KANALINTUJAHDISSA LAPIN ERÄMAILLA

Torstai 20.9.2018 klo 18:45 - Erätuulia


En todella voisi olla enää enempää reissussa rähjääntynyt, eikä voisi Kuurakaan. Nyt, kun olen kesäloman jälkeen ollut muutaman päivän arjensyrjässä kiinni, alkaa pikkuhiljaa elimistökin sopeutua normaaliin elämään. Vaan oli meillä niin upea reissu, että kaikki on tämän arvoista!

IMG_20180914_182245_734.jpg

Tarkempaa paikkakuntaa mainitsematta viikko vierähti pohjoisessa, korkealla Suomen Lapissa. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt noin korkealla, mutta paikallinen luonto vei sydämeni heti. Ruska oli mennessä vielä puhkeamassa, mutta viikon edetessä mustikanvarvut näyttivät päivä päivältä punaisemmilta ja lehtipuiden lehvät keltaisemmilta. Pitkästä aikaa näin porojakin (Kuura innostui niistä myös, mutta ei onneksi kovin kauas niiden perässä juossut). 

DSC_6254-01.jpeg

Mikä porojakin enemmän sydäntäni lämmitti, on se, että näin metsässä kanalintuja. Tämä syksy on aivan toisenlainen kuin viime syksy, jolloin näin Suomessa tasan yhden metsäkanalinnun. Poikueet ja vanhat linnut olivat metsässä oikea ilo silmälle ja koirat pääsivät haukkumaan. Ainoastaan riekko jäi tälläkin kertaa vielä näkemättä, ehkä ensi vuonna?

IMG_20180911_190831_042.jpg
IMG_20180911_190831_051.jpg
Osaltani linnut jäivät ampumatta. Yksi pudotus Kuuralle olisi ollut oikea reissun kruunu, mutta en osaa tästäkään olla pahemmin harmissani. Olen suomenpystykorvalla metsästävänä täysi aloittelija, ja minulle on jo paljon, että pääsin kuulemaan oman koirani lintuhaukkua. Se, etten päässyt ampumahollille asti, ei ole mikään maailmanloppu. Kyllä meidän aika vielä tulee.

DSC_6367-01.jpeg

Kävin metsällä sekä isäni kanssa että yksin. Tuntuu, kuin olisin jälleen kerran ylittänyt itseni, en ole nimittäin ikinä ollut noin syvällä metsässä yksin. Alkuun minua jännitti, mutta jännitys kyllä katosi hyvin nopeasti, kun tulivat ensimmäiset linnut polulla vastaan ja haukku alkoi. Toki reittini, joita kuljin, olivat helppoja, mutta silti. Kyllä se ihan mukavalta tuntuu, kun oma suuntavaisto on yhteisössä yleinen vitsi ja siitä huolimatta löysin kuin löysinkin takaisin.

IMG_20180913_171905_959.jpg

Keli oli välillä vesisateen takia haastava. Kumisaappaat eivät olleet ollenkaan huono kenkävalinta matkalle, varsinkaan, kun haukku oli toisella puolella puroa, eikä ylityspaikkaa ollut missään. Uusi Härkilan Freja -pukukin piti mukavasti vettä, joten läpi asti ei kastunut kukaan muu kuin koira. Vesisade myös rajoitti lintujen liikkumista. Kilometrejä ja mielenravintoa tuli paljon. Ravintoa tuli kyllä myös keholle, meillä oli tapana kokata joka ilta kukin vuorollaan kunnon illallinen, eikä silloin raaka-aineissa säästelty. Tuskinpa pääsin kovin paljoa laihtumaan, vaikka kulutus oli kova. Lenkkien päätteeksi teimme joka päivä tulet isän kanssa. Syön kotona lähes pelkkää kalaa ja kasvisruokaa, joten makkarakiintiö alkaa olla tältä vuodelta täysi, vaikka ihan hyviä ne nälkään olivatkin!

DSC_6316-01.jpeg

Jotkut tuttavani ovat ihmetelleet, että kuinka en saanut ammuttua mitään. Suomenpystykorvalla korkealla moraalilla metsästävälle saaliin saaminen ei ole mikään helppo juttu, vaikka olisi kokeneempikin kairojen kulkija ja omistaisi laajalti hakevan, hyvän koiran. Kyllähän sitä lintuja saa, jos aina tavatessa ampuu. Idea kun tämän rodun kanssa talsiessa on kuitenkin se, että koira etsii linnun ja haukkuu sitä. Minullakin oli pari kertaa piikillä, mutta kun koira oli juuri eri paikassa, niin jäi puristamatta. Jokaisen ihmettelijän sopii mennä kokeilemaan ja tallaamaan samat jäljet, kyllä metsässä lintuja on. Juuri haastavuuden takia laji varmaan minua viehättääkin, ja tietysti rakkaus kansallisrotua kohtaan. Jokaisen haukkuun pudottavan on syytä olla ylpeä itsestään ja omasta koirastaan ja kohdella saalista sen arvolle sopivalla tavalla.

DSC_0308-01-01.jpeg
DSC_6428-01.jpeg
Vaikka saalista jäinkin vaille, reissussa ei ollut silti mitään tyhjää. Nautin jokaisesta sekunnista, jonka sain viettää koirien kanssa mitä upeimmassa Lapin luonnossa. Itse panostan mieluummin kotimaamatkailuun, joten kannoin mielelläni luparahat sekä muut matkustamisesta aiheutuneet kulut Lappiin kuin mihinkään etelän kohteeseen. Mikä parasta, perheemme nuorelle koiralle, Rokalle tuli onnistumisia. Rokka on kehityskelpoinen kaveri, joten pudotukset menivät oikeaan osoitteeseen. Toki pudottajallakin on asiasta lähes 50 vuoden kokemus, se on hieman enemmän kuin minun reilu vuoteni. :) Valokuvaaminen on myös asia, josta tykkään, ja kuvia tulikin otettua runsaasti, sillä puitteet valokuvaamiselle olivat huikeat.

IMG_20180915_174449_855.jpg

Lopussa kiitos kuuluu jahtiseuralle, jota pelkästään kuuntelemalla tuli oppia yhdestä jos toisestakin asiasta. Kiitos, että pääsimme Kuuran kanssa mukaan. Nyt on paiskittava töitä välillä, että pääsee seuraavalle retkelle. Se onkin sitten Etelä-Pohjanmaan tuttuakin tutuimmissa maisemissa, eikä niissäkään puitteissa mitään moitittavaa ole!

Tuulia

Yhteistyössä Härkila, Tracker



Avainsanat: kanalinnustus, suomenpystykorva, lappi, metsästys


Kommentit

20.9.2018 19:34  nikonyyssoenen

Hieno kirjoitus. Itsekin nyt toista syksyä pohjanpystykorvalla metsällä pystyn samaistumaan tuohon muiden ihmettelyyn saaliin määrästä. Monesti mieli tehnyt ampua vaikka koira sählää sivummalla mutta pitäny mieleni. Nyt tällä syksyllä koira haukkunut todella hienosti mutta itse möhliny tilanteet. Tällä viikolla sitten lapissa koira otti poikameton haukkuun ja sain pudotuksen. On tämä vaa hieno harrastus!

20.9.2018 20:06  Harri nordling

Mahtavaa itse pienriistaa metsästänyt 34v .

20.9.2018 22:10  Isto perkiö

Hieno kirjoitus, en itsekkään 30 v. Sitten ekoilla reissuilla lintuja saanut. Ainut oppi oli Erkki Tuomisen pikinokka pystykorva. Kokemattona linnun löytäminen puusta oli vaikeaa. Ja merkinnän piti olla tarkka. Mutta ajan myötä alkoi homma pelittään. Josen-haukku Rone välillä katsoi isäntäänsä että etkö sinä nyt löydä niitä lintuja vaikka ovat aivan tarjolla. Kun ei ammu lähtöön eikä huonoon merkintään niin se palkitaan tulevaisuudessa hyvinä koetuloksina ja hienoina pudotuksina. Metsää vaan paljon niin saavat kansalliskoiramme näyttää kykynsä. Välillä haukkuu myyriä , sopuleita, oravaa ajaa jänistä ja peuraa. On haukkunut hirveä, näätää pari kertaa ilvestä ja karhua. Koskaan ei tiedä mitä metsässä tapahtuu kun sinne pystärin kanssa lähtee. Mutta aina on kanalinnut olleet minun koirille mieluisin. Hyviä haukkuja.

21.9.2018 7:44  Keijo Romppainen

50v metsällä kulkenut minäkin,hieno kirjoitus,minäkin sain 3vee pystärin velipojalta,kova opetus,mut lintuja on hyvin

27.9.2018 9:29  Erätuulia

Kiitos kommenteista nikonyyssoenen, Harri Nordling, Isto Perkiö ja Keijo Romppainen.

Kyllä siitä tulee paras mieli, kun kunnon tilanteeseen pääsee pudottamaan. Antakoon sitten vaikka odotuttaa.

Ja vaikka Rokkakin on kuinka hyvä löytämään linnut, niin silti päivään mahtuu aina yksi myyrähaukku. Sitä ei tosiaan tiedä, mitä nuo punaiset toverit siellä metsässä keksii, kun aistit ovat herkillä vähän joka suuntaan!

Harrastus tämä tosiaan on parhaasta päästä!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini