KEHRÄ TULI TALOON

Keskiviikko 29.5.2019 klo 16:06 - Erätuulia

Oli helmikuu. Istuskelin iltaa Nummelassa yksiössäni ja mietin. Olin juuri päättänyt, että Kuuraa en sinä talvena enää irti päästä. Talven kylmyys ja lumihanki olivat pistäneet mummun jäseniä kolottamaan, eikä alkukaudenkaan liikkuminen enää ollut viime syksyn veroista. Oli aika hyväksyä, että Kuuran on pikkuhiljaa siirryttävä eläkkeelle. Jos en hankkisi uutta koiraa, tuleva syksy menisi aivan harakoille metsästyksen suhteen, minulle kun koirat ovat tämän elämäntavan suola. Mutta miten minä voisin hankkia koiranpennun, kun asun keskellä kaupunkia ja metsästysmaat ovat aina viiden tunnin ajomatkan päässä? En minä voisi saada koiranpentua, niin kuin en ole voinut koko elämässäni aikaisemminkaan, syystä tai toisesta. Vaikka siitä olin aina haaveillut, niin aika ei olisi vieläkään oikea.

DSC_0410-01.jpeg

Sitten aloin pohtia asioita täysin uudelta kantilta. Olen haaveillut monista asioista jo niin pitkään. Milloin minä sitten alan asioita toteuttaa, jos en nyt, kun olen hankkinut itselleni ammatin ja ovet ovat avoinna ihan mihin tahansa? Jos niitä päätöksiä ei vain tee, niin koskaan ei takuulla tule oikea aika yhtään millekään. Liityin samana iltana Facebookin ryhmään nimeltä Suomenpystykorva, pentupalsta.

_20190515_202640.JPG

Pentupalstalla vastaani tuli jo muutaman päivän vanha ilmoitus alkuunlaitetusta yhdistelmästä, joka herätti mielenkiintoni välittömästi. Kuvaus emästä oli juuri sitä, mitä itse haluaisin tulevalta koiraltani. Lisätietoja isästä antaisi kyseisen koiran omistaja. Päätin välittömästi soittaa emän omistajalle, vaikka arvasin, että kyseisellä henkilöllä oli puhelin soinut varmasti tauotta. Ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia, mutta yritettävä on aina. Kädet täristen näppäilin numeron.

DSC_0014-01.jpeg

Langan toisesta päästä vastasi mukava ja asiallinen nuori mies, joka kertoi omistamastaan koirasta pitkät pätkät. Joka lauseella olin aina vain vakuuttuneempi, että tästä koirasta tullut pentu sopisi omiin tarkoitusperiini täydellisesti. Uroksesta minulle riitti alustavasti tieto, että se oli käyttövalio. Myöhemmin soitin kuitenkin myös uroksen omistajalle, joka kertoi minulle näyttöjen lisäksi myös koiran luonteesta. Myös uros vaikutti kertoman perusteella miellyttävältä.

Ensimmäisessä puhelussa ei vielä sovittu mitään, eihän ollut edes tietoa, oliko tiineys onnistunut. Tuleva kasvattaja pyysi minua kertomaan itsestäni, joten latasin peliin kaiken, mitä minulla oli taustoistani, arvoistani ja tulevaisuuden suunnitelmistani kerrottavaa. Kerroin, mitä haluaisin koiran kanssa harrastaa ja että se tulisi aluksi yksiööni kaupunkiin, mutta kunhan saisin töitä Etelä-Pohjanmaalta, lähtisimme välittömästi lähemmäs metsästysmaita. Tuleva kasvattaja sanoi, että hänellä on puhelin soinut yhtä soittoa, mutta että minun touhuni kuulostavat hyviltä. Jäin toiveikkaana odottamaan seuraavaa puhelua, kun emä olisi ultrattu ja tiineys varmistunut.

DSC_0045-01.jpeg

Reilun viikon päästä otimme uuden puhelun, ja ultraäänitutkimus oli onnistunut ja emän masussa oli näyknyt sydämiä. Siinä vaiheessa olin pistänyt jo tuulemaan, hakenut Pohjanmaalta töitä ja saanut paikankin. Tuleva kasvattaja sanoi, että hän on miettinyt asiaa, ja mikäli narttu tulee, niin se lähtee sitten minulle Etelä-Pohjanmaalle. Puhelun jälkeen itkin, olin silloin Prismassa. Kaikista niistä soittajista minä, en voinut uskoa asiaa todeksi.

Olin ollut uudessa työpaikassa kaksi päivää, kun kasvattajalta tuli ilmoitus, että pennut ovat syntyneet, yksi uros ja kolme narttua. Odotus jatkui viikko kerrallaan, pennut kasvoivat ja kehittyivät normaalisti. Kolme viikkoa ennen pennun noutoa löimme Teuvalaasen kanssa talokaupat lukkoon. Kauppakirjat kävimme allekirjoittamassa Kehrä-tyttö kainalossa sen oltua meillä vain vajaan vuorokauden. Voitte varmaan uskoa, kuka oli Habitan toimistolla kaikkien silmäterä.

IMG-20190519-WA0011.jpg

Nyt ollaan totuteltu tässä laumassa elämistä reilu viikko, ja vaikka julkaisemani pentukuvat ovat suloisia, niin ihan yhtä suloisesti ei kaikki kuitenkaan ole sujunut. Jo ensimmäisenä iltana täällä kotonamme Koiramäellä Kehrä satutti ulkona juostessa jalkansa niin, että minulle tuli huoli. Se ei kuitenkaan ollut pientä kipua kummempaa. Seuraavana päivänä ensimmäisellä metsälenkillä Kehrä ehti nyhtäistä korvasienestä palan.

DSC_00382.JPG

En saanut tyttöä oksentamaan kotikonstein, joten siitä oli lähdettävä saman tien eläinlääkäripäivystykseen kylille. Onneksi sieni saatiin pois vatsasta, eikä myrkky ollut ehtinyt imeytyä, sillä sieni oli ruoan seassa. Toissa päivänä aamulla Kehrä söi puutarhassa olleen (ei myrkyllisen, mutta ruuaksi sopimattoman) sienen, ja paha olo alkoi oksentamisella ja jatkui ripuloinnilla, joka kesti iltaan asti. Samaan aikaan Kuura ruikunsi vuorokauden varmaankin saamansa punkki- ja matolääkkeen johdosta. Kuuralta oli aivan veto pois, eikä se reagoinut puheeseeni tai käsittelyyni juuri mitenkään, makasi vain suorana sängyssä. Itkuhan siinä jo tuli, kun ajattelin, että nytkö on Kuuran aika lähteä. Tämän koko ajan olen itse ollut aivan järkyttävän kipeä, että kaikki voimat ovat menneet pelkästään kusen ja paskan siivoamiseen. Hain apteekista koirille ripulilääkkeet, ja molemmat koirat alkoivat voimaan hyvin jo samana iltana. Tällä hetkellä myös oma flunssani tuntuu jättäneen pahimman taakseen.

DSC_0478-01.jpeg

No, nämä ovat olleet niitä ikäviä kommelluksia, joilta ei voi välttyä, kun koirien kanssa pelaa. Hyvää on kuitenkin se, että Kehrä on kotoutunut hyvin ja tulee Kuuran kanssa toimeen. Olen niin ylpeä Kuurasta, ettei se noteeraa pentua juuri mitenkään ja sen pinna kestää turkinnyhtäisyjä ja hyppelyä. Jermu sen sijaan on vähän murissut Kehrälle, joten niitä ei ole pidetty samassa tilassa kuin ihan lyhyitä aikoja, että saavat rauhassa totutella toisiinsa. Kehrä on myös oppinut muutamien juttujen perusteita. Harmikseni sisäsiisteys ei kuitenkaan ole juurikaan edennyt, sillä en ole yksinkertaisesti jaksanut tässä taudissa seistä ulkona odottaen, että koira paskantaa, Kehrällä se kun ottaa aikansa. Mutta pikkuhiljaa mennään eteenpäin.

Kehrän sienestysharrastukselle sen sijaan lyödään stoppi heti alkuunsa. Eilen illalla kiersin tonttia ja poljin sieniä kontoon. Toivottavasti kohta saamme hankittua ruohonleikkurin, niin tämä nurmikenttä vedetään sileäksi matalimmalla mahdollisella terällä.

Alkuun minua jännitti uusi tilanne, onhan Kehrä ensimmäinen koiranpentuni. Nyt jo kuitenkin olen löytänyt luottamuksen itseeni ja olen varma, että kyllä tästä hyvä tulee. En malta odottaa tulevaa syksyä ja minun ja Kehrän tulevia seikkailuja. Isoja päätöksiä täytyy harkita joka kantilta, mutta kannustaisin ajattelemaan siten, että elämä on nyt, ei välttämättä enää huomenna tai ylihuomenna. Haaveita ei toteuta kukaan muu puolestasi, jos et itse sitä tee.

Tuulia



2 kommenttia . Avainsanat: suomenpystykorva, kansalliskoira, lintukoira, metsästyskoira, koiranpentu