KUURA, SUOMENPYSTYKORVA

Maanantai 27.8.2018 klo 19:16 - Erätuulia


Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta suomenpystykorva? Mieti hetki. Anna, kun arvaan - se kuva lapsuuden mummolassa häkin perällä räkyttävästä, turhautuneesta koirasta, jota kaikki pelkäsivät. Muutaman kerran vuodessa se otettiin häkistä pois, silloin kun lähdettiin metsälle.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minulle on tullut uusia ihmisiä kylään, jotka ovat jo etukäteen sanoneet: "Mä voin sitten vähän pelätä sitä sun koiraa, naapurissa oli sellainen ja se puri aina." Toinen tuttu lausahdus on: "Suomenpystykorva mahtaa kyllä olla maailman kaunein koira. Harmi, että se räksyttää kokoajan, ei kyllä sovi kerrostaloon." Edellä kuvattu asenne suomenpystykorvasta on vanhanaikainen. Kaikilla ei ole etuoikeutta asua maalla ja suomenpystykorvan ottaminen kerrostaloon mietityttää. Väitän, että nämä vanhanaikaiset asenteet ovat monelle se seikka, jolla päätös rotuvalinnasta tehdään, suomenpystykorvan tappioksi. Haluan muuttaa näitä asenteita kertomalla omakohtaisia kokemuksia rodusta sekä metsästyskaverina että sisäkoirana. 
IMG_20170831_104543_135.jpg

Suomenpystykorva on haukkuherkkä ja sen kuuluukin haukkua, siitä syystä se on kautta aikain ollut myös ensiluokkainen vahtikoira - meidän tontille ei tulla salaa. Suomenpystykorva ilmoittaa havaitsemastaan liikehdinnästä varmasti, jos sitä pidetään ulkona. Rotu kuitenkin vaatii erittäin paljon aktiviteettia, eikä pelkkä häkkielämä riitä sille millään. Tällöin koira voi purkaa turhautumistaan niin sanotulla "tyhjän haukkumisella". 

Meidän Kuura oli tyhjänhaukkuja. Se oli niin huomionhakuinen, että pihalla ollessaan se usein haukkui turhanpäiväisiä asioita ihan vain ilmoittaakseen, että sekin on täällä. Kuura kaipasi paljon ihmisten seuraa, muuta hyväksyntää ja se on muutenkin erittäin miellyttämishaluinen. Välillä Kuura pääsikin sisälle, ja kusi välittömästi rakon tyhjäksi keskelle lattiaa. Jotkut väittävät, etteivät koirat osaa vinoilla, mutta minä väitän toisin.
2017-09-13_11.40.34_1.jpg

Kuura muutti ulkoa kanssani kerrostaloon 1,5 vuotta sitten. Opetteluvaiheessa se haukkui kaikki oudot, käytävästä tulevat äänet, mutta se oppi hyvin nopeasti, ettei niitä ääniä tarvitse haukkua. Nykyään se ei reagoi muualta tuleviin elämisen ääniin millään tavalla paitsi, jos joku tulee oven taakse. Sisään tulevat vieraat haukutaan aina, mutta tervehtimisen jälkeen se rauhoittuu hyvin nopeasti.
2018-08-27_05.55.21_1.jpg

Kuura sai kaipaamansa hyväksynnän ja pääsi sisäkoiraksi. Aluksi en päästänyt sitä makuuhuoneeseen, mikä tarkoitti yön aikana olohuoneeseen ilmestynyttä kusilammikkoa. Kun aloin päästää sitä kanssani nukkumaan, yökuseminen (protestointi) loppui siihen paikkaan. Vaikka suomenpystykorva on seurallinen rotu, Kuura on jopa suomenpystykorvaksi aivan uskomattoman seurankipeä. Joku joskus kommentoi, että "suomenpystykorvasta saa kaverin vaikka saunanpesuun". Allekirjoitan joka kirjaimen. Kuura seuraa minua vaikka hamaan tappiin asti, missä ikinä kuljenkin.

Haukkumattomuuden ja sisäsiisteyden Kuura siis oppi 7-vuotiaana. Suomenpystykorva on älykäs rotu. Miten paljon sille voikaan opettaa pennusta asti?
2018-08-27_05.48.42_1.jpg

Kuura orjailee minua myös metsällä. Se etenee vasta sitten, kun annan siihen luvan liikkumalla itsekin. Kuuran hakulenkit eivät ole kovin pitkiä, se hakee noin 300 metrin päästä ja tulee sitten takaisin. Käytännössä liikun itse aina sen verran, että rohkaisen Kuuraa etenemään ja sitten jään vain paikoilleni odottelemaan. Kun haukku alkaa, sydän jättää yhden lyönnin välistä. Silloin lähden hiipimään kohti haukkua. Se on paras näky ikinä, kun oma koira haukkuu lintua.
2018-08-27_05.59.20_1.jpg

Kuura haukkuu isoja kanalintuja sekä oravia, joskus myös sorsaa. Sitä kiinnostaa myös pienpetojen jäljet, peurat ja jänikset. Kuura ei ole ainakaan minun kokemusteni mukaan hirviverinen eikä se hauku esimerkiksi pyytä. Minulla on myös niin vähän metsästyspäiviä Kuuran kanssa takana, että en pysty sanomaan, toimiiko se pienpedoille vai ei, se on meillä molemmilla vielä opettelun asteella. Yritystä kuitenkin on.
2018-08-27_05.57.44_1.jpg

Minä en ole vielä päässyt pudottamaan Kuuralle lintua, vaikka tilanteita on ollut. Kuuralle on kuitenkin niitä pudotettu ja se on minunkin suuri haaveeni ja tavoitteeni. Kuura on jo 8-vuotias, joten olisi suotavaa, että pääsisimme toteuttamaan haaveen tänä syksynä. Tänä vuonna lintukannat ovat elinvoimaiset, joten meillä on todellakin hyvä sauma onnistua. Kuura on uskollisin ystäväni eikä se jättäisi minua milloinkaan, missään tilanteessa. Haluan ehdottomasti sille kiitoksena tästä kaikesta onnistumisen, vaikka se olisikin minulle isompi asia kuin koiralle. Mikäli onnistuisimme, se tulisi todennäköisesti olemaan elämäni onnellisin päivä.

Olen itsekin vasta aloittelija, ja Kuura on ollut täydellinen kaveri minulle näiden hommien opetteluun. Kunhan kokemus karttuu, perheemme tulee kasvamaan yhden narttupystykorvan verran. Se tosin tapahtuu vasta sitten, kun metsästysmaat ovat meitä lähempänä kuin 400 kilometrin päässä. Vaikka pentu olisi ihana asia, on pakko ajatella järjellä. Pennun on päästävä metsään oppiakseen asioita, eikä se onnistu optimaalisesti tällä hetkellä. Vaikka suomenpystykorvalla metsästys ei ole helpoimmasta päästä laji, niin mikään ei estä aloittelijaa ottamasta suomenpystykorvaa, vaikka ihan ensimmäiseksi rodukseen. Kattava perehtyminen lajiin riittää. Sitten vain metsään. En näe myöskään mitään estettä, miksei suomenpystykorvaa voisi ottaa sisäkoiraksi.
IMG_20171126_142642_543_1.jpg

Kotona kun olemme, Kuura lähinnä makaa joko vieressäni, selkäni takana tai jalkojen juuressa. Se on aina valmis lähtemään ulos, vaikka se viihtyykin sisällä erittäin hyvin, joten laiskan ihmisen koirarotu se ei ole. Välillä Kuura villiintyy ja tarvitsee jatkuvaa tekemistä. Sen energia ei purkaudu, jos sitä käyttää postilaatikolla ja takaisin. Lapualla olen välillä joutunut pitämään Kuuraa ulkotarhassa yön yli. Se on sopeutunut sinnekin tauon jälkeen aina oikein hyvin siitä huolimatta, että saa nykyään nukkua sängyssä. Ulkotarhassa se makoilee hiljaa ja tarkkailee tilannetta. Kuura on muuttunut niiltä ajoilta, kun se oli lähes 100% ulkokoira. Kuura on myös yhä enemmän yhden ihmisen koira, se ei välttämättä lähde ulos eikä noudata muiden kutsuja kuin minun.

Lenkillä kaulapannassa ollessaan Kuura vetää, mutta valjaissa veto vähenee ja kun juoksemme, se tulee ihan vierellä. Kuura on mukana joka paikassa, minne menen, joten se matkustaa kohtalaisen paljon auton kyydissä ja sielläkin makaa hiljaa, jos sille on oma boksi. Jos autossa ei ole koiraboksia, se on haukkuherkempi myös autossa. Kuura on myös vanhalla iällä oppinut sosiaalisiin tilanteisiin, nykyään en jännitä enää sen ja vieraiden koirien tapaamisia. Kesällä olimme Jämsässä, ja Kuura viihtyi omakotitalon pihassa ilman hihnaa suuren koiralauman kanssa tontin rajoja kunnioittaen, kuten muutkin tekivät. 
2018-08-27_05.50.57_1.jpg

Suomenpystykorva tarvitsee aktiviteettia, rodunomaista tekemistä eli metsää ja se on erittäin reviiritietoinen. Joskus suomenpystykorvalla tulee erimielisyyksiä myös isäntänsä kanssa ja tappelun tullessa toisen koiran kanssa ainakaan Kuura ei peräänny. Kipakka luonne onkin yksi asia, mistä pidän, kyllä sitä pitää vähän luonnetta olla. Riitatilanteessa olen joutunut muutaman kerran kurittaa Kuuraa, mutta nykyään pelkkä äänen korottaminen riittää. Yhteiselomme täällä on leppoisaa. Kuura tulee viereeni nukkumaan aina, kun menen sänkyyn ja pääasiassa myös nukkuu niin pitkään kuin minäkin nukun. Kuura on ollut myös erittäin terve, siltä on ikänsä aikana poistettu kaksi huonoa hammasta ja nyt sillä on iän tuomaa, alkavaa nivelrikkoa. Suomenpystykorville kasvaa usein häiritseviä luomia silmäluomiin. Kuuralla on yksi sellainen, mutta se ei eläinlääkärin mukaan ole koiraa häiritsevä.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole muita rotuvaihtoehtoja. Olen haaveillut suomenajokoirasta, mutta tiedän, että suomenpystykorva tulee aina olemaan ykkösvaihtoehtoni, olen kasvanut siihen. Kuura ei ole ehkä se tyypillisin esimerkki suomenpystykorvasta rotuna, mutta se on sellainen kuin on ja minulle paras koira. Minulta on kysytty myös paljon sitä, mitä mieltä olen metsäkanalintujen metsästysajan pidentämisestä. Siitä tulen kirjoittamaan postauksen myöhemmin.

Tuulia



Avainsanat: suomenpystykorva, kansalliskoira, lintukoira, metsästyskoira


Kommentit

27.8.2018 21:03  Teuvo puska

Se on kaikki mitä ihminen, metsästäjä voi toivoa, kaksi pentuetta olen kasvattanut.kansalliskoira. jos pitää valita.

28.8.2018 7:33  Mari

Niiin tuttua tuo lattialle kuseminen ja kauhea huomionhakuisuus :D Nyt vaihdettu jo tosin settereihin, nämä miellyttää enemmän perusluonteeltaan ja helpolla yhteiselollaan :) Ei oikein miellytä se terävyys koirassa. Onneksi rotuja löytyy joka lähtöön, jokaiselle omansa. Suomenajokoirista tykkään muuten itsekin, niin lempeitä <3

28.8.2018 9:56  Laura

Tosi hyvä teksti Eve! Helpottavaa lukea, että muissakin roduissa, varsinkin tämmöisen suomalaisille erittäin tutunkin rodun kohdalla, joutui törmäämään ennakkoluuloihin.

9.9.2018 8:46  Laura

Täälläkin yksi lattialle kuseva! Olen aina ajatellut, että koira ei ymmärrä katumista saati protestoimista. Ensin ajattelin,että oma pystis ei vaan ole sisäsiisti - vasta sen päälle vuoden vanha ja tullut ulkoa sisälle vajaa puolivuosikkaana meille muuttaessaan. Kusee säännöllisesti tottakai siihen karvaisimpaan ja kalleimpaan mattoon, onneksi nyt jo vähentyvään päin.. Venyvätkin työpäivät menee ongelmitta, että ei osaamisesta kiinni, tulehduksetkin varuilta tsekattu. Pikkuhiljaa olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että kun en hänen ölisemistään ota tosissani useinkaan, liekö tuo oikeasti sitten protestoi. "Mitäs et uskonut". Tuntuu välillä oikein vittuilevan meikäläiselle :D

Toisaalta mies käyttää pienestäkin örinästä pihalla ja huomio heti, että mikä hätänä. Itse uskon pystiksen lähinnä juksuttavan ukkoa.. Muutkin koiramme tuntuu aina välillä pyörittävän päätä pystiksen touhuille. Herkkä neiti, mutta samaan aikaan umpiluu. Hän tekee juuri siten kuten hän haluaa. Vieraiden ollessa tai muualla vieraillessa on niin täydellistä niin täydellistä, saa kaikki kehut aina.

Pitää sanoa, että ajokki ja sakemmanni on ollut elämäni helpoimmat koirat ihan vauvaiästä saakka, mutta tää ensimmäinen pystis on ollut ihan toista luokkaa. Niin söpö, mutta samaan aikaan niin ketku ja käyttää kyllä kaikki tilaisuudet hyväksi. Juuri sellainen tapaus, että jos antaa pikkusormen, vie koko käden. :D

27.9.2018 9:22  Erätuulia

Kiitoksia kommenteista Teuvo, Mari, Laura & Laura!

Onneksi jokaiselle löytyy varmasti just se omantyylinen ja mieleinen rotu, on nimittäin varaa mistä valita.

Pystykorva on kyllä luonteeltaan niin omintakeinen. Juuri tuo Lauran kuvaus "herkkä, mutta samaan aikaan umpiluu" pitää kyllä täydellisesti paikkaansa myös meidän nartun kohdalla. :D


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini