomenna tai ylihuomenna. Haaveita ei toteuta kukaan muu puolestasi, jos et itse sitä tee.

Tuulia



2 kommenttia . Avainsanat: suomenpystykorva, kansalliskoira, lintukoira, metsästyskoira, koiranpentu

KANALINNUSTAJIEN SYKSY

Sunnuntai 21.10.2018 klo 12:25 - Erätuulia

Useat ovat kysyneet minulta, että mitä mieltä olen tämän vuoden harvinaisen pitkästä kanalintukaudesta. Minusta tämä aihe ansaitsee ihan oman postauksensa, joka tulee nyt.


IMG_20181014_121022_776.jpg


Viime helmikuussa luin kolumnin, jossa ehdotettiin metsäkanalintujen viiden vuoden täysrauhoitusta. En ymmärrä, että miten kukaan suomenpystykorvalla metsästävä voi ajatella moisen ratkaisun (kanalintujen viiden vuoden täysrauhoituksen) olevan millään tasolla hyvä. Jos metsäkanalintujen metsästäminen kiellettäisiin, olisi myös yhden eräkulttuurimme, eikä pelkästään eräkulttuurin vaan koko suomalaisuuden yhden rikkaimman perinteen tulevaisuus vaakalaudalla. Se olisi mielestäni suurempi paha kuin kannanverotus metsästämällä, joka on prosentuaalisesti hyvin pientä verrattuna muihin kantaa rokottaviin tekijöihin.

IMG_20181015_140009_908.jpg


Kanalinnustuskausi on tänä vuonna pidempi kuin miesmuistiin - kirjaimellisesti. Monet vanhemmat metsästäjät ovat sanoneet, etteivät muista, että kausi olisi ollut koskaan näin pitkä heidän elinaikanaan. On mielestäni hienoa, että tämän vuoden elinvoimainen lintukanta on huomioitu pidemmillä metsästysajoilla. Se tarkoittaa pelkkää hyvää suomenpystykorvaharrastajille ja mikä parasta - tietää myös uusia harrastajia, mikä ennen kaikkea hyödyttää suomenpystykorvalla metsästämistä harrastuksena sekä tuo lupausta rodun jatkuvuudelle yleensä. Ainoa keino, miten tämä perinteikäs metsästystyyli voi jatkua, on se, että uudet ja myös nuoret harrastajat innostuvat lajista ja ottavat koiria. Miksi kukaan ottaisi suomenpystykorvaa itselleen, jos sille ei saisi pudottaa viiteen vuoteen lintua? Itse en ole vielä kouluttanut suomenpystykorvaa metsälle pennusta, mutta on selvää, että se ensimmäinen pudotus on hurjan tärkeä koko prosessissa. 

DSC_7133-01.jpeg


Ehdotusta viiden vuoden täysrauhoituksesta kommentoitiin aika tavalla. Mieleeni jäi erityisesti kommentti: "Samaa mieltä, mut huono homma sille joka o just ottanu pystärin". Se ei ole mikään "huono homma jos on just ottanu pystärin", vaan kyseessä olisi paljon suurempi problematiikka kuin yksittäisen henkilön yksittäinen koira. Koko metsästysperinne saattaisi hiljalleen kuihtua pois, mikä tekisi auttamatta hallaa myös rodulle.

_20181021_121042.JPG


Toki suomenpystykorvalla voi metsästää myös muuta riistaa kuin lintuja, mikä on erittäin kiehtovaa. Tulevaisuudessa rodun käyttötarkoitus saattaa muovautua kullekin aikakaudelle sopivaksi. Mutta ei nyt vielä luovuteta, kun kanalintuja on metsät täynnä.

Tuulia



4 kommenttia . Avainsanat: suomenpystykorva, kansalliskoira, lintukoira, metsästyskoira, kanalinnustus

KUURA, SUOMENPYSTYKORVA

Maanantai 27.8.2018 klo 19:16 - Erätuulia

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta suomenpystykorva? Mieti hetki. Anna, kun arvaan - se kuva lapsuuden mummolassa häkin perällä räkyttävästä, turhautuneesta koirasta, jota kaikki pelkäsivät. Muutaman kerran vuodessa se otettiin häkistä pois, silloin kun lähdettiin metsälle.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minulle on tullut uusia ihmisiä kylään, jotka ovat jo etukäteen sanoneet: "Mä voin sitten vähän pelätä sitä sun koiraa, naapurissa oli sellainen ja se puri aina." Toinen tuttu lausahdus on: "Suomenpystykorva mahtaa kyllä olla maailman kaunein koira. Harmi, että se räksyttää kokoajan, ei kyllä sovi kerrostaloon." Edellä kuvattu asenne suomenpystykorvasta on vanhanaikainen. Kaikilla ei ole etuoikeutta asua maalla ja suomenpystykorvan ottaminen kerrostaloon mietityttää. Väitän, että nämä vanhanaikaiset asenteet ovat monelle se seikka, jolla päätös rotuvalinnasta tehdään, suomenpystykorvan tappioksi. Haluan muuttaa näitä asenteita kertomalla omakohtaisia kokemuksia rodusta sekä metsästyskaverina että sisäkoirana. 
IMG_20170831_104543_135.jpg

Suomenpystykorva on haukkuherkkä ja sen kuuluukin haukkua, siitä syystä se on kautta aikain ollut myös ensiluokkainen vahtikoira - meidän tontille ei tulla salaa. Suomenpystykorva ilmoittaa havaitsemastaan liikehdinnästä varmasti, jos sitä pidetään ulkona. Rotu kuitenkin vaatii erittäin paljon aktiviteettia, eikä pelkkä häkkielämä riitä sille millään. Tällöin koira voi purkaa turhautumistaan niin sanotulla "tyhjän haukkumisella". 

Meidän Kuura oli tyhjänhaukkuja. Se oli niin huomionhakuinen, että pihalla ollessaan se usein haukkui turhanpäiväisiä asioita ihan vain ilmoittaakseen, että sekin on täällä. Kuura kaipasi paljon ihmisten seuraa, muuta hyväksyntää ja se on muutenkin erittäin miellyttämishaluinen. Välillä Kuura pääsikin sisälle, ja kusi välittömästi rakon tyhjäksi keskelle lattiaa. Jotkut väittävät, etteivät koirat osaa vinoilla, mutta minä väitän toisin.
2017-09-13_11.40.34_1.jpg

Kuura muutti ulkoa kanssani kerrostaloon 1,5 vuotta sitten. Opetteluvaiheessa se haukkui kaikki oudot, käytävästä tulevat äänet, mutta se oppi hyvin nopeasti, ettei niitä ääniä tarvitse haukkua. Nykyään se ei reagoi muualta tuleviin elämisen ääniin millään tavalla paitsi, jos joku tulee oven taakse. Sisään tulevat vieraat haukutaan aina, mutta tervehtimisen jälkeen se rauhoittuu hyvin nopeasti.
2018-08-27_05.55.21_1.jpg

Kuura sai kaipaamansa hyväksynnän ja pääsi sisäkoiraksi. Aluksi en päästänyt sitä makuuhuoneeseen, mikä tarkoitti yön aikana olohuoneeseen ilmestynyttä kusilammikkoa. Kun aloin päästää sitä kanssani nukkumaan, yökuseminen (protestointi) loppui siihen paikkaan. Vaikka suomenpystykorva on seurallinen rotu, Kuura on jopa suomenpystykorvaksi aivan uskomattoman seurankipeä. Joku joskus kommentoi, että "suomenpystykorvasta saa kaverin vaikka saunanpesuun". Allekirjoitan joka kirjaimen. Kuura seuraa minua vaikka hamaan tappiin asti, missä ikinä kuljenkin.

Haukkumattomuuden ja sisäsiisteyden Kuura siis oppi 7-vuotiaana. Suomenpystykorva on älykäs rotu. Miten paljon sille voikaan opettaa pennusta asti?
2018-08-27_05.48.42_1.jpg

Kuura orjailee minua myös metsällä. Se etenee vasta sitten, kun annan siihen luvan liikkumalla itsekin. Kuuran hakulenkit eivät ole kovin pitkiä, se hakee noin 300 metrin päästä ja tulee sitten takaisin. Käytännössä liikun itse aina sen verran, että rohkaisen Kuuraa etenemään ja sitten jään vain paikoilleni odottelemaan. Kun haukku alkaa, sydän jättää yhden lyönnin välistä. Silloin lähden hiipimään kohti haukkua. Se on paras näky ikinä, kun oma koira haukkuu lintua.
2018-08-27_05.59.20_1.jpg

Kuura haukkuu isoja kanalintuja sekä oravia, joskus myös sorsaa. Sitä kiinnostaa myös pienpetojen jäljet, peurat ja jänikset. Kuura ei ole ainakaan minun kokemusteni mukaan hirviverinen eikä se hauku esimerkiksi pyytä. Minulla on myös niin vähän metsästyspäiviä Kuuran kanssa takana, että en pysty sanomaan, toimiiko se pienpedoille vai ei, se on meillä molemmilla vielä opettelun asteella. Yritystä kuitenkin on.
2018-08-27_05.57.44_1.jpg

Minä en ole vielä päässyt pudottamaan Kuuralle lintua, vaikka tilanteita on ollut. Kuuralle on kuitenkin niitä pudotettu ja se on minunkin suuri haaveeni ja tavoitteeni. Kuura on jo 8-vuotias, joten olisi suotavaa, että pääsisimme toteuttamaan haaveen tänä syksynä. Tänä vuonna lintukannat ovat elinvoimaiset, joten meillä on todellakin hyvä sauma onnistua. Kuura on uskollisin ystäväni eikä se jättäisi minua milloinkaan, missään tilanteessa. Haluan ehdottomasti sille kiitoksena tästä kaikesta onnistumisen, vaikka se olisikin minulle isompi asia kuin koiralle. Mikäli onnistuisimme, se tulisi todennäköisesti olemaan elämäni onnellisin päivä.

Olen itsekin vasta aloittelija, ja Kuura on ollut täydellinen kaveri minulle näiden hommien opetteluun. Kunhan kokemus karttuu, perheemme tulee kasvamaan yhden narttupystykorvan verran. Se tosin tapahtuu vasta sitten, kun metsästysmaat ovat meitä lähempänä kuin 400 kilometrin päässä. Vaikka pentu olisi ihana asia, on pakko ajatella järjellä. Pennun on päästävä metsään oppiakseen asioita, eikä se onnistu optimaalisesti tällä hetkellä. Vaikka suomenpystykorvalla metsästys ei ole helpoimmasta päästä laji, niin mikään ei estä aloittelijaa ottamasta suomenpystykorvaa, vaikka ihan ensimmäiseksi rodukseen. Kattava perehtyminen lajiin riittää. Sitten vain metsään. En näe myöskään mitään estettä, miksei suomenpystykorvaa voisi ottaa sisäkoiraksi.
IMG_20171126_142642_543_1.jpg

Kotona kun olemme, Kuura lähinnä makaa joko vieressäni, selkäni takana tai jalkojen juuressa. Se on aina valmis lähtemään ulos, vaikka se viihtyykin sisällä erittäin hyvin, joten laiskan ihmisen koirarotu se ei ole. Välillä Kuura villiintyy ja tarvitsee jatkuvaa tekemistä. Sen energia ei purkaudu, jos sitä käyttää postilaatikolla ja takaisin. Lapualla olen välillä joutunut pitämään Kuuraa ulkotarhassa yön yli. Se on sopeutunut sinnekin tauon jälkeen aina oikein hyvin siitä huolimatta, että saa nykyään nukkua sängyssä. Ulkotarhassa se makoilee hiljaa ja tarkkailee tilannetta. Kuura on muuttunut niiltä ajoilta, kun se oli lähes 100% ulkokoira. Kuura on myös yhä enemmän yhden ihmisen koira, se ei välttämättä lähde ulos eikä noudata muiden kutsuja kuin minun.

Lenkillä kaulapannassa ollessaan Kuura vetää, mutta valjaissa veto vähenee ja kun juoksemme, se tulee ihan vierellä. Kuura on mukana joka paikassa, minne menen, joten se matkustaa kohtalaisen paljon auton kyydissä ja sielläkin makaa hiljaa, jos sille on oma boksi. Jos autossa ei ole koiraboksia, se on haukkuherkempi myös autossa. Kuura on myös vanhalla iällä oppinut sosiaalisiin tilanteisiin, nykyään en jännitä enää sen ja vieraiden koirien tapaamisia. Kesällä olimme Jämsässä, ja Kuura viihtyi omakotitalon pihassa ilman hihnaa suuren koiralauman kanssa tontin rajoja kunnioittaen, kuten muutkin tekivät. 
2018-08-27_05.50.57_1.jpg

Suomenpystykorva tarvitsee aktiviteettia, rodunomaista tekemistä eli metsää ja se on erittäin reviiritietoinen. Joskus suomenpystykorvalla tulee erimielisyyksiä myös isäntänsä kanssa ja tappelun tullessa toisen koiran kanssa ainakaan Kuura ei peräänny. Kipakka luonne onkin yksi asia, mistä pidän, kyllä sitä pitää vähän luonnetta olla. Riitatilanteessa olen joutunut muutaman kerran kurittaa Kuuraa, mutta nykyään pelkkä äänen korottaminen riittää. Yhteiselomme täällä on leppoisaa. Kuura tulee viereeni nukkumaan aina, kun menen sänkyyn ja pääasiassa myös nukkuu niin pitkään kuin minäkin nukun. Kuura on ollut myös erittäin terve, siltä on ikänsä aikana poistettu kaksi huonoa hammasta ja nyt sillä on iän tuomaa, alkavaa nivelrikkoa. Suomenpystykorville kasvaa usein häiritseviä luomia silmäluomiin. Kuuralla on yksi sellainen, mutta se ei eläinlääkärin mukaan ole koiraa häiritsevä.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole muita rotuvaihtoehtoja. Olen haaveillut suomenajokoirasta, mutta tiedän, että suomenpystykorva tulee aina olemaan ykkösvaihtoehtoni, olen kasvanut siihen. Kuura ei ole ehkä se tyypillisin esimerkki suomenpystykorvasta rotuna, mutta se on sellainen kuin on ja minulle paras koira. Minulta on kysytty myös paljon sitä, mitä mieltä olen metsäkanalintujen metsästysajan pidentämisestä. Siitä tulen kirjoittamaan postauksen myöhemmin.

Tuulia



5 kommenttia . Avainsanat: suomenpystykorva, kansalliskoira, lintukoira, metsästyskoira