MISTÄ ON ERÄTUULIA TEHTY?

Palokärjen kiljunnasta, pystykorvan haukunnasta, päänahassa mönkivistä hirvikärpäsistä, maasta kynsien alla, tyhjälle haukulle ryömimisestä, rikki poksuvista savikiekoista, ohi ammutuista laukauksista, maasta löytyvistä höyhenistä, korillisesta kantarelleja, supikoiran pääkalloista, teeren laulusta soitimella, koiranpaskasta kengänpohjassa, keltaisista kumisaappaista, mustikan värjäämistä hampaista, ovelista näädistä, näkymättömistä pyistä, kuusen tuoksusta, pikkukärpäsestä silmässä, liian syvistä metsäojista ja pitkistä pelloista.


Niistä on Erätuulia tehty. Tervetuloa blogiini.

SUOMEAKIN VANHEMPI

Torstai 6.12.2018 - Erätuulia

Kirjoitus julkaistu ensimmäisen kerran 6.12.2017.

Mikä on kaunein maisema, minkä tiedän?

Se ei ole silmänkantamattomiin jatkuva valkoinen hiekkaranta tai syvän turkoosina loistava meri. Se ei ole yksikään seitsemästä ihmeestä, ei kiemurteleva muuri tai ylireagoitu hautapaikka. Se ei ole rikkauksia täynnä olevan kaupungin marmorinen jalkakäytävä, jota kukaan ei käytä tai korkealle kurkottava huojuva palmupuu. Se ei ole taivaaseen asti ulottuva vuori tai hehkuva tuhannen ja yhden yön autiomaa. Se ei ole villien kissapetojen tanssi savannilla tai rakkauden jättömaa.

Se on lumihangessa juokseva suomenpystykorva.

Sielunmaisemani. Henkeni ja elämäni. Minun Suomeni.

DSC_10542_2.jpg

100-vuotiasta Suomeakin vanhempi, ensimmäisen rotumääritelmänsä vuonna 1892 saanut suomenpystykorva ei ole huvikseen kansalliskoiramme. Suomenpystykorvalla metsästys on kulttuuriperintö, jollaista ei ole missään muualla maailmassa. Metsänhoitaja Hugo Richard Sandberg kuvasi vuonna 1890 suomenpystykorvan luonnetta muun muassa näin: 
 

Läheisessä kosketuksessa perheeseen elänyt ja sen kanssa valoisat ja pilviset päivät jakanut suomalainen koirakin osoittaa kaikessa piirteitä, jotka muistuttavat isäntää, suomalaista. Häntä kohtaan se osoittaa kiintymystä ja uhrautuvaa uskollisuutta. Rohkeuttakin siinä on paljon enemmän kuin niin pieneltä koiralta voi odottaa.


FB_IMG_1512493078674-02.jpeg


Samoja piirteitä osoittivat myös nuoret miehet ja naiset, jotka kävivät puolustamaan rakasta kotimaatamme, minkä ansiosta saamme elää juuri sellaista suomalaista elämää kuin haluamme.

Olen käynyt kaksi kertaa etelänmaalla lomalla. Kummankaan reissun jälkeen en ole tuntenut olevani yhtäkään kokemusta rikkaampi tai autuaampi. Sen sijaan Lapin ja Pohjolan metsissä vietetyt viikot kahdestaan koiran kanssa tai lapsuuden samoilut Hirvijoen metsissä koiran seuratessa ovat jättäneet lähtemättömät muistot ja kaipuun rintaan. Sellainen elämä, josta nyky-yhteiskunta pikkuhiljaa vieraantuu.

Tästä eteenkinpäin kannan rahani mieluummin Suomen metsiin kuin vieraan maan muovikellokauppiaille. Suomen 100-vuotiaan itsenäisyyden kunniaksi otan ennemmin kossun kuin käyneen rypälejuoman. Ja olen vaikka sitten mieluummin juntti kuin feikki.

Terveiset papalle taivaaseen. Olit yksi niistä, jotka mahdollistivat tämän juhlan.

 

Tuulia

 

Lähde: Suomen Pystykorvajärjestö

Kommentoi kirjoitusta.

RUOKAHÄVIKISTÄ

Perjantai 23.11.2018 klo 17:47 - Erätuulia

Tällä hetkellä on käynnissä kiivas keskustelu ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä paremmista valinnoista, nimen omaan ruokavalinnoista. On kuitenkin minusta turha paatostaa mistään paremmista valinnoista, jos ne "paremmat valinnat" paasataan sitä mukaa roskikseen kuin niitä kaupasta kotiin kannetaan.

Välillä tuntuu, että ruoan arvostus on kulttuurissamme pyöreä nolla. Ihmiset ostavat aivan valtavia ruokamääriä joita he eivät ehdi syödä tai joista he eivät sittenkään viitsi kokata mitään. Tuplajääkapit ovat niin ääriään myöten täynnä, ettei kenelläkään ole edes tietoa, mitä takimmaisesta rivistöstä löytyy. Ruokia ei käytetä, eikä varsinkaan, jos päiväys menee yhdenkin yli. Avaamattomat jauhelihapaketit heitetään roskikseen. Tämä, jos mikä on tuhlaamista.

DSC_2054-01.jpeg

Ihmiset tietävät yhä vähemmän, mistä ruokamme tulee. Lapset eivät tiedä, mikä on nauta tai kalkkuna ja aikuiset ihmiset yllättyvät kuullessaan, että lehmä pitää lypsää useammin kuin kerran päivässä. Kerran eräs henkilö joutui erään asian puolesta lähtemään navetalle, ja hän yritti saada vapaaehtoista kaveria mukaan. "Navettakeikka" jaksoi naurattaa muita yhteisössä, ja ihmettelin, että mitä hauskaa tuossa nyt on. Lopulta minullekin selvisi, ettei monikaan olisi halunnut lähteä sinne paskanhajuun, "oksettavaan paikkaan". Silti nämä naureskelijat käyttävät maitotuotteita, tottakai, niitähän saa kaupasta. Maatalouslomittajan tyttärenä en ollut tuntenut itseäni koskaan ulkopuolisemmaksi. Jälleen kerran olin tyytyväinen, että olen ollut etuoikeutettu likaamaan käteni, eikä esimerkiksi lehmänpaska ole minulle juttu eikä mikään. Ymmärrän, ettei kaikilla ole ollut välttämättä mahdollisuutta käydä esimerkiksi lapsena navetassa, mutta sille ei mitään voi, jos ruoan alkuperä ei yksinkertaisesti kiinnosta.

DSC_1975-01_1.jpeg

Palataanpa vielä avaamattomien tai vaikka avattujen lihapakettien pois heittämiseen. Tämä, jos mikä saa vereni kiehumaan, tällaista toimintaa en kestä edes katsoa. Metsästäjänä en voisi kuvitellakaan sellaista tilannetta, että heittäisin metsästämäni syömäkelpoisen riistan roskikseen ja tiedän, että kaikki metsästäjät pystyvät samaistumaan tähän. Metsästäjät käyttävät saaliinsa hyödyksi niin hyvin kuin mahdollista, viimeistä grammaa myöten. Riistaliha on aina korkealle arvostettua ja siitä kokataan hienoja annoksia täydellä sydämellä perheen ja ystävien ravinnoksi ja iloksi. "Sen minkä tapat, sen myös käytät."

DSC_2046-01.jpeg

Miten sika, nauta tai kana eroavat tästä ideologiasta? Miksi niitä voi heittää tuosta vain roskikseen? Väitän, että metsästäjät ovat tarkkoja kaiken käyttämänsä lihan suhteen, sillä metsästäjät tietävät, miten kovan työn takana on saada maailman paras liha, suomalainen riista metsästä lautaselle. Yksi peura voi olla tuntikausien kyttäämisen tulos. Eläimen "siivoaminen" vaatii kädentaitoja ja liha täytyy vielä leikatakin. Miksi tuotantoeläin olisi vähemmän arvokas? Sen takia, että työn tekee joku muu, ja kuluttaja ostaa lihan kaupasta jääden täyteen pimentoon siitä, millä tavoin liha on sinne pakettiin päätynyt. Kyllä se sika jäisi aika monesta joulupöydästä pois, jos sille pitäisi itse kuula kalloon laittaa. Olen sitä mieltä, että jokaisen lihansyöjän pitäisi pystyä se tekemään tai vähintäänkin ymmärtämään mitä se vaatii, kyllä ruoan arvostus nousisi aivan toisenlaiselle tasolle. Olen ollut myös tilanteessa, jossa minua kehotettiin olemaan kertomatta lapselle ruokana olleen lihan alkuperää ja tapaa, jolla liha tuli lautaselle. Ei, ei näin. Mielestäni aikuisilla on vastuu kasvattaa lapsista ruokaa ja ravintoa arvostavia ihmisiä, ja tieto ruoan alkuperästä auttaa asiassa. Reilu kertominen ja asiassa opastaminen kantavat hedelmää paljon pidemmälle.

Syön suurimmaksi osaksi kalaa ja kotimaista kasvisruokaa. Riistaa syön aina kun sitä on tarjolla. Syömästäni ruoasta häilyväisen pieni prosentti on kaupan lihaa tai lihatuotteita, pari, kolme annosta kuukaudessa. Tapani syödä on minulle hyvin henkilökohtainen, ja päällimmäiset syyt siihen ovat eettisyys- ja terveyskysymykset. Panostan kotimaiseen, mahdollisimman lähellä tuotettuun ruokaan. Olen kuitenkin kaikkiruokainen, ja tilanteen niin vaatiessa syön mitä vain. Kun saan niin sanotusti "päättää itse" ruoistani, olen hyvin tarkka siitä, mitä ostan ja syön. Ruokahävikkiä taloudestani tulee todella vähän, tässä kuussa olen heittänyt pois 5 homehtunutta pehmopala-leipää, pätkän itse leipomaani kääretorttua ja astian pohjallisen murentuneita sipsejä. Leipien poisheittämiseltäkin olisi paremmalla suunnittelulla vältytty, kun olisin viitsinyt laittaa leivät riittävän ajoissa pakastimeen.

DSC_2027-01.jpeg

Haluan ja pystyn itsekin parantamaan vielä monta eri asiaa, esimerkiksi einesten käytön haluaisin lopettaa kokonaan ja voisin ostaa laadukasta lihaa ja suomalaista järvikalaa useammin. Kaikista tärkeimpänä asiana pidän kuitenkin sitä, että ruokahävikki olisi mahdollisimman pieni. 

Mielestäni yksi kaikista järkevimpiä ilmastoystävällisiä arjen tekoja on fiksata ruokahävikki minimiin. Samalla on hyvä vilkaista myös omaa asennetta syömäänsä ruokaa kohtaan. 

Tuulia



2 kommenttia . Avainsanat: ruokahävikki, metsästäjät, metsästys

TIEDÄTKÖ SEN TUNTEEN

Sunnuntai 18.11.2018 klo 15:24 - Erätuulia

Vapaapäivä. Nousen sängystä. Jahas, kurkku on kipeä. Suunnitelma salille lähtemisestä kariutuu siihen. Aurinko paistaa, mutta turha lähteä lenkille. Mietin, montakos neliötä tässä kämpässä on. En muista, mutta niitä on aika vähän. Kävelisikö olohuoneen peuramattoa ympäri vai kolme metriä pitkää eteiskäytävää edestakaisin. Kumpikaan vaihtoehdoista ei houkuta, joten istun alas kirjoittamaan.

Arki on parasta. Arki on parasta siitä syystä, että silloin voi käydä töissä ja treenaamassa, minkä jälkeen on ilta ja voi mennä nukkumaan. Arkena ei ole aikaa miettiä sitä loputonta koti-ikävää, joka minulla on.

IMG_20180120_175652_507.jpg


Tiedätkö sen tunteen, kun olet vieraassa paikassa. Siinä ei pitäisi olla mitään vierasta, sinähän asut siellä. Mutta et kuulu sinne. Olet outo. Koirasikin on outo. Kuulostat Juha Miedolta.

Ensimmäisenä päivänä, kun asuin täällä, minulle sanottiin, että "puhu saatana suomea". Kerran minua vietiin huoneesta toiseen kuin sirkusapinaa nauraen ja kehottaen minua sanomaan jotain: "Hei, kuunnelkaa, kuunnelkaa nyt kun tää puhuu!" Tästä tapauksesta avauduin kerran kaverilleni, ja hän sanoi, että "no ala sitten puhumaan yleiskieltä jos et jaksa kuunnella". Ei, minä en ala puhua yleiskieltä, vaan muut voivat opetella käytöstavat.

IMG-20181117-WA0020-01.jpeg

Olen asunut nyt kolme vuotta jossain muualla kuin Etelä-Pohjanmaalla, ja murre jaksaa ihmetyttää jotakuta edelleen päivittäin. Olen ylpeä juuristani, ja tottakai suurin osa palautteesta on aina positiivista, mutta ymmärrätte varmaan, ettei aina jaksaisi.

Kun kuulen jonkun muun puhuvan samaa murretta kanssani, se on kuin musiikkia korvilleni. Tällaisen henkilön kanssa on erityinen ilo keskustella. Voin käyttää kaikkia parhaita sanoja, joita en voi käyttää muiden kanssa, sillä en jaksa selittää mitä ne tarkoittavat - sanan merkitys pitää vain tietää. Voin ilmaista itseäni puheen kautta täydellisesti toisen eteläpohjalaisen ihmisen seurassa. Tähän pystyy varmasti samaistumaan jokainen, jolla on kotiseutunsa murre vielä tallella, oli sitten mistä päin Suomea tahansa. Ymmärrän ulkomaalaisia, jotka opettelevat suomen kieltä, eivätkä pysty ilmaisemaan asioita sillä tavalla kuin haluaisivat, sillä heidän kielitaitonsa on vielä puutteellinen. Sen täytyy olla erittäin turhauttavaa.

DSC_6879-01.jpeg

Pidän eri murteista, ne ovat rikkaus. Erityisesti pidän Turun ja Oulun murteista ja eri murteista saa aikaan hyviä keskusteluja. Lähipiirissäni on eräs, jonka murteelle naurettiin 15 vuotta sitten. Hän lopetti murteen puhumisen siihen paikkaan. Puhetyyli on jokaisen henkilökohtainen asia samalla tavalla kuin ulkonäkö, joten sitä kommentoidessasi noudata erityistä varovaisuutta.

Kerran kesällä kävi sillä tavalla, että eräs mies tuli puhumaan kohtalaisen leveää eteläpohjanmaata paikassa, jossa sitä kaikista vähiten odotin kuulevani. Se iski kalloon kuin olisi halolla päähän lyöty. Hetken tunsin olevani kotona. "Ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan", kuuluu sanonta. Aivan ensiksi kuitenkin ihastuin murteeseen ja vasta sitten rupesin katsomaan, että mikäs mies tuo näin muuten on. No se oli teuvalaiseksi ihan ookoo ja nyt haluaisin herätä hänen vierestään joka päivä.

Screenshot_20181007-135022-01.jpeg

En tule olemaan varmaan koskaan niin onnellinen kuin sinä päivänä, kun saan taas olla kotona. Pysyvästi.

Tuulia



1 kommentti . Avainsanat: Etelä-Pohjanmaa

Lisää kirjoituksia