MISTÄ ON ERÄTUULIA TEHTY?

Palokärjen kiljunnasta, pystykorvan haukunnasta, päänahassa mönkivistä hirvikärpäsistä, maasta kynsien alla, tyhjälle haukulle ryömimisestä, rikki poksuvista savikiekoista, ohi ammutuista laukauksista, maasta löytyvistä höyhenistä, korillisesta kantarelleja, supikoiran pääkalloista, teeren laulusta soitimella, koiranpaskasta kengänpohjassa, keltaisista kumisaappaista, mustikan värjäämistä hampaista, ovelista näädistä, näkymättömistä pyistä, kuusen tuoksusta, pikkukärpäsestä silmässä, liian syvistä metsäojista ja pitkistä pelloista.


Niistä on Erätuulia tehty. Tervetuloa blogiini.

KEHRÄN JA NELLIN LUONNE-EROT

Tiistai 11.6.2019 klo 18:13 - Erätuulia

Kehrä on ollut meillä kohta kuukauden verran ja suomenajokoira Nelli reilun viikon. Kehrä on ollut alusta asti tosi rohkea ja reipas pentu, ja on itkenyt ainoastaan silloin, kun se on teljetty portin taakse, eikä ole saanut olla muiden kanssa samassa tilassa. Kun Nelli tuli meille, Kehrä meni heti intoa uhkuen tutustumaan uuteen kaveriin, repimään sitä korvista ja muualtakin nahasta. Aluksi Nelli arasteli sitä ihan hirveästi ja löi lähinnä maata, mutta se oli totisesti alkukankeutta. Jo seuraavana päivänä Nelli ryhtyi leikkiin mukaan, eikä mennyt kauaa, kun se alkoi antaa Kehrälle samalla mitalla takaisin kolmiokorvaa purren ja niskanahkaa retuuttaen. Nelli painaa nyt jo Kehrää 700g enemmän, vaikka näyttää vielä Kehrää pienemmältä. Kohta Nelli menee Kehrän ohi, että heläjää.

DSC_0005_2.JPG

Nelli on vähän mammantyttö. Se tietää, että namutätillä on taskussaan aina herkkuja. Kun tirpat päästetään tarhasta pihaan vapaaksi, Kehrä ampaisee täyteen vauhtiin toiselle puolelle pihaa ja Nelli taas jää jalkoihin pyörimään taskua tuijottaen. Hetken päästä tasku ei kiinnostakaan enää niin paljon kuin leikit Kehrän kanssa. Vapaina ollessaan tirpat leikkivät ihan kokoajan. Ne joko juoksevat yhdessä tai painivat. Kaiken, mitä toinen tekee, toinen tekee perässä. Jos toinen menee juomaan, toinenkin menee. Jos toinen juoksee terassin alle, toinenkin juoksee. Jos toinen tulee mun tai Teuvalaasen luo, toinenkin tulee. Jos toinen hyppää kiven päälle, toinenkin yrittää. Kaikki toiminta tapahtuu lähes täydellisessä symbioosissa. 

DSC_0034_2.JPG

DSC_0060_2.JPG

Kehrä on itsenäinen ja sähäkkä, kun taas Nelli on rauhallinen ja seurallinen. Kehrää kiinnostaa pallonheitto nappulaa enemmän, kun taas Nelliä ei kiinnosta lelut juurikaan, mutta makkaranpalan eteen tehdään vaikka mitä. Nelli oppi tulemaan vihellyksestä luokse melkein heti, kun sen lahjoi makupalalla. Kehrä ei oppinut sitä yhtä nopeasti, mutta Nellin rinnalla senkin kehitys on alkanut tuottaa tulosta. Kehrä selkeästi tunnistaa jo oman nimensä. Nellin kanssa ei olla oikeastaan muuta vielä treenattukaan, mutta Kehrän kanssa on opeteltu jo koppelonsiiven pois ottamista ja vähän muitakin temppuja. Molempia tirppoja on häiritty syömisen aikana ja ne ovat saaneet syödä myös samalta, isolta lautaselta.  Tirppoja on myös käsitelty ja kopeloitu päivittäin. Nellille on herännyt myös jahtaamisvietti, se rakastaa juosta Kehrän perässä, vaikka koordinaatiokyky ei ole vielä parhaasta päästä. Kehrä sen sijaan painaa häntä suorana pakoon, ja osaa kyllä paeta myös meikäläistä, jos on ottanut suuhunsa jotain kiellettyä. 

DSC_0029_2.JPG

Nelli välillä itkeskelee, kun tirpat laitetaan leikkituokion jälkeen tarhaan, mutta Kehrä ei enää juuri lainkaan. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Nelli on kaksi viikkoa nuorempi, ja tuossa kohtaa pentuaikaa se ero on iso. Molemmat pennut ovat todella kultaisia ja saavat kyllä joka päivä hymyn omistajiensa huulille.

Tuulia



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomenpystykorva, suomenajokoira, suomalaiset rodut

KEHRÄ TULI TALOON

Keskiviikko 29.5.2019 klo 16:06 - Erätuulia

Oli helmikuu. Istuskelin iltaa Nummelassa yksiössäni ja mietin. Olin juuri päättänyt, että Kuuraa en sinä talvena enää irti päästä. Talven kylmyys ja lumihanki olivat pistäneet mummun jäseniä kolottamaan, eikä alkukaudenkaan liikkuminen enää ollut viime syksyn veroista. Oli aika hyväksyä, että Kuuran on pikkuhiljaa siirryttävä eläkkeelle. Jos en hankkisi uutta koiraa, tuleva syksy menisi aivan harakoille metsästyksen suhteen, minulle kun koirat ovat tämän elämäntavan suola. Mutta miten minä voisin hankkia koiranpennun, kun asun keskellä kaupunkia ja metsästysmaat ovat aina viiden tunnin ajomatkan päässä? En minä voisi saada koiranpentua, niin kuin en ole voinut koko elämässäni aikaisemminkaan, syystä tai toisesta. Vaikka siitä olin aina haaveillut, niin aika ei olisi vieläkään oikea.

DSC_0410-01.jpeg

Sitten aloin pohtia asioita täysin uudelta kantilta. Olen haaveillut monista asioista jo niin pitkään. Milloin minä sitten alan asioita toteuttaa, jos en nyt, kun olen hankkinut itselleni ammatin ja ovet ovat avoinna ihan mihin tahansa? Jos niitä päätöksiä ei vain tee, niin koskaan ei takuulla tule oikea aika yhtään millekään. Liityin samana iltana Facebookin ryhmään nimeltä Suomenpystykorva, pentupalsta.

_20190515_202640.JPG

Pentupalstalla vastaani tuli jo muutaman päivän vanha ilmoitus alkuunlaitetusta yhdistelmästä, joka herätti mielenkiintoni välittömästi. Kuvaus emästä oli juuri sitä, mitä itse haluaisin tulevalta koiraltani. Lisätietoja isästä antaisi kyseisen koiran omistaja. Päätin välittömästi soittaa emän omistajalle, vaikka arvasin, että kyseisellä henkilöllä oli puhelin soinut varmasti tauotta. Ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia, mutta yritettävä on aina. Kädet täristen näppäilin numeron.

DSC_0014-01.jpeg

Langan toisesta päästä vastasi mukava ja asiallinen nuori mies, joka kertoi omistamastaan koirasta pitkät pätkät. Joka lauseella olin aina vain vakuuttuneempi, että tästä koirasta tullut pentu sopisi omiin tarkoitusperiini täydellisesti. Uroksesta minulle riitti alustavasti tieto, että se oli käyttövalio. Myöhemmin soitin kuitenkin myös uroksen omistajalle, joka kertoi minulle näyttöjen lisäksi myös koiran luonteesta. Myös uros vaikutti kertoman perusteella miellyttävältä.

Ensimmäisessä puhelussa ei vielä sovittu mitään, eihän ollut edes tietoa, oliko tiineys onnistunut. Tuleva kasvattaja pyysi minua kertomaan itsestäni, joten latasin peliin kaiken, mitä minulla oli taustoistani, arvoistani ja tulevaisuuden suunnitelmistani kerrottavaa. Kerroin, mitä haluaisin koiran kanssa harrastaa ja että se tulisi aluksi yksiööni kaupunkiin, mutta kunhan saisin töitä Etelä-Pohjanmaalta, lähtisimme välittömästi lähemmäs metsästysmaita. Tuleva kasvattaja sanoi, että hänellä on puhelin soinut yhtä soittoa, mutta että minun touhuni kuulostavat hyviltä. Jäin toiveikkaana odottamaan seuraavaa puhelua, kun emä olisi ultrattu ja tiineys varmistunut.

DSC_0045-01.jpeg

Reilun viikon päästä otimme uuden puhelun, ja ultraäänitutkimus oli onnistunut ja emän masussa oli näyknyt sydämiä. Siinä vaiheessa olin pistänyt jo tuulemaan, hakenut Pohjanmaalta töitä ja saanut paikankin. Tuleva kasvattaja sanoi, että hän on miettinyt asiaa, ja mikäli narttu tulee, niin se lähtee sitten minulle Etelä-Pohjanmaalle. Puhelun jälkeen itkin, olin silloin Prismassa. Kaikista niistä soittajista minä, en voinut uskoa asiaa todeksi.

Olin ollut uudessa työpaikassa kaksi päivää, kun kasvattajalta tuli ilmoitus, että pennut ovat syntyneet, yksi uros ja kolme narttua. Odotus jatkui viikko kerrallaan, pennut kasvoivat ja kehittyivät normaalisti. Kolme viikkoa ennen pennun noutoa löimme Teuvalaasen kanssa talokaupat lukkoon. Kauppakirjat kävimme allekirjoittamassa Kehrä-tyttö kainalossa sen oltua meillä vain vajaan vuorokauden. Voitte varmaan uskoa, kuka oli Habitan toimistolla kaikkien silmäterä.

IMG-20190519-WA0011.jpg

Nyt ollaan totuteltu tässä laumassa elämistä reilu viikko, ja vaikka julkaisemani pentukuvat ovat suloisia, niin ihan yhtä suloisesti ei kaikki kuitenkaan ole sujunut. Jo ensimmäisenä iltana täällä kotonamme Koiramäellä Kehrä satutti ulkona juostessa jalkansa niin, että minulle tuli huoli. Se ei kuitenkaan ollut pientä kipua kummempaa. Seuraavana päivänä ensimmäisellä metsälenkillä Kehrä ehti nyhtäistä korvasienestä palan.

DSC_00382.JPG

En saanut tyttöä oksentamaan kotikonstein, joten siitä oli lähdettävä saman tien eläinlääkäripäivystykseen kylille. Onneksi sieni saatiin pois vatsasta, eikä myrkky ollut ehtinyt imeytyä, sillä sieni oli ruoan seassa. Toissa päivänä aamulla Kehrä söi puutarhassa olleen (ei myrkyllisen, mutta ruuaksi sopimattoman) sienen, ja paha olo alkoi oksentamisella ja jatkui ripuloinnilla, joka kesti iltaan asti. Samaan aikaan Kuura ruikunsi vuorokauden varmaankin saamansa punkki- ja matolääkkeen johdosta. Kuuralta oli aivan veto pois, eikä se reagoinut puheeseeni tai käsittelyyni juuri mitenkään, makasi vain suorana sängyssä. Itkuhan siinä jo tuli, kun ajattelin, että nytkö on Kuuran aika lähteä. Tämän koko ajan olen itse ollut aivan järkyttävän kipeä, että kaikki voimat ovat menneet pelkästään kusen ja paskan siivoamiseen. Hain apteekista koirille ripulilääkkeet, ja molemmat koirat alkoivat voimaan hyvin jo samana iltana. Tällä hetkellä myös oma flunssani tuntuu jättäneen pahimman taakseen.

DSC_0478-01.jpeg

No, nämä ovat olleet niitä ikäviä kommelluksia, joilta ei voi välttyä, kun koirien kanssa pelaa. Hyvää on kuitenkin se, että Kehrä on kotoutunut hyvin ja tulee Kuuran kanssa toimeen. Olen niin ylpeä Kuurasta, ettei se noteeraa pentua juuri mitenkään ja sen pinna kestää turkinnyhtäisyjä ja hyppelyä. Jermu sen sijaan on vähän murissut Kehrälle, joten niitä ei ole pidetty samassa tilassa kuin ihan lyhyitä aikoja, että saavat rauhassa totutella toisiinsa. Kehrä on myös oppinut muutamien juttujen perusteita. Harmikseni sisäsiisteys ei kuitenkaan ole juurikaan edennyt, sillä en ole yksinkertaisesti jaksanut tässä taudissa seistä ulkona odottaen, että koira paskantaa, Kehrällä se kun ottaa aikansa. Mutta pikkuhiljaa mennään eteenpäin.

Kehrän sienestysharrastukselle sen sijaan lyödään stoppi heti alkuunsa. Eilen illalla kiersin tonttia ja poljin sieniä kontoon. Toivottavasti kohta saamme hankittua ruohonleikkurin, niin tämä nurmikenttä vedetään sileäksi matalimmalla mahdollisella terällä.

Alkuun minua jännitti uusi tilanne, onhan Kehrä ensimmäinen koiranpentuni. Nyt jo kuitenkin olen löytänyt luottamuksen itseeni ja olen varma, että kyllä tästä hyvä tulee. En malta odottaa tulevaa syksyä ja minun ja Kehrän tulevia seikkailuja. Isoja päätöksiä täytyy harkita joka kantilta, mutta kannustaisin ajattelemaan siten, että elämä on nyt, ei välttämättä enää huomenna tai ylihuomenna. Haaveita ei toteuta kukaan muu puolestasi, jos et itse sitä tee.

Tuulia



2 kommenttia . Avainsanat: suomenpystykorva, kansalliskoira, lintukoira, metsästyskoira, koiranpentu

POHJOIS-SUOMEN ERÄMESSUT

Torstai 23.5.2019 klo 14:05 - Erätuulia

Yhteistyössä Normark Suomi Oy ja Tracker Oy.


Messuilu on rankkaa puuhaa, mutta siitä huolimatta olisi hauskaa, jos erämessuista muodostuisi jokavuotinen perinne. Oma messu-urani alkoi viime kesänä Riihimäeltä ja pääsin tänäkin kesänä (kai nyt voidaan puhua jo kesästä?) messuapulaiseksi Normarkille viimekesäiseen tapaan. Tällä kertaa erämessut järjestettiin Pohjois-Suomessa, Oulussa.


IMG-20190518-WA0009.jpg


Hellerajat paukkuivat viime viikonloppuna Oulussa, mutta Ouluhallissa oli viileähkö seisoskella t-paitasillaan ja palkaksi roikottelusta seurasi pienoinen flunssa. Kun elämä on sitä, että istuu joko autossa tai tietokoneella, ei paljon auta, että yhden tunnin vuorokaudessa urheilee. Kymmenen tunnin seisominen toden teolla tuntui jokaisen messupäivän päätteeksi jaloissa. Vaan kyllä itselle muutakin messusaalista jäi kuin pelkkä räkänokka ja orastava nivelrikko. Riihimäen Erämessuilta käteen jäi kaksi suomenpystykorvapipoa ja Teuvalaanen, tänä vuonna Pohjois-Suomen Erämessuilta kaksi pulloa silmälasinpuhdistusainetta ja suomenpystykorva Kehrä. Meikäläisen messusaldot alkavat olla sen verran kilpailukykyisiä, etten keksi yhtäkään syytä, miksi en lähtisi ständin taakse seisomaan yhä uudestaan ja uudestaan jalat kipeinä ja nokka vuotaen. Onneksi meillä on kaksi korvaa ja vain yksi suu, joten viisaampia kuuntelemalla saattoi oppia taas yhtä sun toista metsästysaseista.


IMG-20190518-WA0008.jpg


Messurupeama alkoi siis torstaina osaston kasaamisella ja jatkui asiakkaille avoinna perjantaista sunnuntaihin. Minä jätin sunnuntain messupäivän väliin, sillä varaamani koiranpennun luovutusaika oli sattumalta sama viikonloppu. Olin jo ajanut Ouluun saakka, joten siitä Haaparantaan Ruotsin puolelle ei ollut enää kovin pitkä. Kehrän kasvattaja tuli vielä hiukan pohjoisemmasta minua Haaparantaan vastaan, joten siltä keikalta olimme Kehrän kanssa vielä inhimilliseen aikaan kotona. Tässä sitä nyt opetellaan yhteiseloa laumassa, uudessa kodissa. Pennusta ja uudesta kodista seuraa ehdottomasti omat blogipostaukset tässä lähiaikoina.


IMG-20190518-WA0007.jpg


Messuilla on mukava tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Normarkin lisäksi kävin pyörähtämässä myös Trackerin osastolla tutustumassa mielenkiintoiseen uutuuspantaan, Tracker Artemikseen. Artemis on monilta eri osa-alueilta paranneltu versio Suprasta, joka itselläni on käytössä. Me olemme pystykorvineni vielä niin noviiseja tutkapannankäyttäjiä (yhden kauden kokemus erittäin lyhythakuisella koiralla), että meille riittää opiskeltavaa vielä Suprassakin riittävästi, vaikka se onkin todella helppokäyttöinen. Mitä kovempi tutkapannankäyttäjä on, sitä parempi verme tietenkin on hyvä olla. Hyvä tutkapanta on käytännöllisyysseikkojen lisäksi myös turvallisuusasia. En muuten malta odottaa, että Kehrän kaula hiukan vahvistuu ja pääsen sen kanssa harjoittelemaan Trackerin käyttöä!


_20190523_124659.JPG


_20190523_124910.JPG


_20190523_124746.JPG


_20190523_124627.JPG


Olisiko hieno nähdä Tracker tulevaisuudessa myös älykellosta? Minusta olisi!


Jouduimme Saarikon Iinan kanssa Metsästäjäliiton osastolla piinapenkkiin, kun meille annettiin tehtäväksi tunnistaa kahdeksan vesilintua. Paineet olivat aika suuret, sillä olemme Iinan kanssa molemmat osallistuneet Metsästäjäliiton vesilintujahtiin, joten olisi ollut aika noloa, jos emme olisi mitään tunnistaneet. Saimme kuitenkin mukiinmenevät pisteet tietovisassa ja taas kehtaa näyttää naamaansa Metsästäjäliiton tilaisuuksissa. Palkitisimme itsemme oivista suorituksista poromakkaralla ja läjällä majoneesia.


DSC_0294-01.jpeg


Enpä ollut muuten aikaisemmin käynyt Oulussa muuten kuin ohikulkumatkalla. Yllätyin, miten upea kaupunki se on. Väkeä oli liikkeellä ja ihmiset iloisia. Jalustalle täytyy nostaa Ravintola Toripoliisi, jossa söin ehdottomasti elämäni parhaan hampurilaisaterian. Vai miltä kuulostaa briossisämpylän välissä oleva Utsjokelaisen tilan poron pannupihvi, puolukkahillo ja majoneesi? Niinpä. Mun mielestä erämessujen myötä kesä on virallisesti avattu!


Tuulia




Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: erämessut

Lisää kirjoituksia