DIY | KUINKA TEHDÄ PYYKINPESUAINETTA ITSE

Maanantai 11.6.2018 klo 20:45 - Erätuulia


Monenlainen ekoilu on lähellä sydäntäni. Yritän jatkuvasti kiinnittää huomiota esimerkiksi muovijätteen ja yleensä muovin määrään ja varsinkin siihen, että miten sitä saisi omilla jokapäiväisillä valinnoilla vähennettyä. Vinkin omatekoiseen pyykinpesuaineeseen löysin Pieniä onnen avaimia -blogin Instagram-tililtä (@pienia_onnen_avaimia).

Omatekoisessa pyykinpesuaineessa kemikaalit ovat minimissä, sillä pyykinpesuaineen raaka-aineet koostuvat vain vedestä ja Marseille-saippuasta. Marseille on kasvipohjainen, herkälle iholle sopiva saippua ja sitä voi käyttää minkä tahansa materiaalin pesemiseen aina omasta ihosta erilaisiin tekstiileihin ja kodin pintoihin tai ihan vaan tahranpoistoon. Saippuapaketti on myös muoviton tai erittäin vähämuovinen. Minulla oli ennen tapana ostaa aina muovipullossa olevia nestemäisiä pyykkiaineita, joten nyt pääsin niistäkin kertaheitolla eroon.

Lisäksi, että olen elämäntapailija, minulla oli toinenkin syy kokeilla tällaista pyykkiainetta. Sain nimittäin eräästä kaupan pyykinpesuaineesta niin järkyttävän ihottuman kaulaan, että en pystynyt sen takia kunnolla nukkumaan. Ihottuma oli minulla kuukauden verran, koko kaulan iho oli kuiva ja punaisen laikukas ja erittäin kipeä. Tämä oli ensimmäinen iho-oire, mikä minulla on koskaan ollut. Pääsin siitä kuitenkin eroon hoitavilla voiteilla ja minimoimalla pyykinpesuaineen. Siitä lähtien olen käyttänyt pyykinpesussa vain minimaalisen lorauksen pesuainetta, ettei ihottuma tulisi takaisin.

Raastoin siis 50 grammaa laventelilla hajustettua Marseillea tavallisella keittiöraastimella, mahdollisimman hienolla terällä ja sekoitin sen noin yhdeksään desilitraan kiehuvaa vettä. Saippuaraasteen laitoin suoraan vanhaan lasiseen kookosöljypurkkiin ja kuuman veden saippuan perään, ei tullut edes tiskiä (paitsi raastin, joka sai elämänsä saippuaisimman pesun). Sekoittelin lientä niin kauan, että saippua oli lionnut, sitten se olikin jo valmista.

Testasin ensimmäiseen koneelliseen pesemällä valkopyykkiä 60 asteessa puolella desillä pyykkiainetta (meillä taitaa olla viiden kilon kone). En ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, sillä yksi tahra ei ollut lähtenyt kokonaan. Pesin toisen testikoneellisen 60 asteessa kokonaisella desillä pyykkiainetta, jolloin tahrat lähtivät valkoisesta kokonaan. Olisin jatkanut testausta, mutta meiltä loppuivat sekä pyykit että kuivaustilat. :)

Pyykit eivät tuoksu miltään paitsi puhtaalta. Kun laitan nenäni kiinni puhtaaseen pyykkiin, niissä saattaa olla jokin erittäin vieno, miellyttävä tuoksu. Saatoin tehdä pyykkiaineesta ehkä liian tujua, sillä aine on tiivistynt nestemäisestä muodosta kiinteämmäksi, ei kuitenkaan palasaippuan vertaiseksi, kovaksi tuotteeksi. Pyykkiainetta pystyy edelleen työstää, ja seuraavan koneellisen ajattelin testata heittämällä pyykkiaineen suoraan pyykkien sekaan rumpuun enkä sitä varten olevaan lokeroon.

Jatkan testaamista heti, kun tulee lisää pyykkiä. Veikkaan kuitenkin, että kaupasta en enää valmiita pyykkiaineita osta.

 

EVE

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini