HIANO OLLA KOTONA

Tiistai 16.4.2019 klo 21:04 - Erätuulia

Viimeiset pari päivää on ollut ulkona aivan mielettömän upea keli, niin lämmin, että jopa huppari ja kaulahuivi tuntuivat liioittelulta. Näille kahdelle vapaapäivälle olisin keksinyt ihan mitä tahansa muuta tekemistä kuin viimeisten muuttotavaroiden järjestelyn ja asunnon siivoamisen lattiasta kattoon. Vaan nytpä on nekin tehty, ja kaikki tavarat ovat viimein paikoillaan.


_20190416_204839.JPG


Tässä on kuukauden verran asusteltu taas kotoseudulla, eikä uusi työpaikkakaan ole enää niin kovin uusi. Fiilikset tiivistettynä: tällä kertaa riskinotto kannatti.


Ajelen työmatkoja vajaat pari tuntia päivittäin, ja en ole vieläkään kyllästynyt tuijottamaan matkani varrella aukeavia loputtomiin jatkuvia peltoja. Eihän siellä vielä mikään kasva, mutta en silti voi olla katsomatta niiden suuntaan enkä ihmettelemättä, kuinka kauas ne jatkuvat ja kuinka kauas pystyy näkemään ilman, että maa kohoaa näkökentän eteen. "Täällä on pilvet niin alhaalla", oli erään työkaverini itäsuomalainen sisar sanonut Etelä-Pohjanmaalla vieraillessaan. Olen yrittänyt miettiä, mitä se tarkoittaa. Varmaankin maanraja on niin "matala", että myös pilvet näyttävät olevan matalammalla kuin mäkisemmällä seudulla.


IMG_20190410_205626_902.jpg


Etelässä eräs henkilö kysyi, mikä siellä Etelä-Pohjanmaalla on parasta. Vastasin empimättä, että luonto, metsät ja pellot. Toinen työkaverini purskahti nauruun ja meinasi samalla sylkäistä kultakatriinat suustaan: "Onhan täälläkin mettää ja peltoa!" On, ja (etelässä) asumallani paikkakunnalla mitä kaunein ja monimuotoisin luonto onkin, mutta se ei ole silti sama asia kuin Etelä-Pohjanmaan aakeat pellot ja metsät, joissa olen itse kasvanut ja joita itse kaipasin etelässä asuessani päivittäin. Tiedän, etteivät kaikki ihmiset näe kauneutta ympärillään eivätkä kaikki ihmiset ole kiinnostuneita luonnossa olemisesta. Kaikki eivät pysty myöskään näkemään sen oman kuplansa ulkopuolelle, minullekin on moni itäsuomalainen sanonut, että "eihän täällä ole yhtään mitään" viitaten Etelä-Pohjanmaan pitkiin peltoihin. Maisemat eivät varmasti olekaan samanlaiset kuin esimerkiksi Itä-Suomessa, eikä kunkaan alueen komeutta ole mielestäni tarpeen lähteä keskenään vertailemaan. Mielestäni joka paikka on sillä omalla tavallaan kaunis, eikä se oma kotipaikka sulje pois toisen paikan kauneutta millään tavalla. En myöskään puhuisi pelloista niinkään vähättelevään sävyyn - on hyvä muistaa, mistä ruoka tulee lautaselle.


_20190416_204920.JPG

Lauantaina ajelin myöhään illalla työpaikalta kotiin tuttua peltomaisemaista reittiä. Aurinko oli juuri laskenut ja tummansinistä taivaanrantaa reunusti persikkaiset värit. Katselin Kyröönjoella uivaa satapäistä joutsenparvea, jota katselen joka aamu, kun ajan töihin. Joutsenet sekä jokivarrella kasvavat puut heijastelivat joen pintaan kauniisti. "Tuo näky on pakko saada valokuvata joskus", ajattelin. Kuvittelin, miltä ilma tuoksuisi. Halusin kovasti pysähtyä ja vetää keuhkoni täyteen raitista maalaisilmaa. Minulla oli kuitenkin kiire kotiin, joten tyydyin avaamaan autosta ikkunan. Kun olin valmistautunut haistamaan kevään tuoksun, ikkunasta todella tulvahti kevään tuoksu - nenäkarvani poltti ammoniakkinen sianpaskan haju. Painoin ikkunan takaisin kiinni.


Seuraavana päivänä pakotin teuvalaasen ajamaan kanssani joutsenjoelle järjestelmäkamera muassani. Ei joutsenen joutsenta missään.


_20190416_204855.JPG

En ole enää pitkään aikaan pitänyt kesää mitenkään vuodenajoista erityisenä. Tänä vuonna odotan kuitenkin kesää enemmän kuin sitten kouluaikojen. Uskon sen johtuvan siitä, että haluan nähdä viljapeltojen kasvavan täyteen kukoistukseensa ja haistaa niiden tuoksun, kodin tuoksun (muunkin kun paskan). Viime kesänä ne viikonloput olivat parhaita, kun pääsi käymään Etelä-Pohjanmaalla ja vetää keuhkot täyteen paikallista happea. Nyt saan viettää täällä koko tulevan kesän.


Muutokset omassa hyvinvoinnissa ovat silminnähtävät. Jatkuva ikävä on ohi ja sen myötä usein toistuneet itkukohtaukset ovat loppuneet. Sitä oloa oli jatkunut niin pitkään, että pidin pillitystä osana normaalia minää ja oman sukupuoleni hormonitoiminnan heittelyä, mutta nyt, kun mieli on tyyni kokoajan, olen tajunnut, että kaikki johtui koti-ikävästä. Kyllä itkeä saa ja voi jos siltä tuntuu, vaikka välillä se hävettäisikin, mutta kyllä se pidemmän päälle käy helvetin raskaaksi kun joka kerta oven selkänsä takana kiinni lyödessään kyyneleet ja räkä alkavat valua pitkin naamaa kuin pienellä lapsella. Se lähtemisen tuska oli niin suurta, että en toivo sitä omalle kohdalleni enää koskaan.


Tuulia




4 kommenttia . Avainsanat: koti, etelä-pohjanmaa

TAKAISIN KOTIIN

Maanantai 25.2.2019 klo 14:12 - Erätuulia

Jonkun aikaa on ollut hiljaiseloa Erätuulian somessa, sillä pää on ollut niin täynnä omia asioita viime aikoina, että on ollut todella vaikeaa yrittää keskittyä mihinkään muuhun. Hyvin intensiivisen pohdinnan jälkeen tulin kuitenkin minua pitkään askarruttaneessa asiassa ratkaisuun ja tuntuu siltä, että tein oikein.

Me muutetaan Kuuran kanssa takaisin Etelä-Pohjanmaalle.

_20190225_140458.JPG

Syy asettua Etelä-Suomeen oli puhtaasti työsidonnainen. Pääsin hyvin nopeasti työhön ja nimenomaan siihen tehtävään, johon olin aina halunnut ja johon on vaikea päästä. Työpaikka oli varmasti paras, jossa olin koskaan ollut ja en ihmettele yhtään, jos parempaa ei vastaan enää tule. Tämän parin vuoden työrupeaman aikana useat Etelä-Pohjanmaan ystävät ovat etääntyneet harvojen tapaamisten myötä. Muistan, kuinka jännittynyt olin silloin kun muutin etelään. Ystävät lohduttivat ja lupasivat tulla käymään, mutta eipä ole kahteen vuoteen ketään näkynyt. Jokaisella on oma elämä kiireineen, joten ymmärrän hyvin, ettei joka paikkaan ehdi, vietänhän itsekin aikani mielelläni Etelä-Pohjanmaalla ollessani koirien kanssa metsässä. Jos näkee ihmistä ja vaihdat kuulumisia kerran vuodessa, ei yksinkertaisesti voi pysyä toisen elämässä kärryillä. Sinä aikana kuitenkin useista työkavereista tuli minulle hyviä ystäviä, vaikka vuosi siihen meni, että vietin jonkun kanssa vapaa-aikaani etelässä. Muutama niistä ihmisistä jää ihan varmasti elinikäisiksi ystäviksi, asuimmepa missä päin Suomea tahansa. Nautin kuitenkin arjestani etelässä, työstä ja treenaamisesta. Ajattelin, etten tule ihan helposti luopumaan työpaikastani, se oli minulle sanoinkuvaamattoman tärkeä.

_20190225_140515.JPG

Viime kesänä elämääni tuli kuitenkin jotain, joka meni kaiken muun edelle. Elämä oli siihen saakka ollut jatkuvaa taistelua, mutta kun tapasin teuvalaasen, tuntui kuin sydämellä ollut paino olisi keventynyt puolella. Seisoimme eräässä eteläpohjalaisessa näkötornissa ja katsoimme keltaisena loistavaa rypsipeltoa. Itkin ja sanoin, että tänne mun on päästävä takaisin. Pelkästään tätä muistellessani ja kirjoittaessani meinaa nytkin kihota kyynel silmäkulmaan. Taisi siis käydä niin, että elämään tuli vihdoin jotain muutakin iloista kuin työ. Aloin huvikseni selata työpaikkoja kotoseudulta.

Vuoden alussa näin oman alani avoimen paikan, joka oli erittäin pienellä paikkakunnalla ja jonka tehtävä oli aivan päinvastainen, jossa sillä hetkellä olin. Palkka pienenisi, työmatka pitenisi, kaikki menisi uusiksi. Mutta se, mitä saisin tilalle, olisi parempaa kuin mikään muu. Saisin asua siellä minne oikeasti kuulun ja sen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan toteuttaa kaikki tulevaisuuden haaveeni. Hain paikkaa - ja sain sen.

_20190225_135834.JPG


Äänet, riemut kaupungin

Oon elänyt ennenkin

Sitäkö onni on

Olla vaan onneton?

Mennään sinne missä järven pinta kimaltaa

Missä tuuli taittaa koivunlatvat maata kumartamaan

Missä valtameret pelloilla on joen tulvaa vaan

Sinne missä latomeri peilaa tulvaan kuvansa

(Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Tehtaankatu)


Uuden työn aloitan muutaman viikon kuluttua. Tällä hetkellä olen hieman pyörällä päästäni, mutta mikään ei tunnu luontevammalta kuin palata takaisin kotiin.


Tuulia




4 kommenttia . Avainsanat: koti, etelä-pohjanmaa