MISTÄ ON ERÄTUULIA TEHTY?

Palokärjen kiljunnasta, pystykorvan haukunnasta, päänahassa mönkivistä hirvikärpäsistä, maasta kynsien alla, tyhjälle haukulle ryömimisestä, rikki poksuvista savikiekoista, ohi ammutuista laukauksista, maasta löytyvistä höyhenistä, korillisesta kantarelleja, supikoiran pääkalloista, teeren laulusta soitimella, koiranpaskasta kengänpohjassa, keltaisista kumisaappaista, mustikan värjäämistä hampaista, ovelista näädistä, näkymättömistä pyistä, kuusen tuoksusta, pikkukärpäsestä silmässä, liian syvistä metsäojista ja pitkistä pelloista.


Niistä on Erätuulia tehty. Tervetuloa blogiini.

VIISI FAKTAA MINUSTA

Perjantai 8.3.2019 klo 13:50 - Erätuulia

Instagramissa kiertää haaste, jossa haastetaan kertomaan viisi faktaa itsestä. Sain haasteen ystävältäni, ja ajattelin tarttua siihen. En ole hirveästi kertonut itsestäni mitään "olen kävellyt koko talven nastalenkkareilla" -tyylistä syvempiä asioita, joten pohdin viittä faktaa, joita halusin avata teille hieman laveammin. Päätin tehdä haasteesta oman blogipostauksen. Yritin miettiä sellaisia faktoja, joita ei somessa olisi tullut esille.

_20190308_130743.JPG

1. Kiroilu. Pilataanpa heti kärkeen oma maine ja paljastetaan kaikista rumin paheeni, nimittäin kiroilu. Kiroilu on opittu kotoa, joten vanhemmiltani en ota vastaan moitteita. Äitikin on vuosien saatossa huomannut, ettei asiasta huomauttaminen auta yhtään. Ulosantini on muutenkin suorapuheisuuteni ja leveän eteläpohjalaismurteen vuoksi kärkästä kuultavaa, joten en yhtään ihmettele, että näistä piirteistä minua huomautellaan hyvin usein ja aiheutan varmasti pahennusta monissa. Pirskahdan heti, jos jokin asia ei suju. Kiroilun vastapainoksi viljelen toki erittäin paljon myös huumoria puheessani. Puran jatkuvasti puheen kautta tunteitani, joten en oikeasti suutu juuri koskaan. Olen ollut viimeksi vihainen vuonna 2014, kun rakennusmies viilasi meikäläistä linssiin laskuttamalla korkeintaan parin sadan euron hommasta 500 euroa. Ystäväni kautta aikain ovat sanoneet minusta, ettei minua saa suuttumaan, olen ollut sellainen pienestä pitäen. Siinä mielessä en ole perinteisen ylpeä eteläpohjalainen, että kestän ja osaan ottaa vastaan negatiivista palautetta. Joskus ajattelen, että olisi mahtavaa joskus huutaa ja raivota jollekin pää punaisena, mutta en oikein näe itseäni siinä tilanteessa. Toisin sanoen, jos vituttaa, manaan sen pois eikä tarvitse viattomille kiukutella. Tarpeen vaatiessa osaan siivota suuni, mutta yleensä ihminen ei  määräänsä kauempaa pysty esittäämään fiksumpaa kuin onkaan.

DSC_7744-01.jpeg

2. Pelko. Jos joku väittää, ettei pelkää mitään, en usko. Jokainen pelkää jotakin ja oman pelon myöntäminen se vasta pelottavaa onkin. Minä pelkään pimeää ja sen laukaisi kokemus, kun teiniaikainen poikaystävä ei kestänytkään eroa ja heitti keskellä yötä ison kiven huoneeni ikkunasta sisään. Tapahtuneesta on yli 10 vuotta, mutta vieläkin pimeä inhottaa. Olen karaistanut itseäni tekemällä yksin retkiä pimeään. Kerran olimme Kuuran kanssa kahdestaan mökillä Lapissa keskellä metsää ja kylmintä talvea. Istuin pilkkopimeässä pihasaunassa ilman tuikun tuikkua ja päätin, että voitan pelkoni. Olen päässyt pelostani yllättävän hyvin eroon, mutta edelleen pieni inhotus hiipii takaraivoon, kun täytyisi mennä sysipimeään paikkaan yksin. Ainakin meikäläisen elämässä on usein tilanteita, jolloin on mentävä pimeään paikkaan yksin, halusin tai en. Ja silloin menen. Ja joka kerta tuntuu siltä, että voitin itseni.

DSC_8837-01.jpeg

3. Vahvuus. Inhoan sanaa feministi, sillä se tuo ainakin itselleni mieleen sellaisen kuvan, jollaista en halua edustaa (hyvää naistenpäivää vaan). Sanotaanko näin, että olen kiinnostunut naisten oikeuksista ja tasa-arvosta. Mies ja nainen voivat parisuhteessa tehdä yhdessä päätöksiä. Kuitenkin olen sen verran vanhanaikainen, että mielestäni mies on fyysisesti vahvimpana "perheen pää" ja aina viime kädessä se, johon voi turvautua ja jolla pysyy pakka kasassa, kun hätätilanne iskee (tätä ajatusmallia peilaan siis omaan parisuhteeseeni, ja jos jollakulla muulla on asia toisin, niin se ei minua kiinnosta pätkän vertaa). Olen itse vahva ja sitkeä persoona, joten minun on ollut aina vaikeaa löytää itseäni vahvempi pari. Monet seurustelujutut ovat kaatuneet siihen, että oma voimakas persoonani on alkanut ärsyttää, sitä on alettu karsastaa muilla tavoin tai sitten en ole itse jaksanut katsella lässytystä ja nysväämistä. Kauan meni, että löytyi teuvalaanen, josta koen oikeasti, että hän on minua myös henkisellä tasolla vahvempi. Kovasta kuoresta huolimatta olen äärimmäisen herkkä, mutta sen puolen minussa pääsevät näkemään vain harvat ja valitut.

DSC_5391.JPG

4. Taiteellisuus. Olen lapsuudessani ja nuoruudessani harrastanut lukuisia eri asioita. Lapsena minulla ei ollut juurikaan vapaa-aikaa harrastusten täyttäessä päiväni. Olen harrastanut urheilulajeja pesäpallosta lentopalloon, yleisurheilusta uintiin ja kaikessa kisannut. Olen ollut musiikkiopistossa, soittanut klarinettia, pianoa, rumpuja sekä laulanut. Olen kilpaillut myös laulamisessa, laulanut kuorossa ja esiintynyt tilaisuuksissa ja juhlissa. Kuvataidekoulussa suoritin taiteen perusoppimäärän, olen muun muassa maalannut ja piirtänyt sarjakuvia. Olen myös joskus osallistunut runokilpailuun, saanut siitä kunniamaininnan ja voittanut piirustuskilpailun (suunnittelemani logo on edelleen käytössä). Taideaineet ja liikunta olivat koulussa kymppejä. Sanon aina, että olen hyvä sellaisissa asioissa, joista ei ole mitään hyötyä (heh). Minulta onnistuu monet jutut kun vain alan tehdä, olen monessa asiassa semihyvä, mutta en ekspertti oikein missään. Lukuisten eri harrastusten myötä ja lukuisten eri ihmisten kanssa tekemisissä oltuani olen oppinut sopeutumaan hyvin erilaisiin tilanteisiin, ja saan jutun juuren aikaan kenen kanssa tahansa.
 
DSC_9206-01.jpeg

5. Erakko. Huolimatta siitä, että olen hyvä ihmisten kanssa, olen luonteeltani kuitenkin enemmän erakko ja olen jonkin verran kyynistynyt, minkä on saanut aikaan kokemukset toisen ihmisen pahuudesta ja ilkeydestä (onneksi kaikki eivät edusta näitä). Rakastan koiria jonkun mielestä ehkä liikaakin. Teuvalaasen saksanmetsästysterrierikin on minulle yhtä rakas kuin se olisi oma koirani, ja valitsenkin useasti ennemmin koirien seuran kuin monen ihmisen. Pärjään ihmisten kanssa niin paljon kuin velvollisuudet edellyttävät, mutta sen jälkeen en haluaisi oikeastaan nähdä enää ketään (omat ystäväni tai perheeni ovat asia erikseen). Suuri unelmani on asua niin syrjässä, etten omalla pihamaallani seistessä näkisi yhtäkään ihmistä. Mielestäni parhaita keksintöjä ovat itsepalvelukassat ja nettiajanvaraukset, syyn tähän osannette päätellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi ystävällinen kohtaamilleni ihmisille, tarvitsen vain äärettömän paljon omaa tilaa ja rauhaa jatkuvien sosiaalisten kontaktien vastapainoksi.

Siinäpä tuli faktaa, kaiken kaikkiaan kyllä yli viisi. Jotain positiivista, jotain negatiivista ja kenties jotain yllättävää. Kiitos haasteesta ja kiitos myös niillle, jotka jaksoivat lukea hieman erilaisen postauksen.

Tuulia




7 kommenttia .

TAKAISIN KOTIIN

Maanantai 25.2.2019 klo 14:12 - Erätuulia

Jonkun aikaa on ollut hiljaiseloa Erätuulian somessa, sillä pää on ollut niin täynnä omia asioita viime aikoina, että on ollut todella vaikeaa yrittää keskittyä mihinkään muuhun. Hyvin intensiivisen pohdinnan jälkeen tulin kuitenkin minua pitkään askarruttaneessa asiassa ratkaisuun ja tuntuu siltä, että tein oikein.

Me muutetaan Kuuran kanssa takaisin Etelä-Pohjanmaalle.

_20190225_140458.JPG

Syy asettua Etelä-Suomeen oli puhtaasti työsidonnainen. Pääsin hyvin nopeasti työhön ja nimenomaan siihen tehtävään, johon olin aina halunnut ja johon on vaikea päästä. Työpaikka oli varmasti paras, jossa olin koskaan ollut ja en ihmettele yhtään, jos parempaa ei vastaan enää tule. Tämän parin vuoden työrupeaman aikana useat Etelä-Pohjanmaan ystävät ovat etääntyneet harvojen tapaamisten myötä. Muistan, kuinka jännittynyt olin silloin kun muutin etelään. Ystävät lohduttivat ja lupasivat tulla käymään, mutta eipä ole kahteen vuoteen ketään näkynyt. Jokaisella on oma elämä kiireineen, joten ymmärrän hyvin, ettei joka paikkaan ehdi, vietänhän itsekin aikani mielelläni Etelä-Pohjanmaalla ollessani koirien kanssa metsässä. Jos näkee ihmistä ja vaihdat kuulumisia kerran vuodessa, ei yksinkertaisesti voi pysyä toisen elämässä kärryillä. Sinä aikana kuitenkin useista työkavereista tuli minulle hyviä ystäviä, vaikka vuosi siihen meni, että vietin jonkun kanssa vapaa-aikaani etelässä. Muutama niistä ihmisistä jää ihan varmasti elinikäisiksi ystäviksi, asuimmepa missä päin Suomea tahansa. Nautin kuitenkin arjestani etelässä, työstä ja treenaamisesta. Ajattelin, etten tule ihan helposti luopumaan työpaikastani, se oli minulle sanoinkuvaamattoman tärkeä.

_20190225_140515.JPG

Viime kesänä elämääni tuli kuitenkin jotain, joka meni kaiken muun edelle. Elämä oli siihen saakka ollut jatkuvaa taistelua, mutta kun tapasin teuvalaasen, tuntui kuin sydämellä ollut paino olisi keventynyt puolella. Seisoimme eräässä eteläpohjalaisessa näkötornissa ja katsoimme keltaisena loistavaa rypsipeltoa. Itkin ja sanoin, että tänne mun on päästävä takaisin. Pelkästään tätä muistellessani ja kirjoittaessani meinaa nytkin kihota kyynel silmäkulmaan. Taisi siis käydä niin, että elämään tuli vihdoin jotain muutakin iloista kuin työ. Aloin huvikseni selata työpaikkoja kotoseudulta.

Vuoden alussa näin oman alani avoimen paikan, joka oli erittäin pienellä paikkakunnalla ja jonka tehtävä oli aivan päinvastainen, jossa sillä hetkellä olin. Palkka pienenisi, työmatka pitenisi, kaikki menisi uusiksi. Mutta se, mitä saisin tilalle, olisi parempaa kuin mikään muu. Saisin asua siellä minne oikeasti kuulun ja sen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan toteuttaa kaikki tulevaisuuden haaveeni. Hain paikkaa - ja sain sen.

_20190225_135834.JPG


Äänet, riemut kaupungin

Oon elänyt ennenkin

Sitäkö onni on

Olla vaan onneton?

Mennään sinne missä järven pinta kimaltaa

Missä tuuli taittaa koivunlatvat maata kumartamaan

Missä valtameret pelloilla on joen tulvaa vaan

Sinne missä latomeri peilaa tulvaan kuvansa

(Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Tehtaankatu)


Uuden työn aloitan muutaman viikon kuluttua. Tällä hetkellä olen hieman pyörällä päästäni, mutta mikään ei tunnu luontevammalta kuin palata takaisin kotiin.


Tuulia




4 kommenttia . Avainsanat: koti, etelä-pohjanmaa

HÄRKILA FREJA LADY METSÄSTYSASUNA

Sunnuntai 13.1.2019 klo 19:21 - Erätuulia

Yhteistyössä Härkila

En ole ollut koskaan välineurheilija missään harrastuksessani. Oli ookoo, että pesäpalloaikoina koko joukkue pelasi samanlaisissa jalkineissa (Lapuan urheilukaupan valikoima ei ollut kovin suuri) ja sama taisi päteä uimapukujen suhteen kilpauinnissa. Kun joukkueurheilut väistyivät, mukaan tuli kuntosali ja myöhemmin fitnessbuumi. Välillä seurasin hiukan huvittuneena kuntosalilla väkeä, joiden trikoot, painonnostovyöt ja langattomat kuulokkeet olivat viimeistä huutoa, mutta seinään nojailu ja kännykän räpläily näyttivät maistuvan enemmän kuin itse harjoittelu. Itse olen aina treenannut (ja nojaillut seiniin) rikkinäisissä collegehousuissa ja isältä tai veljeltä pöllityssä T-paidassa. Metsästysharrastuksenin aloitin lainapuvulla, kunnes ostin käytetyn, halpismerkkisen (ja huonon) puvun. Aseetkin olivat lainassa, tutkapannasta saatoin vain haaveilla. Mutta niillä pääsi alkuun, ylisuurella, surkealla puvulla - ja haaveilla.

_20190113_190101.JPG

Pikkuhiljaa varusteet ovat parantuneet, eikä tämä harrastus ole minulla todellakaan välineistä kiinni. Epäsopiva puku on historiaa, sillä syksystä 2018 saakka olen käyttänyt Härkilan Freja Lady -pukua. Freja on ollut päälläni aina kanalinnustuksen aloituksesta lumisiin jahteihin, joka reissulla lukuun ottamatta paria päivää, kun olen ollut pakkasella kyttäämässä tai passissa. Syksy oli viime vuonna poikkeuksellisen lämmin, joten kanalintujahdissa päällystakin saattoi joskus sitoa vyötäisille.

Syksyn lämmöstä huolimatta minulla on tainnut olla kalenterissa enemmän sateisia jahtipäiviä kuin kuivia kelejä, mutta Freja on pitänyt veden eikä minulla ole milloinkaan kastunut puvun alla olevat vaatteet tai taskujen sisältö, kiitos Härkilan vedenpitävien HWS-materiaalin sekä vetoketjujen. Materiaali on hengittävää eikä kahise. Frejassa on myös runsaasti taskuja sekä säädettävät hihansuut ja helma, joka on aivan ehdoton kriteeri minulle puvussa. En pysty olemaan takilla, jonka helmaa ei pysty kiristää. Frejasta löytyvät myös tuuletusaukot sekä radiopuhelintaskut, mutta niille minulla ei ole ollut vielä käyttöä.

_20190113_190537.JPG

Kaikki ammattini ovat miesvaltaisilta aloilta ja harrastukseni hyvin pitkälti myös, joten olen aina saanut taistella sopivista varusteista. On hienoa, että naisille löytyy metsästyspukuja, nimittäin liian suurella puvulla esimerkiksi ampuminen on mahdotonta. Jos metsällä haulikon perä poskelle nostettaessa takertuu ylisuuriin vaatteisiin, tilanne on jo ohi. Olen 168 cm pitkä, painan noin 65 kiloa ja pukuni on kokoa 38. Sovitin ensin kokoa 36, mutta siinä olivat hihat aavistuksen liian lyhyet ja housujen vyötärö aavistuksen liian matala minulle, ja halusin laventaa puvun käyttömahdollisuuksia talven jahteihin, joten valitsin koon 38.

Puku on minulle oikein sopiva, eikä esimerkiksi kainaloissa ole ylimääräistä kangasta, mikä haittaisi ampumista. Puku istuu hyvin ja mukautuu toimintaan. Sen kanssa pystyy ryömimään ja istumaan, vaikka alla olisi vaatetta. Vielä ei ole ollut minun metsästyspäivinä huiman kovia pakkasia, mutta olen kevyesti saanut puvun alle kahdetkin välihousut sekä pitkähihaisen ja villapaidan. Suomenpystykorvalla metsästys on liikkuvaa, joten hyvin olen tähän saakka tarjennut, vaikka olen vilukissa. Kerrospukeutumisella siis on mahdollista käyttää Frejaa myös talvella. Ainoa pieni moite puvussa ovat epäkäytännölliset vetoketjuvetimet, nauhat, jotka on kiinnitetty pelkällä lenkillä metalliseen vetoketjuun. Ongelma on kuitenkin ratkaistu, kun tekee nauhaan pienen solmun itse, niin se ei pääse putoamaan.

_20190113_185924.JPG

Härkilan Freja Lady sopii täydellisesti kanalinnustajalle ja monelle muullekin. Köyhän ei kannata ostaa halpaa, joten itse olen jo pidempään pyrkinyt panostamaan laadukkaisiin vaatteisiin kertakäyttöisten rättien sijaan. Laadukas vaate maksaa itsensä takaisin pitkällä käyttöiällään.

_20190113_190207.JPG
Ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta panostaa varusteisiin ja onneksi metsästystä pystyy harrastamaan monenlaisilla varusteilla. Siitä syystä haluankin lahjoittaa vanhan pukuni jollekin, joka sitä tarvitsee. Puku ei ole Härkilaa, mutta sillä pääsee hyvin alkuun sellainen, joka on kipeästi pukua vailla. Puvun takki on minulle suuri, mutta jollekin se voi olla sopiva. Jos puvulle löytyy uusi omistaja, maksan mielelläni postituskulut. Jos olet puvun tarpeessa tai tunnet jonkun, joka on, laita minulle sähköpostia (kuuraeveliina@gmail.com).

Mitä ominaisuuksia sinä arvostat metsästyspuvussa?

Tuulia



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: härkila, naisten metsästysvaatteet, härkila freja lady

Lisää kirjoituksia